Hetkessä isoksi

10755815_890356904309011_1409269401_n.jp

Instagramia seuraavat jo näkivätkin millaisen muodonmuutoksen Elis koki eilen, mutta kerrotaan siitä nyt täälläkin. Rohkaisin siis vihdoinkin itseni viemään Eliksen parturiin ja kahden lapsen äiti, Anu, leikkasi niin taitavasti pienen pelokkaan pojan tukan. Epäilin ennakkoon ettei tukan leikkaamisesta tule mitään, sillä sitä on ennenkin yritetty vähän tasoittaa ja itkuhan siitä on seurannut. Elis ei yhtään pidä siitä että joku lähestyy hänen päätään saksien kanssa.

Viihdykkeinä meillä oli Elikselle iPad ja sieltä laitettiin jokin Pikku Kakkosen sovellus päälle ja siinä riitti touhuttavaa niin, että parturointi onnistui. Samaan aikaan Eliksellä oli kädet täynnä pipareita, rusinoita ja sipsejä. Välillä Elis aina erehtyi katsomaan peilistä ja yritti päästä pakoon, mutta Anu hienosti osasi aina siirtää Eliksen mielenkiinnon takaisin iPadiin.

Eliksestä tuli niin komean näköinen ettei meinannut äiti saada enää katsettaan irti pojasta ja aamulla sama hämmästely vielä jatkui. Voi että isoa pientä miestäni. <3

Keskiviikkona meillä oli 1,5 vuotis neuvola ja Elis oli todellakin pieni mies nimittäin pituutta oli kertynyt 81 cm (75,5 cm) ja painoa vaivaiset 9680 g (9120 g). Neuvolatäti kuitenkin sanoi Eliksen kasvavan hyvin omalla käyrällään, joten ei syytä huoleen. 🙂 Tänään aamulla käytiin vielä neuvolalääkärillä ja hänkin oli oikein tyytyväinen Eliksen kasvuun ja poika sai ”puhtaat” paperit. ;D

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *