Eilen mut "yllätettiin" kihlauksella. C oli koko päivän jo käyttäytynyt hieman kummallisesti ja vähän aavistelin, että nyt on jotain tekeillä.

Häät.fi -sivuston facebook-sivulla on kilpailu, jossa kuvasta tykkäämällä voi voittaa kyseisen sormuksen itselleen. Kyseessä on vuoden kauneimmaksi sormukseksi valittu Lumi, suunnittelijana Olli Lindroos. Kyseinen sormus ei ole laisinkaan tyyliseni, mutta kauemmin sitä katseltuani, totesin sen todella kauniiksi. Olin edellisenä päivänä postannut tämän kilpailukuvan C:n facebook-sivulle ja laittanut viestiksi "Vink vink ;D".

large-koru-2012-finalisti-2.jpg
Lumi.
Ilmeisesti postaamani kuva oli kuitenkin vahvistanut C:n ajatukset ja hän päätti ryhtyä tuumasta toimeen, sillä ollessani vahtimassa eilen siskon lapsia, C tuli töistä kovasti hermostuneen oloisena. Hirveiden selittelyjen saattelemana ymmärsin että tässä on nyt kihlaus kyseessä. Sormusrasiasta saatoin myös päätellä näin olevan. Ei siis tullut elokuvamaista kosintaa... ;) Unohdin vastata kyllä, kun aloin jo sovittelemaan sormusta ja arvioimaan onko se The Sormus ja siinä C vain odotti hermostuneena, kädet täristen vastaustani ja joutui jo tivaamaan sitä multa, kunnes vastasin joo.

sormus.jpg
C:n Laatukorusta ostama sormus.
Sormus oli liian iso ja päätimme lähteä tänään vaihtamaan sitä pienempään. Melkein jokainen lähipiirissäni oli sitä mieltä, että olisi törkeää vaihtaa sormus toiseen, mutta yksimielisinä C:n kanssa päätimme vielä katsoa että saamme varmasti minulle täydellisen sormuksen. Kiersimme Laatukorun, Timanttisten ja Kultajousen valikoimat läpi, joissa kaikissa oli alennusmyynnit menossa.

Laatukorun valikoima oli iso pettymys molempien mielestä. Timanttisten valikoima oli pieni ja henkilökunta huono. Kultajousen valikoima oli selvästi paras ja meitä palvellut myyjäkin erinomainen. Yhteisymmärryksin päätimme vaihtaa Laatukorusta alunperin hankitun sormuksen Kultajousesta löytyneeseen sormukseen, sillä se kolahti molempiin samantien. Hintaluokka oli suunnilleen sama kuin alkuperäinen sormus. Löysimme samalla myös C:lle sormuksen Timanttisilta. Tiesimme molemmat heti, että tämä on se sormus, ei epäilystäkään.

C29583_z.jpg
Minun sormus, tosin omani valkokultaisena.

beatoflove.jpg
C:n sormus, hopeaa.
Kultajousesta hankitun sormuksen pienin saatavilla oleva koko oli 16mm ja vielä hieman liian iso minisormiini. Onneksemme sitä on mahdollista pienentää 0,5mm, mutta päätimme ettemme vielä pienennä sitä kuitenkaan.

Laatukorussa sai sormuksen ainoastaan vaihtaa, joten saimme tilalle sormuksen arvoisen lahjakortin, joka on vuoden verran voimassa. Eiköhän sille käyttöä vielä löydy vuoden sisällä. Vielä täytyy oppia sisäistämään uusi status. :)