Uusia kuvia lastenhuoneesta

eliksenhuone-1.jpg

En ole aikoihin kuvannut Eliksen huonetta tänne blogiin, mutta eipä siellä ole mitään muutostakaan tapahtunut. Nyt joulun jälkeen intouduin kuitenkin siivoamaan siellä ja vaihtamaan vähän järjestystäkin. Mitään radikaalia muutosta ei tapahtunut, mutta vein Ikean Lack-pöydän sieltä pois, jotta saatiin tilaa jääkiekkopelille. Halusin jääkiekkopelin nimittäin pois olohuoneestamme, mutta katsotaan nyt kauanko se tuolla pysyy omalla paikallaan.

Huone on sikäli juuri sellainen kun haluaisinkin ja siksi sitä ei olla muuteltu mitenkään muuttomme jälkeen, mutta pientä viilausta vaille se kyllä on. Niin kun kaikki tilat taitaa aina vähän ollakin. 🙂 Tauluille olen yrittänyt jo pidempään saada aikaiseksi hankkia tauluhyllyn, mutta muistaakseni Ikean leveinkään tauluhylly ei ole tarpeeksi leveä ja siksi sen hankkiminen on venynyt. Koska ongelma on jäänyt ratkaisematta, lojuvat taulut edelleen hyllyjen päällä, ehkä ne pitäisi vaan ronskisti kiinnittää seinään.

Jonkinnäköiselle seinähyllylle olisi myös tarvetta, sen verran paljon huoneessa on kaikennäköisiä ”koriste-esineitä” eli krääsää, mitkä ei sovellu ainakaan vielä Eliksen käsien ulottuville. ;D

eliksenhuone-2.jpg

eliksenhuone-3.jpg

eliksenhuone-5.jpg

eliksenhuone-10.jpg

eliksenhuone-11.jpg

avaruusalus-1.jpg

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *