Olenkin jo aikaisemmin maininnut, että meillä juhlitaan häitä vuoden päästä elokuussa ja että täällä saatetaan satunnaisesti nähdä ja kuulla jotain pientä häihin liittyvää. Lähinnä haluan suunnitelmista kirjoitella välillä itseäni varten, kun mielessä rönsyilee niin valtavat määrät ideoita jatkuvasti. Joka tapauksessa nyt vastaan haasteeseen, jonka laittoi Helmiäiset talvihäät -blogin kirjoittaja ja vastaan siis hänen laatimiin 11 kysymykseen liittyen häihin.

1. Miten kuvailisit itseäsi omien häidesi järjestäjänä?

Kuvittelin aina, että omien häiden järjestäminen olisi tosi mukavaa puuhaa ja kaikki sujuisi todella luontevasti minulta. Olen kuitenkin nyt huomannu olevani aivan neuroottinen pienistäkin yksityiskohdista ja tämän vuoksi olemme saaneet rahaa palamaan ja budjetin paukkumaan. Tämä suunnittelu aiheuttaakin vain harmaita hiuksia ja huomasinkin jo kerran (jos toisenkin) hermostuvani kaasoilleni!? Bridezilla..

2. Mitä et ehdottomasti haluaisi häihisi?

Vaikka aloitinkin blogin kirjoittamisen raskauden myötä ja elämäni pyörii tällä hetkellä pienen vauvamme ympärillä ja se on minulle kaikki kaikessa, en haluaisi häihimme pieniä lapsia. Haluan ehdottomasti säilyttää häät aikuisten juhlina. Meidän häissä tullaan tosin näkemään meidän Elis sormuspoikana sekä siskoni tytöt morsiustyttöinä kirkossa ja ruokailemaankin he jäävät, mutta sen jälkeen heidät haetaan pois ja starttaa aikuisten bileet.

3. Ja mitä puolestaan toivoisit häissäsi olevan tai tapahtuvan?


Odotan häiden olevan niin meille kuin kaikille vieraille yhtä mukava ja ihana juhla täynnä rakkaudentäytteisiä hetkiä. Jos rahaa olisi kuin roskaa ja hääjuhlapaikka vetäisi enemmän ihmisiä, kutsuisin sinne kaikki ystävämme juhlimaan kanssamme, nyt harmittaa että joudumme vetämään rajan johonkin.

4. Uskaltaisitko antaa jonkun muun järjestää häänne alusta loppuun?


En ikinä. En vaikka saisimme häät ilmaiseksi. Naimisiin mennään vain kerran ja haluan niiden olevan meidän (lue: minun) näköiseni ja vaikka aina sanon että en ole pinnallinen ja materialisti, niin kai sitten vähän kuitenkin olen.

5. Mistä koostuu täydellinen hääpäivä?


Onnellisesta hääparista, iloisista vieraista ja hyvästä fiiliksestä loppuun asti. Toivon, että hääpäivänä pystyn olla murehtimatta sitä, että emme saaneet juuri sellaisia lautasliinoja kuin olisin halunnut tai kukka-asetelmat pöydissä ei olekaan juuri sellaiset kun olin toivonut.

6. Onko teillä jo hääpaikka, jos on niin millainen?


On. Selasin koko viime talven ja kevään netistä hääjuhlapaikkoja ja niitä onkin ollut monia kymmeniä. Paikan päällä kävimme katsomassa neljää juhlapaikkaa. Juhlapaikan tuli ehdottomasti olla sellainen, että siellä saa juhlia vaikka aamuun asti, pitopalvelu hankkia erikseen ja samoin alkoholi. Halusin sen myös hieman henkivän maalaisromantiikkaa ja nätti vehreä piha oli plussaa. Mielestäni onnistuttiin löytämään täydellinen paikka, tosin saisi olla hieman kookkaampi niin voisimme kutsua lisää vieraita.

7. Smokki, frakki, saketti vai joku muu?


Haluan sulholle puvun, joka sopii meidän maalaisromanttiseen teemaan ja mietin perinteisen puvun ja saketin välillä enkä vieläkään ole päättänyt kumpi hänelle tulee. Varmasti lopullinen päätös tulee vasta kun näen ne hänen yllään. Huomaa, sulholla ei ole sanansijaa tässä asiassa! Tosin sulho haluaisi taskukellon, silinterihatun, monokkelin sekä kävelykepin. Taskukellon hänelle lupasin.

8. Kuinka paljon sulhanen on osallistunut hääjärjestelyihin tähän mennessä?


Emme varsinaisesti ole aloittaneet vielä kunnon hääjärjestelyjä, mutta kyllä aina iltaisin ideoita jaan hänen kanssaan ja esittelen löytöjäni ja nyt viemme kaasot ja bestmanit tallinnaan maistelemaan mahdollisia hääviinejä ja kuohuvia. :) Hääpaikat ja kirkon kävimme myös yhdessä katsastamassa. Sanoinkin sulholle, että hän saa sitten bestmanien kanssa huolehtia tavaroiden roudaamisesta hääpaikalle, se riittää minulle!

9. Jos saisit valita minkä tahansa esiintyjän häihinne, mikä tai kuka se olisi?


Ehdottomasti Olavi Uusivirta. Tässä taas viittaan rahaan, jos meillä sitä olisi rajattomasti, olisi Olavi jo tilattu sinne. Ehkä kuulemme sitä kuitenkin Spotifysta tai vaikka sulhon suusta? ;)

10. Oletko jo ehtinyt muuttaa mieltäsi jossain asiassa, missä?


Kukka-asetelmat. Olin ihastellut koko talven eräänlaista kukka-asetelmakuvaa Pinterestissä ja olin jo päättänyt, että meille tulee sellaiset ja tilasin Etsystä silkkikukkia ja hankin erikokoisia viinilaseja. En muka halunnut kunnon kukkia pöytiin vaan simppelit jutut. Sitten tuli kesä ja kukat alkoivat kukkimaan ja ne näyttivät niin ihanilta. Nyt meillä on varastossa viinilaseja tyhjänpanttina ja kasallinen silkkikukkia, koska haluan ehdottomasti kunnon kukkakimput pöytiin.

b42f435a5ea969698de8f7894fb4b6fa.jpg

1149735459d0671932606a58aec54300.jpg

11. Kuinka monta päivää on jäljellä tärkeään päiväänne?


314 päivää.