Kadonnut taito

Selailin tänään Instagramia ja siellä seuraamieni tyyppien kuvia. Ihmiset ottaa todella paljon selfieitä ja näyttävät niissä aina niin kauniilta. Olin itsekin joskus kova ottamaan meitsieitä ja sometilini olivatkin niitä täynnä. Voin jopa väittää näyttäneeni niissä itsekin kauniilta. Kukapa haluaisi julkaista itsestään rumia kuvia, joten kuvia räpsittiin kunnes tulee se yksi onnistunut ja sitten tietty nykyään muutama filtteri päälle. Silloin joskus oli aikaa treenailla peilin edessä kameran kanssa ja oppi löytämään itsestään sen valokuvauksellisen puolen ja ne ilmeet.
Olen kuitenkin viime aikoina yrittänyt ottaa itsestäni taas silloin tällöin pynttäytyneenä ja muutaman kerran myös vähemmän pynttäytyneenä kuvia ja joka kerta roskakorinappia on painettu alta aikayksikön. Siis aivan järkyttäviä kuvia. Tätä naamaa ei ole edes filtterit pelastanut. Miksi ei enää nätit kuvat onnistu, olenko tosiaan unohtanut mikä oli se onnistunein ilme ja kuvakulma? Vai olenko vanhentunut lapsen myötä niin, että se näkyy kuvissakin?
Jos itsestäni löytyisi riittävästi itseironiaa, julkaisisin täällä parhaat palat näistä epäonnistuneista selfieistä. Nimittäin vaikka poistaisin kuvan samantien sen ottamisen jälkeen, on se ehtinyt jo taltioitumaan Google Plus tililleni talteen, jota harvemmin jaksan siivota.
Tuntuuko kenestäkään muusta äidistä tai miksei äidittömästäkin samalta?
Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *