Taaperon hoivavietti

P1110009-1.jpg

P1110010-2.jpg

P1110012-3.jpg

Musta on ihana seurata miten lapsella tulee leikkimisessä erilaisia vaiheita. Meillä ei nimittäin aikaisemmin olla välitetty pehmoleluista ollenkaan ja sepäs on äitiä harmittanut. Tuntuu että kaikille muille on tullut sellainen yksi pehmolelu, johon on niin kiintynyt että sitä haluaa kantaa mukanaan joka paikkaan. Meillä tätä virkaa on toimittanut äidin tissit. 😉

Nyt kuitenkin viimeisten muutaman viikon sisällä Elikselle on noussut jonkinlainen hoivavietti, mistä kertoo myös jo aikaisemmin blogissa näkynyt kuva, mutta sen lisäksi Elis haluaa kokoajan kuljettaa muutamaa pehmolelua sohvalle ja leikkiä menevänsä niiden kanssa nukkumaan ja pyytää peittoa ja käskee menemään pois jos jää siihen vierelle istumaan. Vihdoin on äitin tissitkin jääneet kakkosiksi ;D Olen myös huomannut kyläillessämme ystävilläni joilla on pieni vauva, on Elis ollut todella kiinnostunut vauvasta ja käy nätisti silittämässä. Toki on myös mustasukkainen jos äiti ottaa vauvan syliin, niin hän haluaa heti äidin syliin.

Samaan aikaan tämän hoivavietin kanssa hänelle on kyllä tullut vastapainoksi joku raggarivaihekin, nimittäin hän potkii kamalasti ja varsinkin kengät jalkaan saatuaan alkaa potkimaan. Hän myös heittelee tavaroita ja kiroaa. Hän huutaa saatanaa ja heittelee tavaroita, toivottavasti tätä ei tapahdu myös päiväkodissa…

Millaisia erilaisia leikkimisvaiheita teidän taaperoilla on tullut? Onko pehmolelut ja hoivavietti ollut yksi niistä?

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *