Minä minä minä

30092014-4.jpg
Huomasin bloganneeni viime aikoina lähinnä itsestäni, joten jutun jatkoksi sopii hyvin blogeissa tällä hetkellä pyörinyt 10 faktaa minusta, joita lukijat eivät tiedä. Nähtyäni ensimmäisen tällaisen kirjoituksen jonkun blogissa, aloin samantien pohtimaan omia faktojani ihan vain huvin vuoksi ja lopulta päätin tehdä asiasta ihan postauksen. Faktoja oli todella vaikea keksiä jotta ne olisi oikeasti mielenkiintoisia ja osa onkin enemmän tai vähemmän kopioitu toisten blogeista sillä ne kun osuivat kuin nenä päähän omien omituisuuksieni kanssa. Tässäpä nämä:
1. Perheen duunari
Olen tullut tässä asiassa äitiini ja pora ja vasara ovat aina pysyneet paremmin minun käsissäni kuin yhdenkään poikaystäväni. Ja usein haluankin tehdä kaiken itse, liekö syynä se etten luota muiden taitoihin.
2. Ei salaattia ja lämmintä ruokaa sekaisin
Jostain syystä en ole koskaan osannut syödä salaattia lämpimän ruoan kanssa vaan joko syön pelkän salaatin tai pelkän lämpimän ruoan. Ravintolassa mukana tullut salaatti jää lähes poikkeuksetta syömättä. Kyse ei ole siitä että olisin nirso (mitä tosin olen) vaan joku ihan käsittämätön tapa, josta en pääse irti.

30092014-2.jpg

3. En lue
Todella harvoin luen seuraamieni blogien tekstejä, olen enemmän kuvien katsoja. Jos aihe on oikeasti kiinnosta niin luen tietenkin, mutta useimmiten katson vain kuvia. Olenkin huomannut seuraavani enemmän sellaisia blogeja joissa on kauniita kuvia. Voisin tuijotella kauniita kuvia päivät pitkät, vaikka työkseni.
4. En juo
Olen todella huono juomaan vettä, tai mitään ylipäätänsä, paitsi kahvia. Ostin muutama viikko sitten kunnon Niken urheilujuomapullon jota olen nyt itsenikin yllättäen kantanut päivittäin mukanani ja saanut todella juotua sen 3 litraa päivässä vettä.
5. Kuponkimummo
Rakastan alennuskuponkeja ja ennen hamstrasin niitä kaikista mainoslehdistä. Nykyään meille ei tule enää ilmaisjakelua kotiin, juurikin tästä syystä joten niitä ei tule enää hamstrailtua, mutta kaupan kassalla jos saa jonkun alennuskupongin niin 90% varmuudella hyödynnän sen. Ystävänikin kutsuvat kuponkimummoksi.
6. Meikitön
En käytä meikkiä oikeastaan ikinä. Vain ulos lähtiessä kavereiden kanssa jaksan vaivautua laittamaan meikkiä. En laita edes BB-, CC- tai mitään muutakaan voidetta naamariin. Elän edelleen kuvitelmassa että finnejä tulee juurikin näistä voiteista, kun iho ei saa hengittää, mutta olen kuullut monta kertaa niiden myös suojaavan ihoa. Toinen ongelmani on myös se etten ikinä jaksa pestä meikkejä pois illalla, joten senkään vuoksi en jaksa sitten myöskään meikata.
7. IRC-Galleria
Liityin IRC-Galleriaan ihan ensimmäisten joukossa ja muistelisin kuuluneeni jopa ensimmäisten kymmenen jäsenen joukkoon (toivottavasti en pahasti valehtele). Liittyessäni sinne kaverini ircissä yllyttivät ”et uskalla..” meiningillä ja minähän uskalsin. Perässä liittyivät sitten kaikki kaveritkin. IRC-Gallerian ollessa vielä hyvin pieni yhteisö, olin pärstä joka tunnistettiin Helsingin keskustassa kaduilla ja usein sainkin viestejä perästäpäin ”sut on nähty”, se oli pelottavaa.

30092014.jpg
8. Bilehiiri
Ennen lapsen saamista olin melkoinen bilehiiri. Moni tuttu niiltä ajoilta edelleenkin epäuskoisina toteavat että ei olisi ikinä uskonut. Ensimmäiset vuodet ammattikorkeakoulussa meni opiskelijabileissä melko railakkaissa tunnelmissa. Nyt olen kuitenkin erittäin onnellinen äiti ja pois en vaihtaisi.
9. Itkupilli
Itken valehtelematta jokaista nyyhkyleffaa tai draamasarjaa katsoessa. Itken paljon myös muuten vaan. Itken onnesta ja surusta, väsymyksestä ja ahdistuksesta. Raskaana ollessa olin ihan mahdoton, imetysaikana sietämätön. Meidän perheen kaikki naiset on. 😀
10. Nurkassa istuja
Elokuvateattereissa haluan istua reunapaikalla. Ahdistun jos joudun istumaan keskellä täydessä elokuvasalissa. Pelkona yllättävä vessahätä ja kanssakatsojia ärsyttävä ylittäminen päästäkseni vessaan ja mahdollinen pyrkiminen ulos väärästä ovesta ja jos en pääsekään takaisin sisään.

PS. postauksen kuvat on otettu jalustalla ja kaukolaukaisimella ja oli pieniä hahmotusvaikeuksia missä mun pitää seistä, joten sen vuoksi leikkaantuu vähän päätä ja jalkoja. 😀 Eikö ole hieno paita? 🙂

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *