Rakkautta materiaan

hakolacosy-19.jpg

Noniin, aloitetaampas viikko sohvan esittelyllä. Kirjoittelin sohvatilauksesta lokakuussa, postauksen voitte lukea täältä klik. Kuuden viikon malttamaton odotus on vihdoin päättynyt, kun kaksi viikkoa sitten haimme Hakolan Cosy -sohvan kotiin. Olin kuin pieni lapsi jouluaattona kun avasin sitä suojamuoveistaan ja ruuvailin puujalkoja kiinni. Tämä jos jokin oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Sohva on kaikinpuolin enemmän kun osasin edes toivoa. Kankaan harmaa sävy on aivan täydellinen eikä edes meidän kellertävä tammiparketti saa sitä näyttämään beigeltä (kuten kävi edellisen sohvan kanssa). Myymälässä pohtiessani kangasta, olisin valinnut tummemman harmaan, mutta onneksi otin kankaanpalat kotiin ennen päätöksen tekoa, sillä kotona värisävyt näyttävät aina erilaiselta.

Sohva on ollut nyt meillä reilu kaksi viikkoa ja toistaiseksi voin sanoa olevani siihen todella tyytyväinen enkä keksi mitään nipotettavaa tai huomautettavaa. Uskallan jopa pitää sitä sellaisenaan, eikä viltein peiteltynä. Sanokaa hulluksi, mutta rakastan tuota sohvaa. Se on samaan aikaan ryhdikkään näköinen, mutta silti siinä pystyy hyvin löhöillä. Untuvatäytteiset selkätyynyt ovat ihanan pehmeät ja niihin on mukava nojata. Istuintyynyt pysyvät paikoillaan, eivätkä valu.

Viikonloppuna kotimme täyttyi kuudesta sokerihumalaisesta lapsesta, sormet ja suunpielet suklaassa ja voitte arvata että suklaata löytyi lopulta sohvastakin ja niin vain märällä lähti kaikki sotkut siististi ilman sen kummempia kikkakolmoskonsteja. Edes pulssini ei noussut sotkut huomatessani, koska luotto oli kankaaseen niin kova jo ennen rätin hakemista. 😀

Jos nyt aivan pakko on jotain keksiä ”huonoa” sanottavaa, niin sohva saisi olla leveydeltään n. 10-20 cm leveämpi ja vain koska meidän olohuoneeseen mahtuisi isompikin sohva, mutta tämä nyt oli tiedossa jo etukäteen ja olin valmis tinkimään leveydestä. Eipähän ole täyteen ängetty olohuone, mikä onkin paha ongelmani sisustamisessa, että kaikki seinäpinta-ala pitäisi aina olla täyttämässä.

Rahin hankinta oli ihan mainio idea, sitä voi pyöritellä mitenpäin vain ja sen voi tarvittaessa sijoittaa muualle. Kiitos siitä kuuluu Anna-Leenalle, ei olisi tullut mieleenkään tämä itsellä. En ole aikaisemmin ollut oikein rahi-ihmisiä.

Mitäs tykkäätte?

hakolacosy-5.jpg

hakolacosy-7.jpg

hakolacosy-22.jpg

hakolacosy-11.jpg

hakolacosy-24.jpg

hakolacosy-15.jpg

hakolacosy.jpg

hakolacosy-2.jpg

hakolacosy-12.jpg

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *