Voiko tosiaan olla niin, että odotan maanantaita ja työviikkoa enemmän kuin viikonloppua? Olenko hullu? Taidan olla, mutta en tosiaankaan nauti nykyään perjantaista enkä viikonlopusta. Omalla kohdallani perjantai tarkoittaa yksinäisyyttä ja viikonloppu enemmän raivareita.
Olemme koko syksyn viettänyt Eliksen kanssa poikkeuksetta jokaisen perjantai-illan kahdestaan kotona. Tai olemmehan muutaman kerran väkisin änkenyt itsemme kylään vanhempieni tai siskoni luokse. Ja vaikka perjantai-ilta ei sinänsä eroa viikonpäivänä muista päivistä meidän perheessä, on se silti todella surkeaa ja masentavaa olla kahdestaan Eliksen kanssa juurikin se perjantai-ilta. Olisi ihanaa aloittaa viikonloppu koko perheen kanssa yhdessä tehden jotain mukavaa, mutta kun se mies on joka perjantai joko iltavuorossa tai sitten treeneissä. Jostain syystä se tuntuu perjantaisin pahemmalta kuin muina viikonpäivinä. Eilinenkin meni tosi surkeissa tunnelmissa, Elis itki tylsyyttään ja itse yhdyin siihen itkuun epätoivoisena ja lopulta meillä oli huutokonsertti täällä päällä.
Koko viikonloppuun mahtuu enemmän uhmailua ja raivareita kuin arkipäiviin, mikä on todella puuduttavaa. Arkisin on ihana olla ensin töissä, se on sitä omaa aikaa, ja sen jälkeen hakea Elis päiväkodista, jossa se on saanut jo raitisilmamyrkytyksen sekä henkisen väsytyksen, jolloin iltapäivät menee paljon leppoisammin vaikkakin sinnekin niitä raivareita aina toki mahtuu.
Perjantai on nykyään minun maanantaini eli se päivä jota viimeisenä viikosta odotan ja mikä saa minut surulliseksi. Tänä perjantaina homma vielä korostui, koska olemme olleet jo koko viikon kotona Eliksen ollessa TAAS kipeä. Ja sen vuoksi siinä missä normaalisti voisin tuputtaa itseämme jonnekin kylään, en voi edes tehdä sitä nyt koska kukaan ei halua vieraaksi lasta joka on juuri ollut kipeänä. Eikä sen puoleen halua tulla kylään meillekään.
Illalla seitsemän jälkeen siskoni soitti, onko mies kotona jos lähtisin hänen kaverikseen käymään Stockmannilla ja vaikka Elis vielä oli nakuna tuolla hetkellä, olimme 10 minuutissa takki päällä ulko-ovella jo lähdössä, koska itselläni meinasi pää lahota, joten tuo puhelinsoitto tuli todellakin tarpeeseen. Takastulomatkalla kävimme vielä koukkaamassa hakemassa kolme isoa dinosaurusta Elikselle, jotka ostin eräältä Facebook-kirppikseltä. 🙂
Ulkona on pimeää ja märkää ja vaikka Elikselle tekisi hyvää päästä ulos, minua ei saisi sinne edes rahalla tällä hetkellä, joten jatkamme huutokonserttia. Miten teillä muilla lapsiperheillä otetaan viikonloput vastaan? 🙂
Tänään illalla saamme onneksi tänne kylään miehen ystäviä, ihanaa nähdä heitä!
Mukavaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää teille kaikille!