Ystävämyynnit

En ole yhtään sellainen ihminen joka ravaisi ystävämyynneissä, mutta nyt kun Vansin ystävämyynnit tuli niin ajattelin että käyn kurkkaamassa. C tykkää kovasti Vansin kengistä ja lippiksistä ja lippiksiä on keräiltykin kyllä melkoinen määrä. Joskus olen miettinyt niille jopa omaa hyllyä, jossa ne voisi koristaa seiniä. Mahdollisimman värikkäät ja erikoiset ovat C:n lemppareita. Itsekin olen ihastunut Vansin kenkiin, mutta en ole jaksanut kuitenkaan ostaa kuin ne yhdet täällä blogissakin esittelemäni mintun väriset kengät. Vansin lenkkarit ovat huomattavasti siromman näköiset omaan jalkaani kuin esim. Converset, jotka myös ovat kivannäköiset.

Aamuruuhkia uhmaten siis lähdin eilen ajamaan kohti Lauttasaarta ja ensimmäisten joukossa pääsin nappaamaan ”parhaat” päältä. Valitettavasti mesta oli niin tukossa, että saatuani ensimmäiset lenkkarit kouraan, iski pieni ahdistus kun niitä ei voinut mihinkään jättää syrjään voidakseen katsoa lisää. Nappasin mukaani siis vain parit peruslenkkarit ja lippiksen ja häivyin. Myöhemmin iltapäivällä kävin sitten vielä uudestaan tsekkaamassa ettei mitään herkkuja jäänyt sinne. Silloin mukaan lähti vielä yhdet lenkkarit, itselleni reppu, muutama pipo ja Elikselle lippis. Lisäksi ostin hyvälle ystävälleni tai siis hänen lapselleen pinkit Vansit, sillä tiesin meneväni hänen luokseen illalla kylään ja oli kiva ostaa yllätyslahja visiitille. 🙂 Olenkin jo aikaisemminkin maininnut blogissa tykkääväni ostella lahjoja läheisilleni ihan ilman merkkipäivääkin. Tietty näissä pinkeissä kengissä oli myös pieni taka-ajatus, jos vaikka seuraava lapsemme olisi tyttö niin nappaan nämä meille lainaan.

04102014-10.jpg

04102014-11.jpg

04102014-12.jpg

04102014-13.jpg

Olen saanut kyselyitä koskien arvontaa, että missä voi liittyä lukijaksi Blogilistalle, Blogloviniin tai Bloggeriin ja selvennyksen vuoksi siis tuosta oikeasta reunasta löytyy kahdelle ensimmäiseksi mainitulle namiskat ja Bloggerhan on sama kuin tuo Googlen namiska, jossa lukee ”Liity tähän sivustoon”. Eli johonkin niistä kolmesta kun liityt lukijaksi ja käyt kommentoimassa täällä, mikä hoito olisi Sinulle hemmottelua arkeen niin osallistut arvontaan. Muistathan myös jättää yhteystietosi (sähköpostiosoitteen), jos et ole kirjautunut käyttäjäksi. Kaikki Studio Vassin hoidot voit nähdä täältä.

Ja mainittakoon vielä, Studio Vassin tytöt ovat molemmat todella ammattitaitoisia ja he käyttävät kaikissa hoidoissa erittäin laadukkaita tuotesarjoja, käytössä on mm. Wella, SP, Sebastian, Young Nails, Gelish, Orly, Yonka ja Alexandria. Itse ainakin koin sokeroinnin niin miellyttäväksi, että uskalsin varata jo ajan kainaloiden ja bikinialueenkin sokerointiin. 🙂

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *