Tasan sata

Tämä onkin blogini tasan 100. kirjoitus. Tämän kunniaksi esittelenkin vähän testiversiota meidän mahdollisista häiden pöytäkukista. Vähän kyllä mietityttää näiden hääjuttujen julkaiseminen, sillä haluaisin pitää myös vieraille yllätyksiä, mutta näitä kukkia tahdon kyllä fiilistellä tännekin. Sitäpaitsi nämä ovat vasta ensimmäinen versio eivätkä varmasti juhlapäivänä näytä tältä.

kukka1.jpg

kukka2.jpg

kukka3.jpg

Ajatuksena olisi noihin ”maljakoihin” siis laittaa 1 kpl keltainen ruusu, 1 kpl valkoinen tai hempeän vaaleanpunainen neilikka sekä yksi varsi morsiusharsoa. Tässä versiossa neilikka on tosin tuollainen muhkeampi, mutta lopullisiin pöytäkukkiin haluan sen olevan niitä pienempiä neilikoita, joita on yhdessä varressa muutama. Lisäksi tuo morsiusharso rönsyilee tässä versiossa turhan paljon.
Olen todella huono kukka-asiantuntija ja ruusua ja tulppaania lukuunottamatta, on lähes kaikki kukat minulle vieraita. Olenkin tehnyt aikamoista tutkimustyötä selvittääkseni silmääni miellyttävät kukat. Viimeisimpänä ihastuin leinikkiin, kun Valkoinen Harmaja -blogissa tällaisia esiteltiin. Olen jopa miettinyt sillä ruusun korvaamista näistä pöytäkukista. Mitähän tulee hääkimpun suunnittelusta? Huhheijaa.

Häistä voisin raottaa sen verran, että meillä on maalaisromanttiset häät, mikä onkin melko suosittua tällä hetkellä ja virallista teemaväriä ei häissämme ole, mutta selkeästi sinne on pikku hiljaa muodostunut yhdeksi väriksi keltainen. En silti halua puhua teemaväristä, sillä keltaista on todella rajallisessa määrässä eikä niin, että joka toinen koriste on keltainen. Häissämme nähdään kuitenkin paljon pitsiä ja juuttia ja luonnonläheisiä värejä. Mielestäni tuo pöytäkukka sopii häihimme todella hyvin.

Olin ehtinyt jo tilaamaan kasallisen valkoisia pyöreitä suodatinpusseja ja niistä osan värjäilemäänkin sekä yhden kaason kanssa kokeilla tehdä niistä vähän pionin näköisiä kukkia. Olin todella pettynyt lopputulokseen ja se näytti omaan silmääni lähinnä vain halvalta ja täten tyrmäsinkin itsetehdyt pöytäkukat täysin. Sitten jostain tuolta pään syövereistä keksin idean näihin yksinkertaisiin pöytäkukkiin, eikä näille varmaan hintaakaan kovin paljon tule kertymään kun hakee kukkatukusta tarpeet ja lykkää maljakoihin. Sen kummempia asettelutaitoja ei näihin nimittäin tarvita.

kukat.jpg

Oliskin mukava kuulla jos blogia lukee muitakin tulevan kesän morsiamia, miten teillä suunnitelmat edistyy?

Kukista puheenollen, olen aina tiennyt kissojeni rakastavan kukkia eikä niitä sen takia meillä kovin usein ole. Nyt kuitenkin kyllä raivostuttaa oikein todenteolla, sillä puolen tunnin sisällä näiden kukkien pöydälle ilmestymisen jälkeen, oli toinen kissoistamme kaatanut maljakon jo kaksi kertaa, lopputuloksena vedet pitkin pöytää, tuoleja ja lattiaa. Kyllä pisti suututtamaan ja olisi ihanaa kun voisi pitää kukkia ympäri vuoden esillä. Tämän takia meillä näkyy vain muovisia tekokukkia, mutta se ei aja kukkien ihanuutta kyllä alkuunkaan! Nämäkin kukat siirtyivät yötä vasten meidän makuuhuoneeseen, jonne kissoilla ei pääsyä ole.

kissat1.jpg

Muistakaa myös hei kaikki osallistua Oriflame tuotteiden arvontaan! Siinä on taas jaossa ihania tuotteita ja voisin niitä vielä esitellä omassa kirjoituksessa. 🙂

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *