Mainoskielto

Onko mitään raivostuttavampaa kun mainosten tursuaminen jokaisesta mahdollisesta kanavasta mistä niitä voi vaan tulla? Ovessa meillä on onneksi ollut jo useamman vuoden mainoskielto, mutta kun niitä tulee myös sähköpostiin, Facebookiin ja viimeisimpänä myös blogeihin.
Laitoin mainoskiellon oveen vuosia sitten kun tunnistin itselläni pienimuotoisen shoppailuongelman ja olin todella altis heräteostoksille, joita tuli tietenkin mainoksia selatessa. Sittemmin olenkin säästänyt varmaan useamman satasen vuodessa kun mainoksien tulo loppui.
Paitsi niitä mainoksia tuli silti sähköposteiin, mutta sinnepä keksin myös ratkaisun, nimittäin lopetin kaikki tilini eri verkkokauppoihin tai kävin ruksimassa etten halua uutiskirjeitä sähköpostiini. Pitkään vältyinkin jatkuvalta mainostulvalta, mutta nyt niitä on taas alkanut hiipimään sinne sähköpostiin kun olen millon mistäkin verkkokaupasta käynyt tilaamassa jotain tarpeellista.
Mutta blogit… Aloitin blogien aktiivisen lukemisen n. vuosi sitten ja seurattavia blogeja onkin kertynyt listalleni melkoinen määrä. Mutta näin joulun alla valitettavan harvalla on oikeasti asiaa. Blogilistani muistuttaa päivittäin sähköpostini roskakoria, jonne heivaan kymmeniä mainoskirjeitä päivittäin tai sitä maknoskasaa mikä postiluukusta ihmisille lävähtää keskiviikkoisin ja lauantaisin Länsiväylän yhteydessä. Toki joukkoon mahtuu edelleen ihania blogeja, joissa mainostukselta on vältytty, mutta muutamissa blogeissa ei muuta tarjotakaan näin joulun alla kun shoppailuvinkkejä ja alennuskoodeja. Ja loppupeleissä ne alennuskoodit ovat ihan mitättömiä ja kaikkien käsillä, joten et ole mitenkään etuoikeutettu johonkin superalennukseen olemalla kyseisen blogin lukija.
Myönnän kyllä hyödyntäneeni joskus yhden jos toisenkin blogissa olleen alennuskoodin, mutta yleensä otan kyllä tarkasti selvää onko kyseessä mikään oikeasti hyvä tarjous ennen kuin tartun niihin. Joskus olen myös tehnyt sitä, että kun olen jotain jostain verkkokaupasta tarvinnut, olen koittanut ensin googlettaa josko jostain blogista löytyisi juuri tähän verkkokauppaan aktiivinen alennuskoodi. Toistaiseksi ei ole kertaakaan vielä tärpännyt tällä tyylillä, mutta ehkä joskus. 😀

Mitäs tunteita teissä herättää mainokset näin joulun alla? 🙂

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *