Isi vastaa

isipuhuu-3.jpg

Sain toivepostauksen isin ajatuksista raskaudesta, synnytyksestä ja elämästä lapsen kanssa ja päätin hieman haastatella C:tä. Kysymykset on lukijoiltani. Vastauksia on hieman avattu lauseiksi, sillä luonnollisesti C:n vastaukset olivat luokkaa ”joo”, ”kyllä” ”huoh…”. 😀

Olitko mukana synnytyksessä, pelottiko? Millaisia tunteita synnytys herätti kaikenkaikkiaan.?
Olin mukana synnytyksessä ja varsinaisesti ei pelottanut, enemmänkin jännitti että kaikki menee hyvin kun oli tulossa peppu edellä.

Mikä on muuttunut eniten parisuhteessa lapsen myötä? Millainen isä olet? (Tiukka, kärsivällinen ym)
Eniten parisuhteessa on muuttunut kahdenkeskinen aika, ei tule tehtyä enää samalla tavalla asioita yhdessä. Olen isänä ylisuojeleva, melko lepsu, hemmotteleva ja rakastava. 🙂

isipuhuu-2.jpg

isipuhuu-1.jpg

Mitkä asiat ovat tärkeimpiä kasvatuksessa? Mainitse ainakin kolme asiaa.
Onhan niitä vaikka ja mitä, mutta nyt äkkiseltään tulee mieleen ainakin rakkaus, kärsivällisyys ja maalaisjärki. Rakkautta tulee osoittaa jatkuvasti, myös kärsivällisyyttä pitää riittää ja maalaisjärjen käyttöä tulee aina käyttää, kun nykyään tulee kaikenlaisia kasvatusohjeita joka tuutista.

Haluatko tulevaisuudessa lisää lapsia, toivotko tiettyä sukupuolta? 
Haluan ehdottomasti ja toivoisin seuraavaksi tyttöä.

Onko sinulla ystäviä joilla on lapsia?
Nuoresta iästäni huolimatta monellakin ystävälläni on jo lapsia.

Mikä oli haastavin perushoitotilanne vastasyntyneen kanssa? Olitko ennen oman lapsen syntymää hoitanut vauvaa tai isompaa lasta?
Pukeminen oli haastavinta vastasyntyneen kanssa, kun pelkäsi rikkovansa vauvan ollessa niin pieni ja heiveröinen. Olin aikaisemmin hoitanut Ninan siskon lapsia.

Teettekö Eliksen kanssa kahdestaan juttuja (käytte kävelyllä tms)?
Leikitään ja pelleillään. Opetellaan mailapelejä sekä katsotaan aamuisin NHL-koosteita. 🙂 Kävelyllä ei ole tullut käytyä kahdestaan. Ninan palattua töihin, olen saanut olla Eliksen kanssa enemmän kaksin päivisin ja kevään tullessa ruvetaan varmasti käymään enemmän ulkona yhdessä.

isipuhuu-4.jpg

Kuinka paljon nukuit ennen lapsen syntymää ja nykypäivänä? 
Kyllähän sitä vuorotyöläisenä tuli aamuisin ennen nukuttua pidempään ja viikonloppuisin valvottua pidempään, nykyään joutuu heräämään aamulla aikaisin halusi tai ei, joten illallakin on mentävä ajoissa nukkumaan.

Miten huolehdit Ninasta raskausaikana?
Tein tai ainakin pyrin tekemään kaiken mitä Nina pyysi. Hieroin usein, varsinkin jalkoja. Loppuraskauden aikana hoidin melkein kaikki koiran ulkoilutukset.

Olitko kiinnostunut raskauden etenemisestä, menitkö mukaan kaikkiin tutkimuksiin (ultrat, neuvolat) ?
Olin mukana kaikissa raskauteen liittyvissä lääkärikäynneissä ja neuvolakäynneissä jos ei ollut töitä päällekäin.

Kuka valitsi Eliksen nimen, tuliko kädenvääntöä?
Valitsimme nimen yhdessä, eikä siitä tullut kädenvääntöä lainkaan. Kaikista nimivaihtoehdoista sitä ennen tuli kädenvääntöä. Sitä en enää muista kuka nimen keksi.

Millaisia tunteita herätti, kun sait tietää että tuleva lapsesi on poika?
Olin iloinen, vaikka alunperin olinkin toivonut tyttöä. Tajusin kuitenkin ettei sukupuolella ole väliä ja että molemmat ovat yhtä tervetulleita.

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *