kortti_blogiin.jpg


Mainitsin viime viikolla meidän yllätyksestä C:lle isänpäiväksi ja lupasin paljastaa isänpäivän jälkeen mistä oikeasti oli kyse. Ihan ei mennyt suunnitelmien mukaan tuo yllätyksen järjestäminen, sillä viime metreillä jäätiin kiinni, kun olin jättänyt koneelle auki yllätykseen liittyvää materiaalia. Ideahan oli siis suoraan Magicpoksin blogista ja alkuperäinen postaus löytyykin täältä. Teimme siis C:lle isänpäiväkortin, joka koostui kolmesta kuvasta, joissa Elis "poseeraa" kirjainten I ja S kanssa. Näistä kuvista siis muodostui sana ISI. Pienemmän lapsen kanssa kyseiset kuvaussessiot eivät vain ihan menneet yhtä nappiin kuin Maj:lla ja valokuvaustaidotkaan ei ole ihan niinkuin Maj:lla :D. Kirjaimista halusin tehdä omannäköiset ja päätin tehdä ne itse ja mietin mistä materiaalista ne tekisin ja minkä kokoiset jne. Päädyin ostamaan Sinellistä mustaa ja keltaista huopakangasta metritavarana ja vanupussin. Kotoa löytyi valmiiksi harmaata ja valkoista villalankaa, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Kävin toimistolla tulostamassa kaavat kirjaimiin ja leikkaa-liimaa tekniikalla yhdistin A4:sia toisiinsa saadakseni riittävän isot kirjaimet.

Kirjaimet oli todella helppo tehdä ja saatuani ne valmiiksi, tajusin voivani jatkaa niitä vielä kirjaimilla E ja L, jolloin saadaan sana ELIS ja voin jättää tyynyt koristeiksi Eliksen huoneeseen. Miten loistava idea. Huopakangas ja vanu oli yllättävän kallista, joten olisi ollut harmi jos tyynyille ei olisi löytynyt jatkokäyttöä kuvaussessioiden jälkeen. Mustaa huopakangasta jäikin niin paljon, että saan varmasti siitä tehtyä vielä E-kirjaimen, mutta L-kirjainta varten täytyy käydä ostamassa lisää keltaista huopakangasta. Päädyin huopakankaaseen sen jämäkkyyden vuoksi, jolloin kirjaimet pysyvät varmasti koossa ja muutenkin huopakangas on miellyttävän tuntuista. Halusin myös luoda kirjaimiin hauskaa efektiä, tekemällä niihin näkyvät tikkaukset villalangasta ja keltaisen S-kirjaimen ompelin harmaalla langalla ja mustan I-kirjaimen valkoisella langalla. Täytyy myöntää, että S-kirjain oli hieman haastava ja onnistuin jotenkin ompelemaan sen kieroon, mutta onneksi sitä ei huomaa päältäpäin, ainoastaan ompeluvaiheessa.

kortti+(6+of+8).jpg


Kuvaussessioita meillä oli Eliksen kanssa kahteen kertaan, sillä ensimmäinen kerta oli aivan toivoton, kuten voitte puolivuotiaan kanssa vain kuvitella. Vielä kun on kehitysasteeltaan tuollainen, että ei osaa vielä istua kunnolla. Hän punki itseään kokoajan alas ja yritti syödä tyynyt ja huhheijaa. Olin ostanut Ikeasta taustana toimivaa kangasta, tarkoituksena ommella sisustustyynyt, mutta koska vielä en ole niitä ehtinyt tehdä, keksin käyttää kangasta kuvissa. Mikä loistava idea TAAS! Vaatteetkin yritin valita sävysävyyn ja olin valinnut myös housut kuvia varten, mutta päätin viime metreillä jättää ne laittamatta ja mennä pelkällä bodylla. Mielestäni se oli söpömpi niin.

Torstai-iltana taisi olla meillä ensimmäinen kuvaussessio, mikä koitui surkeaksi ideaksi, sillä Elis oli jo aivan liian väsynyt moiseen. Perjantaiaamuna uusi yritys ja totesin, että näillä kuvilla on mentävä tai aika loppuu kesken. Valitsin parhaat kuvat ja yhdistin ne ja kävin kehittämässä kuvan valokuvausliikkessä. Perjantai-iltana jäimme kiinni C:lle, olimpa hölmö kun jätin kallisarvoista materiaalia auki koneelle. Sunnuntaiaamuna äkkiä liimasin kuvan keltaiseen kartonkiin, jonka olin ostanut Sinellistä valokuvan taustaksi. Kortti oli yllätyksettömyydestä huolimatta hitti ja pääsi C:n yöpöydälle. :)

Mitäs mieltä olette, oliko hyvä isänpäivälahja/-kortti? Mitäs muut isät saivat? Löytyisikö sieltä meille idea ensi vuodeksi.

Tässä vielä näitä epäonnistuneita kuvia. :D

kortti+(1+of+8).jpg

kortti+(2+of+8).jpg

kortti+(3+of+8).jpg

kortti+(4+of+8).jpg

kortti+(5+of+8).jpg