Muovimatto-onnea

Vihjailinkin jo aikaisemmin, että meille vihdoin tuli muovimatto, jota vielä jokin aika sitten pohdin ja pähkäilin, onko hyvä ratkaisu. No on se! Eniten siinä arvellutti sen pinta, tuntuuko se inhottavalta ja kylmältä ja soveltuuko se olohuoneen matoksi. Ei se toki ole ihanan pehmeä jalkojen alla kuin joku nukkamatto, mutta kyllä se tavalliselle räsymatolle vetää vertansa ja on helppohoitoinen tällaisessa eläin- ja lapsitaloudessa. Vielä emme ole päässeet mattoa testaamaan tositoimissa, mutta uskon sen vielä silloinkin tuntuvan juuri oikealta ratkaisulta meille. Jopa C:n silmiä miellytti tuo kuosi.

Meidän matto ei siis ole kumpikaan, Pappelinan tai Brita Swedenin matto, mutta ruotsalainen on tämäkin. Matto on tilattu Ellokselta, sillä sattuipa käymään niinkin hyvin, että tarjous -40% kävi tähän muovimattoon (Elloksellahan aina näitä tarjouksia on, mutta usein haluamani tuotteet eivät kuulu tarjouksiin…). Eli siis tälle muovimatolle tuli lopulta hintaa vain vajaat 140 euroa. Ja tuo koko on aivan täydellinen 150x250cm ja kuosi jopa miellyttävämpi kuin Brita Swedenin, toki hyvin samankaltainen kuin haaveilemassani Brita Swedenin muovimatossa.

matto1.jpg

matto2.jpg

matto3.jpg

Oli pieni järkytys mattoa asetellessa aikaisemman mattomme viereen ja huomata se sävyero vanhassa matossamme, joka myös joskus on ollut harmaa, mutta nyt tämän rinnalla muistutti ruskean ja harmaan sekoitusta. Hyi, oli siis korkea aika hankkia uusi matto, vaikka vanha matto ei muutamaa vuotta vanhempi ollutkaan. Pelkäsin myös maton olevan muovimateriaalin johdosta kovin kiiltävä ja näyttävän tämän vuoksi jo kaukaa katsottuna muovimatolta, mutta tämäkin pelko häipyi maton saatuamme.

Muovimatot ovat tervetulleita meille jatkossakin muihinkin tiloihin, mutta joskus vielä kun kukkaro antaa myöten, voisin meille hankkia Hanna Korvela Designin Aqua -maton, jonka bongasin Oma koti valkoinen -blogista. Aqua -matto kosteutta kestävä kudottu matto ja se on valmistettu synteettisistä materiaaleista. Aqua -matto on palkittu vuonna 2007 Red Dot Design -palkinnolla.

b_prodotti-34976-relb82d9c8a-8426-445b-c
Hanna Korvela Design, Aqua. Kuva täältä.

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *