Kesälomasuunnitelmia

pionit-10

Voi veljet, miten voi olla kesä jo puolessa välissä eletty? Juhannus oli ja meni ja tuntuu kuin mitään ei olisi tehty, eikä kyllä ollakaan. No eipä ole kelitkään meitä kohdelleet kuin muutamana hassuna päivänä. Kirjoittelen varmaan juhannuksesta vielä lisää, kunhan ennätän, mutta sitä ennen käydään kesäloman kimppuun, sillä se alkoi meillä tällä viikolla vähän vahingossa.

Jotain kesälomasuunnitelmia on tehty, lähdemme pian ystäväni ja hänen tyttärensä kanssa viideksi päiväksi Pärnuun ja täytyy toivoa sinne ainakin hyviä kelejä. Katselimme aluksi ulkomaanmatkoja hieman pidemmälle, mutta korkeat hinnat tuli nopeasti vastaan ja tyydyttiin vähän lähemmäs. Itse en ole koskaan ollut Pärnussa, joten odotan reissua innolla ja niin odottaa Eliskin.

Muistan olleen vielä toukokuuta kun suunnittelin sellaista bucket listin tekemistä kesän varalta ettei menisi sormi suuhun vapaapäivänä, satoi tai paistoi. No en ole sitä listaa vieläkään tehnyt, mutta nyt teen!

□ Uimaan uimahalliin
□ Uimaan uimarannalle
□ Angry Birds puistoon
□ Elokuviin
□ Museoon
□ Maatilalle
□ Mökille
□ Ulkomaille
□ Pyöräretkelle
□ Metsäretki
□ Helsinkiin retkelle
□ Leffailta kotona
□ Grillibileet takapihalla
□ Jätskille
□ Yökyläily
□ Saaristoretki
□ Suomenlinnaan
□ Extempore autoretki toiseen kaupunkiin

Näiden lisäksi olen tulostanut Muita Ihania -blogin Tiinan suunnitteleman supersöpön Kesän kivoin listan, jossa on toinen toistaan söpömpiä askareita kuten halihetki, kukkakimpun keräily ja sohvalle majan rakentelu.

Osan yllämainituista askareista olemmekin jo Eliksen kanssa toteuttaneet, olemme käyneet kesäkuun sadepäivinä jo katsomassa kaksi elokuvaa, uimahallissa, museossa, yökyläillyt ja järjestimme pienimuotoiset grillibileet takapihalla. Mutta mikäänhän ei estä näiden toteuttamista uudelleen. 🙂

Mitä suunnitelmia teillä on kesälle ja oletteko tehneet jotain vastaavia listoja? 🙂

pionit-8

pionit-4

pionit-5

pionit

pionit-2

Päivitetty tukka

uusitukka-59

Siis voi luoja miten onnellisena tämä tyttö nousi kampaajan tuolista muutama viikko sitten, kun ystäväni sekä parturi-kampaamo ja kauneushoitola Studio Vassin omistaja Anu päivitti tukkani. Puhuttiin vain juurikasvun sävyttämisestä ja muutaman sentin leikkaamisesta, mutta annoin silti Anulle vapaat kädet touhuta ja lähdinkin lopulta ihan eri lookissa pois sieltä. Lopputuloksena oli jo pitkään haaveilemani todella vaalea ja kylmänsävyinen pitkä polkka, joka korosti ihanasti Kroatiassa saamaani päivetystä. Olin niin ihastunut uuteen tukkaani, että piti ihan erikseen laittaa vielä jälkikäteen Anulle viestiä, jossa kiitin häntä.

En tarkalleen tiedä mitä Anu tukalle teki, mutta ainakaan mitään sellaista ei tehty mikä olisi vahingoittanut hiustani. Olen tottunut että tällaisen sävyn saa vain rasittamalla hiusta kaikenlaisilla värinpoistoilla ja blondauksilla, mutta tällä kertaa tukkani oli yhtä hyvässä kunnossa kuin aikaisemminkin. Ahh, rakastan tätä. <3

uusitukka-30

uusitukka-23

uusitukka-38

uusitukka-39

uusitukka-57

Luonnonmukainen hampaiden valkaisu

hammastahna-7

Kävin vasta ennen joulua valkaisemassa hampaani samalla kun toinen etuhampaani korjattiin, mutta tuntuu kuin hampaat olisi jo kellastuneet takaisin. Tai sitten nälkä kasvaa syödessään ja haluan entistäkin vaaleammat hampaat. Oli miten oli, olen tutkinut erilaisia hampaiden valkaisuun olevia kotikonsteja. Harkitsin hampaidenvalkiausliuskojen tilaamista, mutta sitten muistin nähneeni mainoksia tästä ihmeellisestä mustasta hammastahnasta, jonka juju on aktiivihiilessä.

Aktiivihiili imee itseensä lääkehiilen tavoin epäpuhtauksia ja pitäisi näin siis poistaa lika ja värjäytymät. Warpaintilta löytyy myös aktiivihiilijauhetta, joka saattaa olla monelle tutumpi tuote, mutta sen kanssa pitäisi ensin pestä hampaat tavallisella hammastahnalla ja vasta sitten jauheella, joten kiinnostuin itse enemmän tästä aktiivihiiltä sisältävästä hammastahnasta.

Kohta tulee viikko täyteen tämän Curaproxin Black is White hammastahnan kanssa ja tuntuu kyllä, että hampaat olisivat aavistuksen vaalentuneet. Hintaa tällä on kyllä ihan törkyisesti, joten voi olla että jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi tuubiksi. Tätä myy mm. apteekit ja Sokos.

Oletteko te kokeilleet jotain kotikonstia hampaiden valkaisuun ja millaisia tuloksia olette saaneet?

2. kummipoikani

eino2

Snapchatissa seuraavat ovat voineet jo nähdä, että olen ollut jossain ihan ihmeellisessä vauvakuplassa tavattuani toisen kummipoikani. Minun onneni (ja ystäväni vahinko) on, että kummipoikani asuu saman kadun varrella, joten ravaan jatkuvasti nuuhkimassa tuota ihastuttavaa poikaa.

Ristiäisiä juhlittiin toukokuun lopussa ja viime viikolla otettiin kuva kiitoskorttia varten. Sain ottaa Eino Julius Ilmarista myös newborn-kuvat, mutta en ole vieläkään saanut käsiteltyä kuvia, koska ahdistun joka kerta avatessani ne. En suinkaan sen takia, että ne olisi niin epäonnistuneet vaan päinvastoin! Niitä on varmaan sata onnistunutta kuvaa, enkä vain kykene valitsemaan niistä parhaimmistoa loppukäsittelyyn. Siksi ne nyt roikkuu tuolla vieläkin odottelemassa viimeistelyä, vaikka syntymästä on jo yli kaksi kuukautta.

Toista se oli näiden kiitos -korttiin tulevien kuvien kanssa, nimittäin kuvaussessio oli yksi räpsäisy ja hommat oli purkissa. 😀 Eikka nimittäin säpsähti samantien hereille eikä toista tilaisuutta kuvien otolle enää tullut. Onneksi tämä ensimmäinen otos oli vain niin hyvin onnistunut, että huokaisimme helpotuksesta ja naureskelimme koko jutulle miten hyvä tuuri meillä kävikään.

Mitäs tykkäätte tästä perhosentoukasta? 😀

Ihana kesäpäivä

uima-allas

Viikonloppuna saatiin ensimmäiset tuntumat ihaniin kesäpäiviin, kun lämpötila hipoi meidän takapihalla jo sellaisia lukemia, että ajoimme heti aamupäivästä Eliksen kanssa ostamaan uutta uima-allasta. Annoin Elikselle vapaat kädet valita uima-altaan, koska Toys R Usissa oli kaikki altaat -25 % ja satuin olemaan erinomaisen hyvällä tuulella. 🙂

Uima-allas oli lopulta niin kova hitti, että siellä peuhasi naapurinkin lapset ja myöhemmin kutsuin ystäväni lapsensa kanssa kylään ja grillailemaan pizzaa. Jep, pizzaa… Ostimme muutama kesä sitten grilliimme Weberin pizzakiven ja se on ollut kyllä ihan huippu! Lempipizzani on tylsä kinkku-ananas, mutta grillissä valmistettu tuoreella ananaksella täytetty pizza on kaukana tylsästä! Tällä kertaa ei siis tyydytty yhtään vähempään, niin pizzan kuin uima-altaankin suhteen.

Tuosta uima-altaasta vielä, siis se on jokaisen vanhemman pelastus! Joku neropatti on kyllä ajatellut ihan kaikkea, se ei jätä ketään kylmäksi. Siitä löytyy integroituna liukumäki, vesiputous, vesisuihku suoraan palmusta ja pallon heittokori, eli siis tuo krokotiilin suu ja mukana tuli vielä 6 palloakin. Hintaa uima-altaalle jäi alle 45 euroa alennuksella ja äitikin mahtui sinne pötköttämään kun oikein hiki iski.

uima-allas-10

uima-allas-15

uima-allas-13

uima-allas-11

uima-allas-14

Kaunein koskaan näkemäni päivyri

paivyri-10

Huhh, nyt on kyllä sellaista kultaa käsissä, nimittäin ruusukultaa. Bongasin ihan sattumalta mainoksen tästä ruusukullatusta päivyristä ja muutaman näppäilyn päästä se oli tilattu ja jäin jännityneenä odottamaan sen saapumista postista. En edes muista milloin viimeksi olisin käyttänyt perinteistä päivyriä, käytän puhelimeni kalenteria ja se on kyllä toiminut ihan mainiosti tällaisella unohtelijalla kun siihen saa muistutuksia.

Tämä päivyri on kuitenkin niin kertakaikkisen kaunis ilmestys, että on suorastaan vääryys olla käyttämättä tätä. Kalenteri alkaa kesäkuun lopusta ja kestää aina ensi vuoden elokuuhun saakka. Hintaa tällä oli postimaksuineen vain 30 euroa. Kalenteri tuli kauniisti paketoituna ihanan ruusukultaisen kortin kera, joka päätyi samantien yöpöydälleni muistuttamaan sanomallaan ”Being happy never goes out of style”.

Päivyri on täynnä voimalauseita ja muutama ”tehtäväkin” siellä on tulevan vuoden varrelle, joita odotan malttamattona pääseväni täyttämään. Joutunee tämän päivyrin myötä ehkä laukkuostoksille, jotta tämä A5 kokoinen kaunotar mahtuu kulkemaan mukana. <3

Käytättekö te perinteisiä päivyreitä ja millaisia löytöjä teillä on?

paivyri

paivyri-2

paivyri-4

paivyri-6

paivyri-7

paivyri-8

paivyri-12

paivyri-9

paivyri-11

MayBeautyn kasvogeeli testauksessa

maybeauty_facegel-12

Yhteistyössä MayBeauty

Pääsin testaamaan MayBeautyn The Incredible Face Gel -kasvogeeliä ja nykyään olen todella skeptinen kaikista tuoteuutuuksista, ihmettelen usein että mitä uutta annettavaa näillä enää on ja monen pettymyksen kautta olen tullu valikoivammaksi. Skeptisyydestä huolimatta lähdin testaamaan näitä innosta piukeana ja toivoin ihmettä. Ja ihmehän tapahtui, sillä hierottuani tuotteen pois kasvoilta, kasvot tuntuivat pehmeältä kuin vauvan pylly. Tuotteen tehokkuudesta kertoo mielestäni se, että kasvot punottivat jonkin verran käytön jälkeen, mutta iho oli selvästi kirkastunut ja kuollut ihosolukko poissa.

Tuote lupaa puhdistaa myös ihohuokoset, poistaa talia ja ylimääräistä rasvaa iholta. En osaa sanoa puhdistuiko ihohuokoset, viime päivinä naamani on ollut taas aivan räjähtänyt. Osittain kyllä siksi, että mainosten uhrina tilasin sellaisen pinsettejä muistuttavan työkalun, jolla saa puristeltua mustapäitä ja finnejä helposti. Olen jäänyt aivan koukkuun siihen ja usein iltaisin löydänkin itseni peilin äärestä oikein etsimässä puristeltavia mustapäitä.

Mutta takaisin tähän ihmetuotteeseen. Kasvogeeliä hierotaan pyörivin liikkein puhdistetulle iholle ja näin kuollut ihosolukko alkaa pikkuhiljaa irtoamaan. Itse tykkään ensin levittää tuotteen kauttaaltaan iholle ja aloittaa pyörittelyn vasta sitten. Ensinnäkin tuote oli ihana kun sen sai hieroa naamalta ja tuntea, kuinka tuo kuollut ihosolukko rullautui. Ahhh, kaikki jotka rakastavat puristella finnejä ja saunassa hieroa kuivaa ihoa, te tiedättä mistä puhun! Niin nautinnollista ja tyydyttävää. Tämän jälkeen kasvot vain huuhdellaan lämpimällä vedellä ja lisätään mieleinen kosteutus. Lopputuloksena silkkisen pehmeä vauvanpylly iho, joka hehkui kirkkaana (ja punaisena hehh).

Suosittelen todellakin testaamaan ja siksi saankin nyt tarjota lukijoilleni -30% alennuksen MayBeautyn tuotteisiin heidän verkkokaupassaan koodilla ninagel. Verkkokauppaan pääset suoraan tästä.

maybeauty_facegel-12

maybeauty_facegel-8

facegel-8

facegel-9

facegel-18

maybeauty_facegel-6

maybeauty_facegel

Niinkuin omenapuu, kukkii ja lakastuu

omenankukat-7

Sain eilen ystävältäni kukkivia omenapuun oksia, kun hän saapui yllättäen visiitille. Sain häneltä viestin olenko kotona ja minuutin päästä takapihalleni peruutettiin jo lastenvaunuja, eli todellisuudessa hän oli jo varmaan meidän pihalla viestiä laittaessaan. Näin heti hänen kädessään kauniit omenapuun oksat ja olin kertomassa miten ajattelin itsekin käydä naapurista varastamassa muutaman oksan, kun hän kertoikin keränneensä ne minulle omalta pihaltaan. Luulin hänen keränneensä ne itselleen matkalla kävellessään meille, mutta ehei. Sen jälkeen hän kaivoi vauvan hoitolaukusta yhden siiderin ja sanoi, että kaivappas meille lasit, juodaan yksi siideri. No sehän kelpasi!

Omenankukat ovat yksiä kauneimpia luonnon antimia, surullista vain että ne kukkivat niin lyhyen ajan. Niistä täytyy siis nauttia sen hetken kun ne meitä ilahduttaa upeilla valkoisilla kukillaan.

omenankukat-3

omenankukat

omenankukat-5

omenankukat-6

omenankukat-9