Maltillista joulufiilistelyä

joulukoti-5.jpg

Ihanaa joulukuun ensimmäistä päivää kaikille!

Kuten mainitsin jo edellisessä postauksessa, on joulufiilis vähän hukassa ja olin pitkään sitä mieltä, ettei meille tule joulua ollenkaan. Tarkoituksena on ollut, että jouluaatonkin Elis viettää isänsä kanssa ja omat vanhempani lähtevät Espanjaan, joten mitäpä sitä turhaan pukemaan kotia jouluun.

Pikkuhiljaa kuitenkin joulu otti vallan sielustani ja kaivoin joulukoristeet varastosta ja tein jopa muutaman uuden hankinnan. Päätin silti, että tänä vuonna joulu saa näkyä vähän maltillisemmin. Joulukuusta en aio meille hankkia tänä vuonna ollenkaan, mutta haluaisin vielä jotenkin ripustaa esille viime vuonna Stockmannilta ostamani upea joulukoristeet. Mielessä olisi raahata ulkoa joku komea oksa ja laittaa se sisalköydellä roikkumaan katosta ja ripustaa koristeet siihen.

Tässä kuvia meidän jouluisesta sisustuksesta. Kaapista kaivoin vanhat joulutontut ja Ikean kuparin värisen tähtikynttelikön, Plantagenista ostin Black Fridayn alennusmyynneistä kuparin värisen lyhdyn ja sinne lapsiystävällisen led-valokynttilän, kuparin värisen tähtivalon, nipun Eucalyptuksen oksia, söpön vaaleanpunaisen ruukun ja siihen vähän limen vihreään taittavan havun sekä käpy-ledvalot ja joulupalloja, joista tein asetelman turhan panttina kaapissa lojuvaan Iittalan Aalto-maljakkoon.

Ostin tuttavaltani myös hänen äitinsä tekemän havukranssin ja kaivoin kaapista Marimekon ihanan Kuusikko-kuosisen kankaan ja laitoin verhoksi takapihan oven eteen. Tein tuosta kankaasta alunperin pöytäliinan, mutta valitettavasti lapsiperheessä turhan riskialtis ja eipä täällä taideta joulupöytää tänä vuonna kattaa, joten pääsi nyt sitten parempaan käyttöön. 🙂

Mutta NYT! Tästä se todellinen joulun odotus alkaa, meillä ainakin joulukalentereiden avaamista on odotettu todella malttamattomana ja aamulla se oli ensimmäisenä asiana mielessä Eliksellä. 🙂

joulukoti-8.jpg

joulukoti-13.jpg

joulukoti-6.jpg

joulukoti-15.jpg

joulukoti-28.jpg

joulukoti-3.jpg

joulukoti-10.jpg

joulukoti-16.jpg

joulukoti-19.jpg

joulukoti-20.jpg

joulukoti-22.jpg

joulukoti-24.jpg

joulukoti-26.jpg

joulukoti-31.jpg

Nina / Monta Syytä Rakastaa - -