Tyhjä eteinen

eteinen2.jpg

eteinen.jpg

Tämän kirjoituksen piti käsitellä meidän tyhjää eteistä ja sitä miten sisääntulo on masentava, kun ensimmäisenä näet vain tyhjän, pitkän, kapean ja synkän eteisen. Aloin suunnittelemaan sen sisustamista, mutta tällä kertaa olin ajatustakin nopeampi ja ennen kuin huomasinkaan, löysin itseni jo Ikeasta ostamassa toista Malmin 3-laatikon lipastoa ja lasilevyä. Yksi tuollainen meiltä jo ennestään löytyi ja se toimi tähän asti todella ergonomisena työpöytänä. 😀 Nyt se sitten löysi nopeasti paikkansa eteisestä ja pakko oli saada toinen viereen.

Samalla sain tekosyyn hankkia uuden työpöydän, mikä voisikin olla joku kiva itsetuunattu koivuvanerinen sillä meillä jäi ruokapöydästä muutama hyvänkokoinen pala koivuvaneria. Toisaalta haaveilen edelleen String-hyllyjärjestelmästä myös olohuoneeseen työpöydäksi, sillä siihen saisi sen kaappi-moduulin ja sinne voisi piilottaa itse tietokoneen. Vielä olisi Finnish Design Shopissa maaliskuun loppuun asti tarjous, jossa jokaista 100 euron ostosta kohden saa 20 euron lahjakortin ja nopeasti laskettuna meidän työpöytäsetillä saisi kerättyä 160 euron arvoisen lahjakortin. Ei paha. Toisaalta se myös tarkoittaa sitä, että rahaa pitäisi löytyä tililtä reilu 800 euroa ylimääräistä. 😀 Ei paha… Taidan tyytyä siihen olemassaolevaan koivuvanerin palaseen ja sitäpaitsi siitä tulee varmasti kaunis, kunhan keksin sille jalat tai kiinnitystavan seinään. Väliaikaista työpöydän virkaa toimittaa yhtä ergonominen setti kuin tuo edellinen eli Eliksen huoneesta lainattu yksi Expedit hylly.

Olin ehtinyt jo kirjoittamaan ummet ja lammet siitä, miten pitää vähän sommitella tuota lipastoa ja miettiä tulisiko tuosta eteisen sisustamisesta mitään, mutta en ehtinyt ikinä kirjoitusta julkaista, sillä olin hidas ja laiska ottamaan kuvia ja nopeampi käymään siellä hiton Ikeassa. Jätän tuohon alle jokatapauksessa sen alkuperäisen tekstin hieman muokattuna, mutta totta tosiaan käytävä ei enää ammota tyhjyyttään vaan se on itseasiassa aika kiva ja kodikas ja nyt saatiin se pitkään kaipaamani lisätila kaikelle roinalle mitä käsissä tulee kotiin tullessa. Meillä on tähän asti ruokapöytä suorittanut tuota virkaa ja se onkin päivittäin tyhjennettävä kaikesta irtoroinasta.

Vanhaa tekstiä:

En ole ikinä edes ajatellut eteisen sisustamista, sillä se on vain tuollainen pimeä ja kapea käytävä. Nyt sain kuitenkin jonkun hullun ajatuksen, että se olisi kiva tuunata. Aloitin googlettamalla niinkin yksinkertaisesti kuin ’kapean eteisen sisustaminen’ ja hyppäsin kuvahaun puolelle. Kyllähän sitä on melko kapean näköisiä eteisiä sisustettu lipastoilla ja peileillä ja näteillä valaisimilla.

Aikaisemmin meillä oli siellä Askosta hankittu ihana kenkälaatikkopenkki, mutta sen heitin vastikään pois, sillä meidän rakkailla kissoilla on ollut hieman sisäsiisteysongelmia ja ovat kovastikin tykänneet käydä pissimässä eteiseen penkin viereen niin, että sen jalat olivat turvonneet pissasta ja haisi. Tässä ehkä myös syy, miksi eteistä ei olekaan ikinä sisustettu 😀 Nyt meillä on kuitenkin jo useamman kuukauden pysytty sisäsiisteinä, joten ehkä uskaltaisin panostaa tuohon eteiseen. Muokattu: Eteisen ollessa jo kolmatta päivää ns. sisustettu, olen saanut ilokseni huomata kissojen jopa viihtyvän siellä nykyään ja makoilevan karvamaton päällä sen sijaan, että pissisivät sinne. Eli ehkä tämä olikin kaiken kaikkiaan ihan hyvä idea. 🙂

eteinen3.jpg

Siirsin meidän työtuolina toimineen jakkaran eteiseen, mutta haluaisin sinne hankkia Swedesen Spin Pall -jakkaran, jonka bongasin sattumalta netistä jostain sisustuskuvasta. Hintaa tuolla jakkaralla on yhtä paljon kuin Artekin jakkaroilla, mutta ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa sellaisen voisin yhden kuitenkin hankkia eteiseen? 🙂

19334_200a0514be63c3b1a88adb60e84590ca.j
Swedesen Spin Pall -jakkara, kuva täältä.

Etetinen kaipaa vielä peiliä lipastojen päälle ja siihen onkin löytynyt jo kolme mieluisaa vaihtoehtoa sen paikan täyttämään. Meiltä löytyy makuuhuoneesta Jyskin todella suosittu Reflection-peili ja sellainen voisi valkoisilla kehyksillä sopia eteiseen. Toisaalta haluaisin eteiseen jonkun simppelimmällä kehyksellä varustetun peilin, tuo Reflection on vähän liian romanttinen. Jyskistä löytyy myös Monett-peili, mutta ihan 90 euroa en haluaisi peiliin laittaa. Toisaalta Askosta löytyisi myös oikein potentiaalinen vaihtoehto, jossa hyppääkin hinta suoraan 130 euroon (tarjouksessa, ovh. 172e), mutta siinä on kyllä todella nätit kehykset. Kaikkien peilien leveys on jotakuinkin sama 160-162cm välillä, mutta korkeus on Jyskin peileissä 17cm enemmän. Aina miellyttävimmät ovat ne kalleimmat, mutta näinhän se usein menee. Valintoja valintoja.

1004.png
Jyskin Reflection-peili, kuva täältä.

1005.jpg
Jyskin Monett-peili, kuva täältä.

classicpeiliva_pt.jpg
Askon CLASSIC-peili, kuva täältä.

Täytyy hieman mallailla tuota Malmin lipastoa eteiseen ja katsoa kuinka kapea tila siihen jää jäljelle. Tämä on jo sen verran suuri tekijä, että jos lipasto vie liian suuren tilan, siirrän tätä eteisen sisustusprojektia suosiolla tuonnemmas. Muokattu: Eipä tarvitse enää siirtää sisustusprojektia ja nyt on joka kerta niin paljon kivempi tulla tuosta ulko-ovesta sisään kotiin. <3

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *