Joulutunnelma tuli myös meille

Siitä saakka kun olen asunut poissa kotoa, on joulutunnelma vallannut minut jo marraskuussa ja pitkin kynsin olen pidätellyt itseäni laittamasta jouluvalot ja kaikki muut tilpehöörit esille liian aikaisin. Viime jouluna meillä oli jo ennen joulukuuta valkoinen joulukuusi pystytetty olohuoneeseen ja ihanat turkoosit ja hopeat pallot valoineen ja tähtineen aseteltu paikoilleen. Muistan myös ladanneeni silloisen joulukuusen kuvan instagrammiin saaden vain kommentteja olevani hieman turhan ajoissa liikenteessä. 😀

Noh, tänä talvena meillä on menty täysin päinvastoin tuon joulun hehkuttamisen kanssa. Itselläni on valitettavasti ollut joulutunnelma tipotiessään, vaikka luulisi lapsen syntymän myötä odottavan ensimmäistä joulua kuin kuuta nousevaa! Niin luulin itsekin, enkä oikein osaa edes selittää miksi näin ei ole ollut.

Kaikki edellisvuoden joulukrääsät ovat edelleen meidän verkkokellarissa ja saapi nähdä haetaanko niitä sieltä laisinkaan. Olohuoneen muuttuneen huonekalujärjestelyn vuoksi ei tänne joulukuusta mahdu lainkaan, sillä entisen joulukuusen paikalla seisoo nyt minun työpisteeni. Jo pelkästään tämän vuoksi joudun siis karsimaan joulukoristelut minimiin. Sen sijaan ihastuin aivan älyttömästi jo useassa sisustusblogissa nähtyyn pieneen kuusen oksaan maljakossa, johon on muutama hassu joulukoriste ripustettu. Siispä tuumasta toimeen ja Anttilan kautta nätti maljakko ostamaan ja kotimatkalla kuusen oksan nappaaminen mukaan. Yllätyin jopa itse miten kivannäköisen siitä lopulta sainkaan.

blogiin-22.jpg

himmelit.jpg

Törmäsin myös RAW Design blogissa himmeliin, johon ihastuin välittömästi! Sellainen oli pakko saada meillekin ja rehellisesti sanottuna olisin vielä vuosi sitten nauranut itselleni, jos olisin tiennyt sellaisen hankkivani tänä jouluna. Kävin alkuviikosta hakemassa Sinellistä paketillisen olkia ja tänä aamuna väkerrellyt himmeliä. Askarrellessani noita kolmiulotteisia teoksia, asetin nuo pienimmät väliaikaisesti roikkumaan kuusen oksaan odottamaan himmelin kasaamista, mutta ne sopikin itseasiassa aika kivasti myös oksaan roikkumaan ja saivat pysyvän paikan siitä. Himmelistä tuli aika hieno, tosin vielä on paikka sille hakusessa ja ihan ei ole viimeisiä loppusilauksia saatu tehtyä, naruja vielä roikkuu sieltä täältä ja varmaan roikkuu vielä joulun jälkeenkin itseni tuntien.

Myös C innostui himmelin teosta ja halusi osallistua projektiin. Aluksi en ottanut häntä tosissani ja nauroin hänelle ja kehoitin kokeilemaan. Yllätyin kun en joutunutkaan kädestä kiinni pitäen näyttämään miten yksi tuollainen himmelin osa valmistuu vaan riitti kun kerroin. C oli jopa niin näppärä, että keksi paljon tehokkaamman keinon saada langan oljen läpi, meidän oljet kun sattuivat olemaan aika ohutta sorttia eikä neulan kanssa puuhastelusta tullut yhtään mitään. C hoitikin homman niin, että sujautti langan pään alkua hieman oljen toisesta päästä ja imaisi toisesta päästä ja lanka tuli sekunneissa ulos toisesta päästä. Hieman epämiellyttävän tuntee se aiheutti suussa, kun lanka pöllähti sisään. 😀 Toinen näppärä tekniikka C:ltä oli olla solmimatta jokaista solmittavaa kohtaa, vaan hän pyöräytti epämääräisesti muutaman kerran ympäri ja tällöin vältyttiin siltä että solmu kiristyy väärään kohtaan ja lanka jää löysälle.

Näistä simppeleistä joulukoristeista innostuneena, taidanpa käydä sittenkin kellarista hakemassa muutamat jouluvalot sisälle. 🙂

blogiin-4.jpg

Miten teillä näkyy joulutunnelma kotona?

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *