Kakkostyöpiste

kotikuvat-9.jpg

Muuttaessamme nykyiseen kotiimme vuosi sitten, oli täysin selvää että tietokone tulee yläkertaan. Niin se oli meillä lapsuudessanikin ja jotenkin halusin pitää kiinni siitä muistosta. Iso, vanha puinen työpöytä kattoikkunan alla. Kiss FM:n chatti kävi kuumana ja olin addiktoitunut Leijonakuningas peliin (kuka muistaa sen?). Modeemi piipitti tuttua säveltä yhdistäessään nettiä ja tietokonevuorot oli jaettu. Niihin aikoihin tein ensimmäiset omat kotisivuni ja tutustuin koodikieliin. Olinkohan vielä edes yläasteella? Mitä värikkäämmät sivut hyppivine gif-kuvineen, sen parempi. Ahh, 90-luku. <3

Ajatus työpisteestä yläkerrassa oli hyvä, mutta käytännössä se ei oikein toiminut. Okei, tietokoneella viettämäni aika on vähentynyt hurjasti, mutta kännykän räpläys lisääntynyt sitäkin enemmän. Töitä on ollut vaikea tehdä tarvittaessa etänä ja blogin päivittäminen on ollut lähes mahdotonta.

Ensin mietin työhuonetta meidän ylimääräisestä huoneesta alakerrassa, mutta ainoa puhelintöpseli nettiboksille löytyy yläkerrasta. Sitten ajattelin vähän kevyempää työpistettä olohuoneen läheisyyteen, jossa voisi työskennellä läppärillä. Yläkertaan siis jäisi pöytäkone ja siellä voi sitten tehdä isompia hommia. Entuudestaan meiltä olisi löytynyt String Systemin pöytätaso, jonka avulla työpisteen olisi voinut helposti tehdä olohuoneeseen kulmaan, mutta se ei jotenkin houkutellut ajatuksena. En halunnut tukkia sitä kulmaa ja halusin pitää kirjahyllyn erillisenä.

Myytyäni Lundian Fuuga -sarjan lipaston, on meillä rappusten alla oleva tila jäänyt tyhjäksi ja vaikka aluksi ei ollut tarkoituskaan siihen laittaa mitään, aloin pikkuhiljaa lämmetä ajatukselle, että juuri siinä olisi pieni työpiste. Etsin jotain kevyttä ja suhteellisen pientä työpöytää ja iskinkin silmäni Ikean Ekby Alex -hyllyyn Ekby Valter -kannattimilla. Työtasoksihan sitä ei ole tarkoitettu, mutta itse näin siinä potentiaalia. Siinä yhdistyy sekä keveys että kauneus ja seinälle kiinnitys helpottaa myös siivoamista. Tuo eteiskäytävä on valitettavasti meillä sellanen kohta, johon kaikki pölypallot pysähtyvät seisomaan, joten kaikki ylimääräiset jalat on hyvä pitää poissa sieltä.

Siinä se työpiste nyt on, enää valaisinta vaille. Olin ajatellut työpisteelle seinävalaisinta ja siihenhän löytyisi valmiiksi kaapista viime keväänä purettavalta talolta löytämäni upea seinävalaisin (klik). Se pitäisi ensin kunnostaa ja sen jälkeen tarvitsisin sähkömiehen paikalle vetämään sähköt sille. Yksi lisäpistokepaikkakin tulisi tarpeen, nimittäin tietokoneelle.

Mitäs tykkäätte?

kotikuvat-8.jpg

kotikuvat-10.jpg

kotikuvat-15.jpg

kotikuvat-7.jpg


Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *