Mikä blogi?

Lomalla oli aikaa miettiä monenlaisia juttuja omasta ulkonäöstä blogin sisältöön. Tällä hetkellä blogini on melkoinen sillisalaatti, sillä tämän aloittaessani halusin vain ajatuksia ulos raskauden viimeisinä kuukausina kun juttukaverit oli vähissä. Silloin tuntui luonnolliselta puhua raskaudesta ja synnytyksen myötä äitiydestä. Ne olivat uusia asioita jotka pohditutti. Näin itseni tuolloin kunnon äiti-ihmisenä ja halusin bloginikin olevan mammablogi.
Ajan kuluessa olen kuitenkin huomannut, että en ole mammabloggaaja. Elämäni pyörii tottakai Eliksen ympärillä, mutta tuntuu ettei tällä saralla ole juurikaan annettavaa lukijoille. En ostele uusia merkkivaatteita ja -tavaroita Elikselle joista voisin blogata ja jakaa inspiraatiota. Työn lomassa ei ole myöskään aikaa jatkuville retkille lapsen kanssa, joista voisi kirjoittaa ja jakaa ideoita muille perheellisille, kuten olette varmasti teksteistäni viime aikoina päätelleetkin. 😉
Tyylisuuntauksia blogeille on vaikka ja kuinka. On niitä mammablogeja, sitten on kauneus- ja muotiblogeja, urheilublogeja, lifestyle-blogeja, sisustusblogeja ja ruokablogeja ja lista sen kuin jatkuu. Rakastan sisustamista ja voisin viettää kaiken ajan vain sisustaen niin omaa kotia kuin muidenkin koteja. Rakastan myös valokuvata kauniita koteja ja niiden sisustuksia. Työni puolesta olenkin päässyt valokuvaamaan monenmoisia koteja. Olen miettinyt usein ammatinvaihdosta sisustussuunnittelijaksi, mutta se vaatisi paluuta koulun penkille.
Voisin siis kuvitella blogini olevan sisustusblogi. Olen kuitenkin tähän asti hillinnyt itseäni etten kirjoittelisi vain sisustusjuttuja, sillä olen tähän saakka mieltänyt blogini puhtaasti mammablogiksi jo sen nimenkin vuoksi ja ajatellut liiallisten sisustusjuttujen vain ärsyttävän lukijoita.
house-1-2.jpg
Voisinko kuitenkin olla vähän molempia? Harvalla on blogi täysin sidottu siihen tyylisuuntaan, jonka on blogilleen luonut vaan onhan meidän jokaisen elämässä muutakin sisältöä mitä haluaa toisinaan jakaa muillekin. Jotkut taas pitävät puhtaasti blogin ja oman elämänsä erillään eikä halua tuoda muita asioita blogiinsa. Haluaisitteko kuitenkin jatkossa myös sisustusjuttuja vai koitanko pitää asiat erillään? Täysin sisustusblogiksi siirtyminen vaatisi tietenkin nimen muutosta blogille, sillä tämä nykyinen nimi ei oikein palvele sisustusinspiraatioita etsiviä lukijoita. 🙂

Meillä odottelee muuten kaksi tuollaista Housen lehtitelinettä kiinnitystään Eliksen huoneessa. Tarkoituksena on sijoittaa ne sen verran alas, että Elis saa itse sieltä otettua kirjoja.

Sellanen päivä

Tämä viikko starttasi järkyttävällä päänsäryllä heti herätessä, joka alkoi siis jo eilen illalla. Kävin siskoni kanssa lauantaina ja sunnuntaina salilla ja veden juomisesta huolimatta molempina päivinä illalla jyskytti päässä aivan tajuttomasti. C valitteli jo eilen illalla kipeää oloa ja Eliskin yski koko illan ja vihreetä limaista räkää on tullut jo kahden viikon ajan. Toivottavasti ei meidän perhe sairastu pahemmin, en haluaisi heti katkaista tätä sali-innostusta. Tuntuu että joka kerta oma kroppa pistää vastaan sairastumalla, kun saisi jonkinlaisesta urheiluinnostuksesta kiinni.

29092014-2.jpg

29092014.jpg

Aamulla peilikuvasta tuijotti takaisin sen verran sirpsakan näköinen likka, että oli pakko ottaa asukuvat. Olen Kosin reissusta saakka kärsinyt kamalasta itseinhosta omaa ulkonäköäni kohtaan ja tänään se olo oli poissa. Liekö syynä viikonlopun urheilut, nimittäin oloani piristää heti kun pääsen edes kerran salille vaikka se ei tietenkään missään näykään, mutta tuntuu sitäkin enemmän!

29092014-4.jpg

C lähti aikaisin aamulla töihin ja jäimme Eliksen kanssa rauhassa hoitamaan aamupuuhia ennen päiväkotiin ja töihin menoa. Yleensä roolit ovat toisinpäin ja minä lähden ensimmäisenä töihin. Lisäksi koko perhe nousi ylös aikaisin eikä jompi kumpi jäänyt torkkumaan sänkyyn niin kuin yleensä. Ilman puhelimeen vilkuilua aamuisin on muuten todella hankalaa, sillä tajusin sen olevan ainoa ajan näyttäjä makuuhuoneessamme ja se tulee siis automaattisesti otettua käteen kun heräät ja katsot paljon kello on. Siitä lähtee sitten samalla se perusrumba, nimittäin huomaat Facebook-logon ylärivillä ja ehkä muutaman muunkin ja järjestyksessä rupeat niitä pläräämään. Tänään kuitenkin laitoin puhelimen heti pois ja päätin jättää sen myöhemmäksi.

Aamupalaksi munakas raejuustolla ja leipää jos se ei olisi ollut homeessa. 😉 Eli ei leipää tällä kertaa. Yleensä syön arkiaamuisin puuron vasta työpaikalla ja olen ostanut sinne kaurahiutaleita, raejuustoa ja raparperi-herukkakeittoa valmiiksi. Nyt oli kuitenkin aikaa nauttia aamupala jo kotona, niin päätin tehdä munakkaan.

Tänään oli historiallinen aamu, nimittäin ensimmäistä kertaa MINUN viedessä Elis päiväkotiin, ei hän jäänyt sinne itkemään. Hieman toki naama oli mutrulla ja epävarmana lähti hoitajan kanssa katsomaan leluja, mutta ei sentään itkenyt! Hän jopa päiväkodin porteilla osoitteli jo päiväkotiin päin ja hoki ”tonne tonne”.

29092014-5.jpg

29092014-3.jpg

Työpäivän päätteeksi kävin huollattamassa ripseni ja sen jälkeen lähdin Anttilaan hakemaan pakettiani, jonka tilauksen tein aika pitkälti hetken mielijohteesta. Jostain syystä paketti tuli useassa osassa ja ne aikaisemmin mainitsemani pussilakanat olivat osa tätä tilausta. Samalla reissulla menin äitini kanssa ruokakauppaan ostamaan tarpeet omenapiirakan tekoon. C oli saanut asiakkaaltaan kotipihastaan kerättyjä omenoita ja päätin heti ne saatuamme, että niistä leivon jo pitkään haaveilemani omenapiirakan. Nyt en tietenkään raaski korkata tuota piirakkaa sen ihanasta tuoksusta huolimatta, sillä leipoessani sitä päätinkin viedä sen huomiseen palaveriin töihin ja olisi aika ronskin näköistä kun siitä olisi jo palanen viety.. Ähh! Pakko mennä tekemään iltapalaa etten vaan sorru siihen.

Uudistuksia

Olenkin muutamaan otteeseen jo puhunut täällä siitä, miten vaikeaksi meillä meni nukkumaanmenot sen jälkeen kun Elis aloitti päiväkodissa. Siellä Elis kuitenkin menee nukkumaan todella kiltisti ja nukkuu keskimäärin kahden tunnin päiväunia. Siellä Elis myös nukkuu isojen poikien sängyssä pinnasängyn sijaan. Siitä se ajatus sitten lähti. En todellakaan ollut ajatellut vielä poistaa Eliksen pinnasängystä toista sivulaitaa, mutta turhautuneena hankalista illoista päätin ottaa kaikki keinot käyttöön ja kokeilla miten meillä nukuttaisiin isojen poikien sängyssä myös kotona.

huonekuvat.jpg

huonekuvat-2.jpg

huonekuvat-6.jpg

huonekuvat-3.jpg

huonekuvat-9.jpg

huonekuvat-11.jpg

Loistava idea! Meillä nimittäin rauhottui illat samantien. Vain muutaman kerran Elis on tullut sängystä pois, mutta useimmiten nukahtaa sinne nätisti. Päivisin Elis tykkää myös mennä sinne itsekseen, ottaa pehmolelut kainaloon ja muutaman kirjan ja malttaa jopa hetken siellä istuskella itsekseen lukemassa kirjoja. Hän on niin söpö näky, kun menen kurkkaamaan huoneeseen ja hän siellä istuu pehmolelujensa ympäröimänä.

Meillä on sikäli hassu tilanne Eliksen huoneessa, nimittäin siellä majailee tällä hetkellä kaksi isojen poikien sänkyä, pinnasänky ilman sivulaitaa sekä Muuramen Jolla. Meillä kävi aivan älytön tsägä, kun vanhempani bongasivat tutultansa n. 20 vuotta vanhan, aivan loistavassa kunnossa olevan Jollan vain 80 euron hintaan ja vielä laatikolla varustettuna, joten pakkohan se oli ostaa pois! Jossain vaiheessa pinnasänky kuitenkin käy liian pieneksi Elikselle ja isompi sänky on ostettava.

huonekuvat-12.jpg

huonekuvat-16.jpg

huonekuvat-21.jpg

Miksi en sitten siirrä Elistä jo nyt nukkumaan Jollaan? En tiedä, en keksi mitään järjellistä selitystä tälle, mutta ehkä en ole vielä luopumaan siitä ajatuksesta että Eliksestä on tullut iso poika ja pinnasänky saa itseni vielä hetken kuvittelemaan Elis pienenä vauvanani. Ajattelen myös, että kunhan saan ostettua juniorpeiton vai miksikä sitä vauvapeitosta seuraavaa kokoa kutsutaankaan, siirrän hänet Jollaan. Tein jo Kodin1:n alennusmyynneistä ihanan löydön pilvikuvioisista pussilakanoista ostaen ne tarkoituksella siinä isommassa koossa. Esittelen ne myöhemmin kunhan itse peittokin on hankittu ja samalla esittelen meidän sänkyyn löytämäni Annon pellavalakanat, jotka sain todella edulliseen hintaan, mutta niistä myös lisää myöhemmin. 🙂

Ensi viikolla on tiedossa todellista hemmottelua kaikille lukijoilleni, joten kannattaa ehdottomasti pysyä kuulolla! Nyt mukavaa lauantaita kaikille!

Lakko

Eilen töissä istuessani mietin tietokoneen ja puhelimen käyttöäni ja oikeastaan tämä ajatus on ollut päässä Kosin reissustamme saakka. Käytämme C:n kanssa hälyttävän paljon puhelimiamme ja vietämme aikaa tietokoneella istuen, minä työni puolesta vielä enemmän. Ollessani vielä raskaana lupasin itselleni ettei minusta tule äitiä joka ”leikkii” lapsen kanssa kännykkä toisessa kädessä selaten mm. Facebookia. Noh, se minusta kuitenkin on tullut. Tässä hieman kärjistetysti peruspäivän kulkuamme siitä näkökulmasta, miten käytämme puhelintamme ja tietokonetta.

1. Herään, nappaan kännykän käteen ja katson onko sinne tullut mitään ilmoituksia. C tekee usein saman. Välillä Elis saattaa jo vieressä kitistä kun haluaisi tietenkin meidän huomion, mutta äitin huomion vie puhelin. Hyi!

2. Siirryn olohuoneeseen ja kävelen tietokoneen ohi painaen sen napista käyntiin (tätä en tosin tee läheskään päivittäin). Puhelin seuraa mukana siitä huolimatta ja selaan seuraamani blogien uudet kirjoitukset samalla kun laitan kahvin tippumaan tai teen Elikselle aamupalaa. Usein jopa oma aamupalani jää syömättä sen takia että räplään puhelintani ja tuleekin niin kiire, että venytän aamiaisen työpaikalle. Käymme myös vuorotellen C:n kanssa istumassa koneen ääressä jos se on avattu.

3. Ajan työpaikalleni ja mikäs muukaan kädessä kuin puhelin. Selailen taas Facebookia niin kuin sinne olisi jotain uutta tullut sen jälkeen kun lähdin kotoa. Tähän kyllä pienenä puolustuksen sanana jo vuodesta 2007 vaivanani ollut paniikkihäiriö, joka varsinkin pahiassa aamuruuhkassa tuntuu puskevan läpi ja ahdistun autojonossa, helpottuu hieman kun saan ajatuksia muualle juurikin tällä puhelimen räpläämisellä. Siltikään se ei ole suotavaa ja pitäisi ehdottomasti karsia pois ja keksiä muuta tilalle ajatuksia pois viemään.

kos_blogi-129.jpg

4. Pääsen työpaikalle ja istahdan koneen ääreen töitä tekemään. Yleensä aloitan suoraan töiden tekemisen ja saatan unohtaa aamupalan tekemisen pitkäksikin aikaa, jolloin se venyy jopa klo 11 saakka. Töiden lomassa välilehdistä löytyy usein myös Facebook, Bloglovin’, Ilta-Sanomat ja milloin mitäkin ei töihin liittyvää. Niitä ei välttämättä tule selattua ollenkaan, mutta silti ne tottumuksesta avautuu omille välilehdilleen ensimmäisenä.

5. Iltapäivällä lähden kotiin päiväkodin kautta hakemaan Elistä ja automatka kuluu taas puhelin kädessä, tällöin huomattaavasti harvemmin, sillä ruuhkat ei ole niin pahat ja iltapäivisin paniikkikohtauksetkin osaavat pysytellä aamua paremmin loitolla.

6. Pääsemme Eliksen kanssa kotiin ja niinä viikkoina kun koiramme on meillä hoidossa, lähdemme säästä riippuen ulkoiluttamaan koiraa tai muuten vain pihallemme leikkimään. Saatan usein räplätä puhelinta toisella kädellä rattaiden työntämisen ja koiran taluttamisen lisäksi. Usein pihallakin saatan räplätä puhelinta ilman mitään järkevää syytä, se on vain tapa. Kaivan puhelimen esiin heti kun tylsistyn. En ole leikkivä äiti, en osaa keksiä leikkejä tai leikkiä mukana, joten usein juurikin sen takia nökötän puhelin kourassa Eliksen touhutessa. En osaa leikkiä tai keksiä meille tekemistä. Sisällä makaamme yhdessä sohvalla katsomassa televisiota, minä puhelin kädessä. Välillä television katsominen keskeytyy ja leikimme leluilla, teemme ruokaa ja syömme, katsomme kirjoja yhdessä. Me näemme todella harvoin ystäviäni ja olemmekin paljon kaksistaan kotona iltapäivisin. Meitä ei kutsuta kylään eikä kukaan kutsu itseään meille kylään, en tiedä miksi. Haluaisin ehdottomasti olla aktiivisempi äiti ja käydä kyläilemässä Eliksen kanssa tai toisinpäin, mutta ei. Paniikkihäiriöni takia en halua yksin lähteä Eliksen kanssa mihinkään iltapäiväkerhoihin, lähtisin jos olisi ystävä lapsineen jotka lähtisivät mukaan. Iltapäivät kuluu siis pääsääntöisesti ilman mitään tekemistä, Elis tylsistyy, minä tylsistyn, räplään puhelinta, Elis kitisee jaloissa koska on tylsistynyt eikä saa huomiota.

7. Iltapuuhat alkaa ja syömme puuron, vaihdamme vaipan ja yöpuvun päälle, hampaidenpesun kautta nukkumaan. Tämän jälkeen rojahdan takaisin sohvalle ja yllätys yllätys kaivan puhelimen käteen. Vuoroin katson telkkaria ja räplään puhelinta. Saatan kirjoitella ystävieni kanssa Whatsappissa tai todellakin vaan liu’utella sormella Facebookin etusivua ylösalas, pläräten samoja nähtyjä statuspäivityksiä huokaillen. Laitan Facebookin pois ja kurkkaan selaimesta jotain muuta ja lopetettuani sen, siirryn taas pläräämään Facebookia. Vihaan älypuhelimia.

kos_blogi-21.jpg

8. C tulee kotiin töistä tai treeneistä, tekee omat iltapalansa ja käy suihkussa. Ennen sentään teimme illallisen yhdessä ja söimme yhdessä pöydän ääressä, mutta C:n aloitettua FitFarmin Crossfit Challengen, emme voi enää sitäkään tehdä yhdessä. Sen sijaan minä edelleen röhnötän sohvalla odotellen vain että hän on tehnyt kaikki iltapuuhansa ja siirtyy sohvalle röhnöttämään kaverikseni. Voitte jo varmasti arvata mitä silloin tapahtuu? Ei ainakaan mitään halipusuja vaan molemmat räplää puhelinta. Vuorotellen nälvimme toisiamme kun toinen ei keskity televisiosta tulevaan elokuvaan tai sarjaan vaan selailee puhelintaan.

9. Siirrymme sänkyyn nukkumaan ja molemmat viimeisenä vielä katsoo puhelimesta kaikki mahdolliset jutut ennen kuin puhelimen näyttö menee taas muutamaksi tunniksi kiinni kunnes uusi aamu koittaa. Välillä öisin herätessäni Eliksen itkuun saatan vielä myös kurkata puhelimeen.

Siinäpä se, meidän päivämme (tai siis minun). Tämän järkyttävän ja itseni herättävän tekstin pohjalta, jonka julkaisua hieman jännitän, haluan haastaa itseni sekä C:n ja kaikki jotka vähääkään samaistuvat tähän älypuhelinten liialliseen käyttöön, laittamaan sen puhelimen pois. Älä avaa puhelintasi ensimmäisenä herätessäsi, vaan suukota läheisesi läpi ja toivota hyvät huomenet. Halailkaa ja köllötelkää yhdessä se aika minkä muuten käyttäisitte puhelimen räpläämiseen. Nouskaa tekemään koko perheelle yhdessä aamiainen, älkääkä vielä tässäkään vaiheessa avatko sitä puhelinta. Siellä ei voi olla mitään niin kiireellistä ja tärkeää mikä ei voisi vielä tässäkin vaiheessa odottaa. Jos jollain on hätä, hän soittaa. Työasiat voi odottaa sinne saakka kun olette työpaikalle päässyt. Äläkä missään nimessä räplää puhelinta autoa ajaessasi tai jutellessasi puolisollesi, lapsillesi, ystävillesi, läheisillesi tai työkavereillesi. Liikkuessasi julkisissa kulkuvälineissä, kahvitauollasi tai työpaikallasi riippuen työn luonteesta voit selailla puhelinta. Älä räplää puhelinta syödessäsi perheesi kanssa yhdessä vaan jutelkaa päivistänne. Illalla laita puhelin kokonaan pois ja vietä aikaa perheesi kanssa, olkaa sosiaalisia ja tehkää asioita yhdessä.

Tällä haluan parantaa meidän perhe-elämän laatua ja oman elämäni laatua. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon että puhelimeni käyttö vähenee tästä päivästä saakka. Annan itselleni korkeintaan 30 minuuttia aikaa koko vuorokaudesta olla puhelin kädessä lukuunottamatta puhelinsoittoja.

Miltäs kuulostaa, lähdettekö mukaan?

Edit: Tämähän alkoi loistavasti unohtaen samantien ensimmäisenä aamuna puhelimen kotiin, voitte kuvitella miten orpo olo on. 😉

Vihdoin haave toteutuu

Tällä kertaa ei minun haaveeni vaan C:n. Mainitsinkin jo aikaisemmin hankkineeni C:lle tatuointilahjakortin huomenlahjaksi ja tänään koittaa se päivä, kun C saa vihdoin haluamansa kuvan koristamaan toista kättä.

Alunperinhän en halunnut hankkia huomenlahjoja ollenkaan, mutta kun tajusin miten hieno lahja tatuointilahjakortti olisi C:lle, päätin että hankitaan ne sittenkin toisillemme. Itselläni oli asian suhteen ehkä hieman parempi tilanne, sillä tiesin heti mitä haluan C:lle hankin ja olen aina ollut erinomainen lahjojen hankkimisessa ja tykkään ilahduttaa muita.

C on puhunut siis uudesta tatuoinnista siitä saakka kun olemme toisemme tunteneet, mutta rahatilanne ei ole antanut mahdollisuutta sen hankkimiselle. Häihin kun aloimme kerätä rahaa, alkoi C kysellä voisimmeko häiden jälkeen ensimmäisenä kerätä rahaa hänen tatuointiin ja sanoin sen olevan ok. Häiden lähestyessä tatuointikuume koveni C:llä ja sain kuulla lähes päivittäin miten hän haluaa jo tatuoinnin ja kysyi päivä toisensa jälkeen voiko hän ottaa tatuoinnin häiden jälkeen.

Siinä missä lahjojen piilottelu on muutenkin todella hankalaa, niin kun toinen puhuu asiasta päivittäin täysin tietämättä, että hänen haaveensa toteutuu nopeammin kuin osaa odottaa, tulee itsekin malttamattomaksi.

Hankin C:lle siis lahjakortin Kajaste Artiin, jossa hän oli päättänyt haluavansa ottaa seuraavan tatuointinsa. Kävimme noin kuukausi takaperin yhdessä Kajaste Artissa juttelemassa tatuoinnista ja sopimassa tatuointiajankohta ja tänään siis se vihdoin tapahtuu ja olen todella innoissani C:n puolesta. Harmi etten pääse mukaan, sillä olen töissä ja sen jälkeen Eliksen kanssa. Noh, illalla pääsen vihdoin näkemään myös tatuoinnin ja toivottavasti siitä tulee yhtä upea ellei jopa upeampi kuin olimme molemmat ajatelleet. 🙂

Vihjaisin aikaisemmin blogissa myös toisesta huomenlahjasta, jonka kävin C:lle hankkimassa ja paljastetaan nyt, että tatuointilahjakortin lisäksi kävin myös huomenlahjakuvauksissa C:lle ja en voi muuta kuin kehua Jirina Alankoa, joka tämän ujon, kameraa pelkäävän naisen sai rentoutumaan ja otettua aivan MIELETTÖMIÄ kuvia itsestäni. En olisi voinut ikipäivänä kuvitellakaan, että musta saisi sellaisia kuvia. Kroppa ei todellakaan ole siinä kunnossa, miltä se on saatu kuvissa näyttämään asennoilla ja valoilla ja kuvakulmilla. Paikalla oli myös ammattimeikkaaja/-kampaaja, joka laittoi naamarin ja tukan kuntoon jota ilman en kuvia olisi mennyt ottamaan. Halusin kuviin vahvan smokey eye -meikin enkä sellaista osaa itse todellakaan laittaa.

Huh heijaa, nyt pitäisi päättää mitä kuvista teetetään kun ei viitsisi ihan tuollaisista kuvista mitään isoja tauluja laittaa seinälle tai saan hävetä silmät päästä kun tulee vieraita kylään. Valitettavasti tänne en kehtaa kuvia julkaista. 🙂 Mitään intiimialueita niissä ei näy, mutta on silti omaan makuun melko rohkeita. Tässä kuitenkin kuva valmistautumisesta kuvauksiin. En tiedä miksi huuleni näyttävät kuvissa sinisiltä, mutta ei ne oikeasti olleet.

Jos joku ikinä miettii huomenlahjakuvien ottamista, niin suosittelen todella ja haluan myös suositella Jirinaa, sillä hän kyllä hoiti homman hienosti.

20140727_181758-MIX.jpg

Kadonnut taito

Selailin tänään Instagramia ja siellä seuraamieni tyyppien kuvia. Ihmiset ottaa todella paljon selfieitä ja näyttävät niissä aina niin kauniilta. Olin itsekin joskus kova ottamaan meitsieitä ja sometilini olivatkin niitä täynnä. Voin jopa väittää näyttäneeni niissä itsekin kauniilta. Kukapa haluaisi julkaista itsestään rumia kuvia, joten kuvia räpsittiin kunnes tulee se yksi onnistunut ja sitten tietty nykyään muutama filtteri päälle. Silloin joskus oli aikaa treenailla peilin edessä kameran kanssa ja oppi löytämään itsestään sen valokuvauksellisen puolen ja ne ilmeet.
Olen kuitenkin viime aikoina yrittänyt ottaa itsestäni taas silloin tällöin pynttäytyneenä ja muutaman kerran myös vähemmän pynttäytyneenä kuvia ja joka kerta roskakorinappia on painettu alta aikayksikön. Siis aivan järkyttäviä kuvia. Tätä naamaa ei ole edes filtterit pelastanut. Miksi ei enää nätit kuvat onnistu, olenko tosiaan unohtanut mikä oli se onnistunein ilme ja kuvakulma? Vai olenko vanhentunut lapsen myötä niin, että se näkyy kuvissakin?
Jos itsestäni löytyisi riittävästi itseironiaa, julkaisisin täällä parhaat palat näistä epäonnistuneista selfieistä. Nimittäin vaikka poistaisin kuvan samantien sen ottamisen jälkeen, on se ehtinyt jo taltioitumaan Google Plus tililleni talteen, jota harvemmin jaksan siivota.
Tuntuuko kenestäkään muusta äidistä tai miksei äidittömästäkin samalta?

Kuvasatoa Kosilta 1/3

Lauantai-iltana saatuani Eliksen nukkumaan ja C:n lähdettyä saunailtaan, kävin Kosin kuvien kimppuun aluksi rajaten ne blogissa julkaistaviin kuviin. Huhh, kuvia tuli räpsittyä yli 600 ja niiden rajaaminen blogiin oli todella haastavaa. Toki siellä oli paljon epäonnistuneitakin ja muita turhia kuvia, mutta Eliksestä oli niin paljon hauskoilla ilmeillä varustettuja kuvia, että valikoiminen kävi vaikeaksi. Joitain kuvasarjoja oli todella vaikea karsia ja haluankin jakaa teidän kanssa useammankin kuvan samasta kuvasarjasta.

En ole mikään maisemakuvaaja, en muista ikinä kaivaa kameraa esiin kun edessä möllöttää upeat maisemat vaan kuvailemisen sijaan ihailen niitä siinä. Sen vuoksi kuvat koostuvat lähinnä Eliksen, C:n ja eläinten kuvista ja muutamasta omasta kuvasta kun sain annettua kameran C:n käsiin. Katukissojahan Kosin saarella on todella paljon ja jokainen toistaan söpömpiä. Jos voisin, toisin ne kaikki mukanani Suomeen.

Päätin jakaa kuvat kolmeen postaukseen, koska kuten edellä jo mainittu niin kuvia oli todella vaikea karsia ja saampahan samalla taas tällaisen postaussarjan tänne. Tässä siis ensin hieman tarinan tynkää ja siihen perään kuvat aikajärjestyksessä.

Lentomme piti lähteä perjantaina klo 17.55, mutta koneeseen päästyämme ja siellä jo hetken odoteltuamme kuulutti perämies starttimoottorin olevan rikki ja pyysivät nousemaan ulos koneesta. Lentokammoinen C ei tästä pitänyt ja toisin kuin kuvittelin Eliksen olevan hankalampi tällaisesta lennon myöhästymisestä, hankalammaksi osoittautuikin C, joka kirosi ja mökötti. Jouduimme odottaa klo 21 saakka lisäinfoa lennosta, jolloin saimme 25 euron hyvityssetelin lentokentän kahviloihin per naama ja tiedon, että arvioitu lähtöaika olisi 22.45. Tuosta uudesta arvioidusta lähtöajasta lähtö viivästyi vielä 45 minuutilla. Viiden ja puolen tunnin odottelu lentokentällä meni yllättävän nopeasti. Vietimme sen lasten leikkipaikalla ja mässäilimme herkkuja yhteensä 75 euron edestä.

Itse olin oikeastaan melko tyytyväinen tästä myöhästyneestä lähdöstä, sillä tiesin Eliksen simahtavan lentokoneessa samantien ja niinhän hän simahtikin ennen kuin kone pääsi edes lähtemään. Näin ei tarvinnut keksiä Elikselle viihdykettä lennon ajaksi ja uni maittoi perille saakka. Valitsimme hotelliksi Peridis Family Resortin Tjäreborgin kautta ja valitsin sen oikeastaan vain kuvien perusteella, sillä siellä oli hyvät leikkipaikat lapsille ja siistin näköistä. Matkaa hotellilta Kosin keskustaan oli noin 1 km ja tätä väliä tuli ravattua reissun aikana moneen otteeseen, jopa muutamia kertoja päivässä.

Seuraava päivä aloitettiin aurinkoisissa maisemissa n. klo 8.30, kun Elis virkeänä nousi ylös meidän muiden nukkuneen vain muutama hassu tunti. Suuntasimme hotellin aamupalalle ja siitä altaille polskimaan. Elis viihtyi matalassa altaassa päiväunille saakka ja huulet sinisinä vapisten jouduimmekin hänet sieltä väkisin ottamaan pois. Lounaan kautta siis päiväunille ja uni tulikin samantien rattaisiin siirrettyä. Hotellimme pihalla asusteli pieni oranssi kissanpentu, joka antoi rauhassa rapsutella ja Elis tietysti hieman ymmärtämättä kovakouraisena jouduttiin pitämään kissasta hieman kauempana. Elis nukkui päiväunet altaan reunalla meidän ottaessa C:n kanssa aurinkoa ja uidessa. Päiväunien jälkeen lähdimme kiertelemään Kosin keskustaan. Kävelytiet siellä ei vain todellakaan ole suunniteltu vaunujen kanssa kuljettavaksi ja kirosin sitä joka ikinen kerta siellä kävellessämme. Jouduimmekin usein oikaisemaan autotien kautta, mikä loi näille retkille hieman extreme tunnelmaa.

Hotellin leikkialueet olivat todella hyvät meidän aktiiviselle ja nopeasti tylsistyvälle Elikselle. Koska leikkipaikkoja oli jopa kolme, yksi ulkona ja kaksi sisällä, pystyimme aina vaihtamaan leikkipaikkaa toiseen Eliksen tylsistyttyä. Kovin paljoa aikaa emme hotellilla ehtineet tosin viettää, sillä sukulaisten luona ravailtiin aika tiheään tahtiin. Ensimmäisen päivän iltana menimme C:n isän luokse syömään hänen valmistamaansa moussakaa. En ole ennen moussakaa syönyt, sillä en välitä munakoisosta, mutta tämä upposi ihan ok. Kreikkalainen salaatti on sellainen mistä en ole aikaisemmin välittänyt, mutta täällä sitä syötiin päivittäin ja ihastuinkin siihen täysin ja tein sitä jo heti tänään kotona.

Toisena päivänä altaille jäämisen sijaan menimmekin mereen uimaan, mitä itse inhoan sen suolaisuuden vuoksi ja kun siitä jää tahmaiseksi, mutta koska C ei taas välitä altailla hillumisesta, suostuin mereen. C oli jo aamulla aikaisin siellä käynyt Eliksen kanssa heittelemässä kiviä, kun minä vielä nukuin tyytyväisenä ja aamupalan jälkeen suuntasimme sinne uudelleen. C löysi sieltä myös pienen pieniä taskurapuja, jotka oli pakko taltioida kameraan. Taltioimme kameralle oikeastaan kaikki elukat kissoista hyönteisiin saakka, jotka vain tiellemme osui. C tykkää tuijotella niitä ja on pitänyt pienestä saakka. Toistaen edellistä päivää, myös seuraavanakin päivänä Elis nukahti suoraan rattaisiin uinnin jälkeen, tällä kertaa tosin ilman lounasta ja tällä kaavalla itseasiassa mentiinkin loppureissu, kun totesimme että aamupala venähti joka aamu sen verran myöhäiseksi ja onhan tuollainen hotellin aamiainen melko tuhtikin, että sillä jaksoi päiväunien yli.

kos_blogi.jpg

kos_blogi-2.jpg

kos_blogi-5.jpg

kos_blogi-6.jpg

kos_blogi-8.jpg

kos_blogi-10.jpg

kos_blogi-11.jpg

kos_blogi-12.jpg

kos_blogi-13.jpg

kos_blogi-15.jpg

kos_blogi-16.jpg

kos_blogi-17.jpg

kos_blogi-18.jpg

kos_blogi-19.jpg

kos_blogi-20.jpg

kos_blogi-25.jpg

kos_blogi-26.jpg

kos_blogi-27.jpg

kos_blogi-29.jpg

kos_blogi-30.jpg

kos_blogi-32.jpg

kos_blogi-34.jpg

kos_blogi-35.jpg

kos_blogi-38.jpg

kos_blogi-39.jpg

kos_blogi-40.jpg

kos_blogi-42.jpg

kos_blogi-44.jpg

kos_blogi-45.jpg

kos_blogi-48.jpg

kos_blogi-49.jpg

kos_blogi-50.jpg

kos_blogi-51.jpg

kos_blogi-52.jpg

kos_blogi-53.jpg

kos_blogi-54.jpg

kos_blogi-55.jpg

Kotona

blogiin-34.jpg

blogiin-35.jpg

blogiin-39.jpg
Huh, yöllä kotiuduttiin vihdoin reissusta ja neljän tunnin yöunilla heräsimme uuteen päivään. C joutui heti aamulla lähtemään koko päiväksi pelaamaan ja illalla vielä poikien kanssa saunailtaan (en ymmärrä miten jaksaa) ja me Eliksen kanssa rauhassa heräiltyämme lähdimme käymään kaupassa tekemässä pientä täydennystä jääkaappiin.
Lomakuvia odotellessa laitan tässä pikaiset räpsyt Eliksen kauppa-asusta, joka oli ihanan pirteä ja koska säät suosivat heti täällä Suomessa, ei tarvinnut vetäistä heti takkia niskaan vaan hupparilla pärjättiin. Jos uutisia on uskomista, huomenna tulee ensilumi ja takit ja talvikengät saa kaivaakin sitten jo melko pian esiin.
Nyt sain Eliksen juuri päiväunille ja taidan mennä itsekin vetäisemään torkut, jotta jaksataan taas touhuta iltapäivällä.
Ihanan aurinkoista syyspäivää kaikille!

blogiin-36.jpg

blogiin-37.jpg

blogiin-38.jpg

Pipo Lindex
Huppari Gugguu
Housut Lindex
Kengät Reima

Hengenheimolaisia metsästämässä

Mulla ei ole ystäväpiirissä ketään joka myös bloggaisi eikä siis ketään kenen kanssa jutella ja vaihtaa ajatuksia näiden hommien tiimoilta. Välillä se tuntuu jopa ahdistavalta. Olisi välillä mukava esimerkiksi laittaa blogiin asukuvia, mutta ei ole ketään joka kuvaisi ne. C on niin huono ottamaan kuvia tai käyttämään edes kameraa ja usein tuhahteleekin turhautuneena jos pyydän ottamaan kuvan jos toisen. Sen vuoksi blogissa ei juuri asukuvia nähdäkään.

Bloggaaminen menee jollain tapaa myös harrastuksesta ja yleensä on aina joku kenen kanssa jakaa harrastus ja viettää sen parissa aikaa, mutta itselleni tämä on melko yksinäistä puuhaa. Aluksi se ei haitannutkaan, sillä tein sitä vain omaksi iloksi ja teen toki edelleen, mutta nyt n. 1,5 vuotta tätä tehneenä haluaisin tämän olevan enemmän ja haluaisin panostaa tähän enemmän.

Täten ajattelinkin tässä ehdottaa josko siellä ruudun toisella puolella olisi myös muita jotka kokevat samoin ja haluaisi vaikka yhdessä järjestää jonkin tapaamisen ja kenties näin löytäisimme toisistamme blogiystäviä. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä että tätä pitäisi rajoittaa tänne pk-alueelle ja parashan olisi jos löytyisi espoolaisia bloggaajia, jotka haluaisivat tutustua myös kasvotusten.

Kuulostaako tämä ihan pöllöltä vai olisiko tässä ajatusta jopa ihan toteutukseen asti?

Ei niin kivat kuulumiset Kosilta

Jos jotain olen lomaillessa Kosilla tajunnut niin sen, että nyt se on revittävä itsensä sieltä sohvan uumenista karkkia mässäilemästä ja aloitettava liikkuminen. Ensimmäisenä kun pääsen kotiin, niin heitän hitsiin kaikki häistä ylijääneet karkit ja sitten teen pitävät suunnitelmat miten ehdin töiden ja Eliksen hoitamisen ohella salille. Muutama juoksulenkkikin pitää mahduttaa viikkoon. En ole yleensä mikään karkin mussuttaja, vaan paheeni on ollut roskaruoka, mutta nyt häiden jälkeen olen ruvennut mussuttamaan ylijääneitä karkkeja kaksinkäsin ja sen huomaa. Puntari ei kerro mitään, mutta peilikuva ja vaatteet sitäkin enemmän.

Pakkasin reissuun kesävaatteita sovittamatta, sillä en voinut kuvitellakaan vartaloni muuttuneen niin radikaalisti ettei ne mahtuisi enää päälle. Tässä on nyt sitten viikon verran puristeltu maha- ja perseläskejä itku kurkussa aina tilaisuuden tullen kun näkee peilikuvan vaikka ikkunasta tai istuu lysyssä. Viime kesänä melkein roikkuvat mikroshortsit yhtäkkiä kiristävätkin ja peilikuvasta näkyy kun pepun alla ja kyljistä tursuaa makkarat. Ihan kuin naamakin olisi levinnyt ja käsivarret paksuuntuneet ja olkapäät kadonneet. Phyi.

En osaa sanoa olenko näyttänyt tältä koko kuluneen kesän vai onko tämä kaikki tapahtunut vasta häiden jälkeen, mutta tiedostan kyllä imeneeni itseeni karkkia melkoiset määrät häiden jälkeen. Kamala on huomata, että olen nyt löysempi kuin viime kesänä muutama kuukausi synnytyksen jälkeen. Muistan viime kesänä kuulleeni monen suusta olenko laihtunut ja miten näytän hyvältä, mihin on kadonnut se nainen. Toki lihakset olivat silloin tipotiessään, mutta eipä ne ole vieläkään tulleet takaisin kun en mitään ole asian eteen tehnyt. Viime kesänä sen sijaan edes kävin päivittäin pitkillä kävelylenkeillä sään salliessa, Eliksen kasvaessa sekin on jäänyt.

Nyt siis potkimista persuksiin ja lomalta palattua alkaa se paljon lupauksia saanut urheileminen.

Sellaisia terveisiä siis täältä Kosilta. Palataan iloisemmin tunnelmin muutaman päivän päästä, kun saa taas vetää verkkarit ja collegepaidan päälle.