Kakku 1-vuotiaalle prinsessalle

jennankakku-11.jpg

Muutama viikko takaperin sain tehdä kakun ihanalle 1-vuotiaalle prinsessalle. Kakun valmistus ei sujunut kuitenkaan ihan ongelmitta ja lievä paniikki ehti tulla juhlapäivänä. Ei ole ensimmäinen kerta suinkaan, kun äitini joutuu rientämään apuun uusien kakkutarvikkeiden kanssa kun meikäläinen säätää ja sählää.

Tällä kertaa ongelmaksi koitui kakkupohja, joka ei täyteläisyydeltään aivan sopinut korkean kakun tekoon ja kakku olisi varmaan pitänyt kasata vuokaan, jonka lisäksi täytteeseen olisi ehkä ollut suotavaa lisätä liivate. Nämä kaikki kun jättää tekemättä, voit olla varma että kakku kirjaimellisesti räjähtää. Siinä sitten äkkiä uutta kakkua valmistamaan, huhhuh. Noh, kakku saatiin kuitenkin kaikista vastoinkäymisistä tehtyä ja tällainen siitä sitten tuli. Lopussa vielä kuva epäonnistuneesta kakusta, joka kyllä tuli myös syötyä. 😀

jennankakku-14.jpg

jennankakku-3.jpg

jennankakku-13.jpg

jennankakku-2.jpg

jennankakku-15.jpg

Bad luck

Ilmoitustaulu-8.jpg

En tiedä kuka muistaa noin kaksi vuotta sitten vaihtaessani autoa ja vain alle viikko ehti kulua, kun traktori peruutti takaovesta sisään. Huonoa tuuria, suoraan tehtaalta tullut auto meni ryttyyn. Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, pahimmassa tapauksessa Elis olisi ollut kyydissä ja istunut juuri sillä puolella, mistä traktorin kauha tuli sisään.

Huono tuuri sai viime viikolla jatkoa, kun aivan uusi kamerani tippui maahan hihnan auettua. Kamera oli ehtinyt olla käytössäni vasta neljä päivää ja oli tarkoitus mennä ottamaan Eliksestä ihania miljöökuvia. Aivan yllättäen hihna aukesi ja kamera lenteli pitkin hiekkatietä. Muutaman kirosanan saattelemana tarkistin ulkoiset vahingot ja huokaisin jo helpotuksesta, kunnes alkoi kuvien otto. Kamera ei tarkentanut ja kuvaruudulle tallentui vain musta laatikko. Ei auttanut kuin sanoa Elikselle, että se niistä kuvista ja soittaa samantien vakuutusyhtiöön. En voi kun kehua JAS Tekniikan nopeaa palvelua, nimittäin viime viikon perjantaina vein kameran huoltoon saaden vielä myöhään iltapäivällä sähköpostiini kustannusarvion ja toissapäivänä tuli jo viesti valmiista huollosta.

Nyt sitten pitäisi vain odotella kauniita ilmoja uudelleen, jotta päästäisiin ottamaan ne kuvat, jotka viime viikolla oli tarkoitus ottaa. 🙂 Tänään on kuitenkin vuorossa ihanan 1-vuotiaan tytön kuvien otto, onneksi sisätiloissa.

Ehdin testata uutta kameraa näiden kuvien ottamisessa. Tein ihanan löydön Jyskistä, tuo ihana kuparinvärinen ilmoitustaulu, jolla on hintaa vain n. 7 euroa. Lopullista sijoituspaikkaa en ole sille vielä keksinyt, tällä hetkellä se on makuuhuoneessa yöpöydällä. Vaihtoehtona olisi myös laittaa se seinälle, siitä saa tuon puisen jalan irti. Mitäs tykkäätte?

Ilmoitustaulu-7.jpg

Ilmoitustaulu-5.jpg

Ilmoitustaulu-3.jpg

Ilmoitustaulu-9.jpg

Ilmoitustaulu-10.jpg

Magical Moment

MagicalMoment-13.jpg

Pahoittelut hiljaisuudesta blogin puolella, mutta on ollut viime aikoina todella vaikea kuvata uutta materiaalia tänne. Muutamia pieniä hankintoja on tosiaan tullut tehtyä kotiin ja haluaisinkin teille kovasti niitä esitellä, mutta meidän koti ei ole enää entisellään. Minun ja Eliksen luokse on muuttanut uusia perheenjäseniä, joka on aiheuttanut kirjaimellista kaaosta ympärilleen, niin uuteen totuttelemisen kuin tavaran paljouden vuoksi. Meitä asustaa nykyään viiden hengen kopla saman katon alla. Ensin elokuun alusta luoksemme muutti hyvä ystäväni ja vain muutamaa viikkoa myöhemmin toivotimme tervetulleeksi luoksemme toisen ystäväni hänen tyttärensä kanssa. Koska neliöitä meillä piisaa, tuntui luontevalta että meitä asuu siellä useampi ja jokainen lähipiirissämme tietää etten viihdy pitkiä aikoja yksin. Kirjoittelen meidän kommuunistamme lisää myöhemmin, mutta halusin tulla fiilistelemään taas tuota Suomen kaunista luontoa.

En voisi tarpeeksi hehkuttaa miten todella nautin tuosta pyöräilystä ja se tuntuu niin maagiselta kelistä riippumatta. Pakkasaamut tuovat hieman haastetta hommaan, mietinkin juuri tänä aamuna mahtaakohan fillareihin saada lisävarusteena lämmintä lampaanvillaista istuinpäällistä. 😀

Eilen aamulla havaitsin edessäni mielettömän kauniin näyn, kun puut muodostivat pienen kaaren hiekkatielle ja aamuaurinko sarasti niiden takaa. Päätin heti ottaa seuraavana aamuna kameran mukaan ja ikuistaa näyn. Tänä aamuna olin kuitenkin aivan pienen hetken liian aikaisin paikalla, eikä näky ollut aivan yhtä kaunis kuin eilen n. 15 minuuttia myöhemmin. Pysähdyin siitä huolimatta kuvaamaan ja tässä pientä kuvasatoa.

MagicalMoment-11.jpg

MagicalMoment-8.jpg

MagicalMoment-6.jpg

MagicalMoment-7.jpg

MagicalMoment-12.jpg