Ohi on

jouluvalot-6.jpg

Joulu on nyt juhlittu ja sama tyhjä mutta huojentunut olo on taas täällä. Olen vanhemmiten alkanut huomaamaan itsessäni vanhempieni kaltaisia piirteitä, juhlapyhät eivät vain ole meikäläisen juttu. Siksi myös varasin meille ruotsinristeilyn joulupäivästä tapaninpäivään, jotta päästiin karkuun sitä ahdistavaa tunnelmaa, kun kaikkialla on ihan hiljaista ja pitäisi vain rauhoittua kotona. En osaa rauhoittua enkä osaa vain olla.

Valitettavasti meidän joulu meni vähän ikävissä tunnelmissa muutenkin, nimittäin miehelläni nousi jouluaattona 40 asteen kuume. Siitä huolimatta tsemppasimme itsemme mieheni isovanhempien luokse syömään ja vastaanottamaan joulupukkia.

Risteilymme menomatkalle sattui todella kova myrsky, tuntuu että keikkuu vieläkin ja eilinen sekä tämä päivä on mennyt vellovissa tunnelmissa mahassa. Lähipiirissä on vatsatautikin liikkunut, joten toivon ettei tämä tästä ylly moiseksi, vaan johtuisi juurikin tuosta laivan keinumisesta.

Ostin viime viikolla Kodin1:stä ihanat paperipallovalot, jotka sopivat vaikka joulu on jo ohi. Meillä ei ole vielä kotia riisuttu joulusta, olen niin ihastunut tämän vuoden joulukoristeisiimme, että katsotaan millon raaskin ne siivota pois. Jouluvalot saavat mielestäni jäädä pidemmäksikin aikaa, ne piristävät tätä pimeää vuodenaikaa.

Palailen vielä myöhemmin risteilyymme ja joululahjoihin. Yksi joululahjoistani liittyy kuvissa näkyvään Stringiin, saatatte sen arvatakin. Ylihuomenna on synttärini ja täytän 29 vuotta. Ikäkriisi painaa päälle, en olisi ikinä uskonut mutta niin vain on. Suunnittelen jo kaikennäköisiä toimenpiteitä kasvoilleni, mutta toivottavasti ei niihin tarvitse turvautua. ;D

jouluvalot.jpg

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *