Täällä ollaan

tahko-29.jpg

Uudessa blogikodissa nimittäin. 🙂 Jännittävillä fiiliksillä kohti uusia tuulia. Viikonloppu meni Tahkolla, perinteeksi muodostuneissa TahkoMTB kisoissa, joihin mieheni, pikkuveljeni sekä siskon mies osallistui tänäkin vuonna. Pikkuveljelleni kerta oli jo kymmenes ja hänet palkittiinkin vuorineuvos diplomilla. Miehelleni taas tämä oli kolmas kerta, mutta olemme jo neljänä kesänä olleet mukana fiilistelemässä.

Sikäli reissu hieman häiritsi tätä blogimuuttoani, nimittäin vanha osoite www.montasyytarakastaa.com ei vielä viikonloppuna ohjannut tänne, enkä pystynyt reissun päältä asiaa korjaamaan, mutta nyt asia on korjattu. Muutakin uuden opettelua tässä on päällä ihan käytännön asioista lähtien, joten toivottavasti teillä on hieman malttia.

Kirjoittelen tällä viikolla vielä esittelypostausta itsestäni uusille lukijoille, mutta halusin tulla nyt tähän väliin kertomaan terveiset. Tahkolta ollaan siis kotiuduttu ja säät olivat mitä mainioimmat. Viime vuonna koko reissun oli pelkkää vesisadetta ja pyöräilijät joutuivat tarpomaan polviin saakka mudassa. Itse sain nauttia auringosta terassilla kylmän siiderin kera ja kärtsätä nahkaani.

tahko-3.jpg

tahko-7.jpg

tahko-9.jpg

tahko-11.jpg

tahko-12.jpg

tahko-14.jpg

tahko-21.jpg

tahko-22.jpg

tahko-30.jpg

tahko-31.jpg

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *