Eli siis meidän makuuhuone. Haluan esitellä sen teille, koska se on mun ehdoton lempipaikka tässä huushollissa. Varoitan, tämä kirjoitus sisältää paljon superlatiivejä! Raskausaikana vietin siellä varmaan 70% ajasta mitä kotona olin. Se on sellanen paikka, jonka sisustuksen olin läpikäynyt mielessä jo ennen kun meillä oli koko asuntoa edes tiedossa, mutta mä vaan tiesin tasantarkkaan jokaista pientä yksityiskohtaa myöten minkälaisen siitä haluan kun sitten joskus muutan pienestä yksiöstä isompaan asuntoon.

Ennen kun asuttiin tässä kerrostalokolmiossa eli siis noin kolme vuotta sitten, asuin naapurihuoneistossa yksiössä ja aloin sinne haalimaan tavaraa tulevaa makuuhuonetta varten. En kelpuuttanut mitään mikä ei ollut just vaan vähän sinnepäin mun mielikuvien kanssa. Tapetti ostettiin ensimmäisenä kun saatiin tämä asunto, senkin olin jo etukäteen katsonut K-Raudasta. Peili oli ihan nappilöytö Jyskistä ja niitä myydään siellä edelleen hopealla ja valkoisella reunalla, haluaisin tuollaisen valkoisen eteiseen... ehkä. Tiimarista löytyi fuksianpunaiset ja valkoiset tekokukkaorkideat, jotka oli myös siellä mun mielikuvissa jo mietitty. Mustia, oikeanmallisia maljakoita ei meinannut löytyä millään, joten ostin Tarjoustalosta muistaakseni hempeät vaaleanpunaiset ja maalasin ne mustiksi.

orkidea.jpg

PB060028.jpg


Mä rakastan Kaj Stenvallin ankkamaalauksia ja koko pakkomielle niihin on lähtenyt lukioajoilta, kun tein kuvaamataidontunnilla palatyön tuon oikeanpuoleisen maalauksen pohjalta. Eli piirsin kyseisen maalauksen ääriviivat ja värit piirros sai lehdistä leikellyillä paloilla. Se löytyy jostain kaapin perukoilta vieläkin ja pitää varmaan kaivaa se esiin ja kehystää. Sitten löysin noita postikortteja ja ostin nuo kaksi ja neljä muuta, joista kaksi löytyy olohuoneesta samanlaisissa kehyksissä ja kaksi on vailla paikkaa tällä hetkellä. Toi lentävä ankkapiirros löytyy mun puolelta sänkyä, koska se on mulle tärkein ja toi petiaiheinen löytyy C:n puolelta. Molempien yöpöydiltä löytyy myös ihanat valaisimet, jotka hieman matkivat Pentikin valaisimia enkä kuollaksenikaan muista, mistä nämä on hankittu, mutta pidän näistä ehkä vielä enemmän tuon särölasimaisuuden vuoksi. Yöpöydät ovat Ikeasta.

pahaunikarkotin.jpg

taulut.jpg

korut.jpg


Tuo ihana musta pitsinen kattolamppu on löytö Anttilasta ja siitä roikkuva fuksianpunainen unisieppari on tilaustyönä Design mi.:stä, joka on siis yhden parhaimmista ystävistäni hyvä kaveri. Hyvin on unisieppari toiminut, vaikka lähinnä toimiikin koristeena. Verhot ovat Indiskasta ja aluksi oli vain nuo fuksianpunaiset, mutta toinen hyvä ystäväni omasi mustat samanlaiset ja antoi ne minulle, kun ei enää huolinut niitä omaan sisustukseensa. Mielestäni noi toimii tosi kivasti vierekkäin.

Koruteline on Askosta ja on ollut myös ihan loistava hankinta, vaikka hieman epäilinkin aluksi sen hyödyllisyyttä suhteessa melkoiseen hintaansa. Jollekin hinta saattaa vaikuttaa jopa alhaiselta, mutta omaan budjettiini se oli turhan tyyris. Koruja onkin päässyt kertymään aikamoinen määrä ja pitäisi varmaan käydä ne läpi, osa koruista taitaa olla yläasteajoilta saakka.

PB060030.jpg

PB060033.jpg

PB060036.jpg

Sänky on Ikeasta ja se on jo kerran vaihtunut, edellisen mennessä rikki. Meillä vaihdettiin tuplaleveään peittoon, löydettyäni Ikeasta nuo ihanat pussilakanat, jotka oli silloin jo loppuunmyyty normaalileveästä koosta. Mutta koska pussilakanat olivat aivan järjettömän ihanat ja pakko saada, oli myös peiton mentävä vaihtoon. :D En kadu, me nukutaan oikein mielellään saman peiton alla ja se on tarpeeksi leveä ettei tarvitse edes tapella! Hopea päiväpeitto on Luhdan ja se on aivan mielettömän kaunis! Ja lemmikkitalouteen erinomainen, sillä liukas materiaali ei kerää karvoja. Koristetyynyjen päälliset ovat löytö Thaimaasta ja sopii väreiltään superhyvin muun sisustuksen kanssa.

Huoneen perältä löytyy lisäksi Innovationin musta Splitback-tuoli, jolle ei tahdo asunnosta löytyä enää sijaa ja se onkin myynnissä Facebook kirppiksellä, mutta koska rakkaat kissani ovat siihen aikoinaan muutaman naarmun tehnyt, ei se oikein tahdo löytää ostajaa. Myös olohuoneen valkoinen tekonahkarahi Askosta on löytänyt paikkansa makuuhuoneestamme, koska halusin olohuoneeseen tilaa sitä päivää varten, kun Elis lähtee liikkumaan (voih, sitä odottaessa.. tuntuu että kaikkien muiden samanikäiset lapset liikkuu jo).

Viime keväänä vihdoin ja viimein saatiin heittää hyvästit alkuperäisille kaapeille suoraan 80-luvulta, jotka jo roikkuivat miten sattoi ja sain ihanaakin ihanemmat peililiukuovit mustilla laseille ylä- ja alaosassa. Ne kruunaa koko makuuhuoneen ja saa sen tuntumaan entistäkin isommalta.

lipasto.png


Sänkyä vastapäätä toimii tv-tasoratkaisuna Ikean Expedit 2x4, johon olen kiinnittänyt teräksiset jalat (taitaa olla kielletty :D). Jo yksiössä asuessani ehdin tottua, että voin katsoa sängystä televisiota, joten olihan se saatava oma televisio makuuhuoneeseen tähän asuntoon muuttaessa. Ja tuli kyllä hyödylliseksi raskauden loppuaikoina! Koska en tykkää, että kaikenmaailman rojut rönsyilee esillä, hankin Ikeasta kaksi peilikaappia sekä kaksi valkoista korkeakiiltoista kaappia, jotka on tarkoitettu noille Expedit -hyllyille. Jyskistä lisäksi ostettu nuo mustat sekä musta-valkoruudulliset laatikot. Makuuhuoneesta löytyy VIELÄ myös Ikean Malmin korkea lipasto, jossa avattava peilikansi. Huhh, ei uskoisi että näin paljon tavaraa löytyisi yhdestä makuuhuoneesta, mutta tossa makuuhuoneessa on varmaan 15 neliötä! Okei, en osaa todellakaan hahmottaa neliömäärää, mutta jokatapauksessa se on aivan älyttömän iso ja siitä voisikin laittaa pari neliötä Eliksen huoneeseen.

Mitäs tykkäätte? Kuvista puuttuu vielä pienet valkoiset nukkamatot, jotka normaalisti on sängyn vierellä molemmin puolin sekä jalkapäädyssä, mutta ovat tällä hetkellä tuulettumassa parvekkeella. Lattian jos saisin vielä vaihtaa tuosta ällöttävästä kirsikkalaminaatista, niin olisi pop.