Raskaana ollessani sain kovasti varoitteluja, että saatan joutua luopua kissoistani vauvan tulon myötä ja että koira saattaa kokea mustasukkaisuutta, kun on tottunut tähän asti saamaan kaiken huomion. No meille ei onneksi käynyt niin. 

Koiramme on uroskoira, mutta kärsi kovasta hoivavietistä jo raskaana ollessani ja aloittikin iltarutiinin, jossa ravasi ympäri asuntoa yksi tietty pehmolelu suussa. Makuuhuoneeseen päästyään, hyppäsi sängyllemme ja teki pedin pehmolelulle ja vasta sitten rauhottui. Meillä siis on makuuhuoneiden ovet päivisin kiinni, jotta kissat eivät niihin pääsisi. He ovat niin monen monta kertaa tehnyt tuhojaan makuuhuoneissa ja levitellyt karvojaan, että siihen oli pistettävä stoppi. Mutta takaisin koiraan.. Jossain vaiheessa tuo iltainen ravaaminen ja uikuttaminen pehmolelu suussa alkoi käydä hermoille niin paljon, että pehmolelu oli heitettävä pois, mutta aina sama toistui uuden pehmolelun kanssa. Nykyään piilotamme kaikki pehmolelut illan tullessa.

Haastaavahan arki on ollut vauvan ja eläinten kanssa, mutta ei mahdotonta. Koiramme on ottanut todella hienosti Eliksen tulon perheeseemme ja kissatkaan eivät ole siitä häiriintyneet. Koiramme on tottunut lapsiin ja niiden metkuihin jo siskoni luona, jossa tytöt ovatkin saaneet vapaasti lääppiä häntä hänen olematta moksiskaan. Korvista ja hännästä on vedetty ja koiramme on maannut rentona, yrittämättä lähteä pois. Liekö nuo Cockerspanielin luonteenpiirteitä, niitähän kehutaan loistaviksi koiriksi lapsiperheisiin. Emme sentään ole kuitenkaan antanut lapsien rääkätä koiraa, vaan myös lapsia on kielletty kiusaamasta koiraa.

Koiran lisäksi meillä on kaksi kissaa, joista toinen on oranssi ja muistuttaa kovasti Karvista ja toinen harmaa. Jostain syystä tämä harmaa on valloittanut Eliksen sydämen. Aina kun kissa kävelee Eliksen ohi, alkaa häntä naurattaa ja tämä onkin pelastanut meidät monelta syöttökerralta viime aikoina. Kun ruokailusta ei ole mahtanut enää tulla mitään, olen kirjaimellisesti nostanut kissan pöydälle ja Elis on haltioituneena jäänyt tuijottamaan kissaa ja minä olen ovelana lapannut ruokaa auki ammottavaan suuhun. :D

elisjabeni-2.jpg

elisjabeni-3.jpg

elisjabeni.jpg


Mutta täysin ongelmitta emme ole tästä vauvan ja lemmikkieläinten kombosta päässyt. Alkuaikoina toisella kissallamme oli tapana käydä pissaamassa Eliksen hoitotasolle kylpyhuoneessa, jossa oli myös niiden hiekkalaatikot. Hiekkalaatikot olikin siirrettävä pois kylpyhuoneesta ja alettava pitämään ovea kiinni. Toivottavasti kohta pääsemme luopumaan hoitotasosta ja kissanhiekkalaatikot takaisin kylpyhuoneeseen. Kissat myös käyvät öisin raapimassa Eliksen huoneen ovea ja siis tämä alkaa jo iltaisin kun vielä istumme olohuoneessa televisiota katsomassa. Pelkään sen herättävän Eliksen, mutta toistaiseksi ei ainakaan ole yöunia pilannut tuo.

Ongelmia esiintyy myös koiran kanssa, nimittäin ulkoilut. C on paljon töissä ja treeneissä sekä peleissä ja olemmekin aika paljon Eliksen kanssa kaksin kotona. Ja välillä tuntuu todella turhauttavalta pakata lapsi vaunuihin vain 5 minuutin koiran ulkoiluttamista varten, kun ei ole edes hissiä. Varsinkin aamuisin ja iltaisin. Välillä laitankin Eliksen vain rintareppuun lyhyempiä lenkkejä varten. Ja siis vaikka voisi kuvitella, että tuollainen pieni Cockerspanieli on mitä helpoin lenkeillä, kun eihän sellaiset edes vedä ja on niin hentoisia. No ei oo! Meidän itsepäinen koiramme vetää niin pirusti ja poukkoilee ympäri ämpäri ja aina on hihna lastenvaunujen renkaiden välissä. Oli pakko hankkia vedonestovaljaatkin. Eikä toivoakaan, että tuon kanssa käytettäisiin fleksiä ulkoillessa vaan sen on oltava nahkahihna. Siinä menee omat kädet kun yrität samalla pitää fleksiä kädessä ja työntää vaunuja. Pikkuhiljaa alkaa koirakin tajuta milloin ollaan ulkona vaunujen kanssa ja täytyy kävellä nätisti ja millon ei. Ja haluan vaunulenkeille aina ottaa ehdottomasti koiramme mukaan, koska tuntuu todella typerältä jättää koira kotiin ja lähteä ulos kävelemään, tekemään sitä mistä koira nauttii.