Viime viikonloppu meni aikamoisissa stressihuuruissa, sillä olin lupautunut tekemään kakun ystäväni babyshower-kutsuihin. Kenties liian kunnianhimoista, nimittäin en ollut aikaisemmin kokeillut liukuvärikuorrutusta. Vaikka eipä itse kakunkaan leipominen ongelmitta sujunut. Kuvan kakusta ei välttämättä paista läpi se kyynelten ja tuskanhien määrä.
Olin stressannut kakun tekemistä todella paljon, pelkäen epäonnistumista, kuten aina. Olin ehtinyt jo monta kertaa muuttaa mieltä, että tilaisinkin ammattilaiselta tuon babyshower-juhlien kakun, päätyen kuitenkin tekemään sen itse. (Olisi pitänyt tilata kakku!)
Lauantaina aloitin suklaakakkupohjan leipomisen Kinuskikissan reseptillä. Vatkasin voin ja sokerit ”vaahdoksi” ja rupesin lisäämään jauhoja. Jossain vaiheessa mietin, että missähän vaiheessa ne munat sinne lisätään ja luin reseptin uudelleen. Hups, nehän piti laittaa heti voin ja sokerin jälkeen. Noh, eikai se haittaa niitä tässä vaiheessa lisätä. Taikinasta tuli hyvännäköinen, kaadoin sen vuokaan ja iskin uuniin. Kakku jäi matalaksi ja siitä oli aivan toivotonta leikata kolmea kerrosta. Päätin tehdä uuden kakun ja tarvittaessa käyttäisin tätä ensimmäistä kakkua lisäkerroksina. Onneksi aloitin ajoissa.
Aloin mittaamaan aineksia toista kakkua varten ja yhtäkkiä näin kuin hidastetussa elokuvassa, kuinka ensimmäinen kakku lensi Eliksen ja kahden pinnatuolin kanssa nurin lattialle. Elis oli kiivennyt pöydälle hakemaan pähkinöitä ja laskeutuessaan pinnatuoli kaatui hänen altaan vetäen mukanaan myös kakkuni. Itkuhan siinä tuli ja taisi olla ensimmäinen kerta kun sain Eliksen niin nopeasti hiljaiseksi kun hän istui hipihiljaa pöydän alla koko itkutuokioni ajan.
Sitten äitini tuli auttamaan toisen kakun kanssa, tuoden kunnon sähkövatkaimen ja kaikki omat kakkuvuokansa. Olin siis vahingossa tehnyt ensimmäisen kakun myös 2cm isompaan vuokaan kun reseptissä. Päädyimme kuitenkin käyttämään samanlaista 2cm isompaa vuokaa vain kertomalla reseptin ainekset 1,17x. Kakku jäi silti matalaksi ja päätin laittaa kakun yön yli jääkaappiin, jotta se tiivistyisi ennen kuin alan siitä leikkaamaan kerroksia. Hyvä idea.
Koitti sunnuntai ja klo oli 7.10 kun heräsimme. Olin niin hermoraunio kakun suhteen, että aloin samantien puuhata sen kanssa ja sain kun sainkin leikattua nätisti kolme kerrosta ja täytteetkin onnistui ja kakusta tuli kaunis. Paitsi kuorrutus puuttui.
Ajattelin kuorrutuksen olevan helpoin homma, mutta eihän se nyt ihan niin helposti mennytkään. 😀 Olin käynyt Confetista ostamassa palettiveitsen ja aloin tyytyväisenä tekemään voikreemiä. Ajattelin ensin levittää kakun päälle valkoisen kerroksen ja sitten vasta siirtyä värjäämään voikreemiä ja tekemään liukuvärjäyksen sivuille. Voikreemi repi kakun päällistä irti ja alta aikayksikön voikreemi oli täynnä suklaahippuja. Jotenkin sain tilanteen kuitenkin pelastettua tekemällä ensin kevyemmän kerroksen ja sitten vasta levittämällä paksummin. Saman ajattelin myös tehdä reunoille, mutta voikreemi alkoikin repiä täytteitä ulos kakusta. Tässä kohtaa iski todellinen paniikki ja taas soitin äitini hätiin. Toisin kuin Kinuskikissan reseptissä mainittu voikreemin määrä tämän kokoiselle kakulle, jouduin lopulta tekemään voikreemiä yli kaksinkertaisen määrän ja voikreemiä oli ympäri keittiötä ja vieläkin niitä hinkkailen sieltä pois.
Värjäsimme loput voikreemit ja aloin pursottaa niitä kakun reunoille kerroksittain. Pursotus aiheutti taas hikeä, nimittäin saimme kolme pakastepussia rikki voikreemin ollessa melko jäykkää ja puristusvoiman takia pussit repesi saumoista. Käteni olivat täynnä voikreemiä. Saimme kuitenkin pursotettua voikreemit reunoille ja tajusimme, että palettiveistä piti vähän väliä lämmitellä kuumalla vedellä, jotta se luisti paremmin voikreemin päällä eikä alkanut repimään sitä irti kakusta.
Kaikista näistä vastoinkäymisistä huolimatta kakku onnistui ja sai juhlissa paljon kehuja ja makukin oli erinomainen. Täytteinä oli Kinuskikissan vadelma-vaniljatäyte ja valkosuklaa-vaniljatäyte. Kakun leikkauskuva ei ole ihan kuin kakkukirjoista, mutta siitä näkee miltä sisältä näytti. 😉
Totesinkin tämän kakun jälkeen, että nyt riittää. Ei musta kondiittori-leipuria tule vaikka kuinka haluaisin.
