Eliksen isoisovanhemmat ovat jo pitkään pyytäneet Eliksestä paperikuvia, mutta olen ollut saamaton niitä heille tulostamaan tai tilaamaan. Muutama kuukausi sitten tajusinkin, että voisin tehdä heille joululahjaksi kuvakirjan Eliksen ensimmäisestä vuodesta. Aluksi aloin tekemään sitä ihan muuten vaan, kun halusin kovasti kokeilla ifolorin koneelle ladattavaa sovellusta. Lätkin kuvia aikajärjestyksessä ja kirjoittelin aukeamille pieniä tekstinpätkiä liittyen aukeamalla näkyviin kuviin. Lopulta huomasinkin kirjoittaneeni pientä tarinaa Eliksen ensimmäisestä vuodesta ja vaikka nyt itse sanonkin, niin siitä tuli aika hieno. :) C kysyikin kerran, että olenko katsonut liian monta kertaa ifolorin televisiosta tulevaa mainosta, jossa kuvakirja on tehty nimenomaan tarinamuotoon enkä ollut edes huomannut koko mainosta. :D

Sain kirjan äsken päätökseen ja laitoin tilauksen menemään, vihdoin. Nyt jännitetään ehtiikö se jouluksi. Tilasin niitä kaksi kappaletta, molempien isoisovanhemmille omat kappaleet. Kirja sai mahtavan päätöksen meidän hienolla perhepotretilla, joka itkien otettiin kaukolaukaisimen ja jalustan avulla. Jaan nyt tännekin tämän meidän perhepotretin ja sanottakoon että ei ole kovin kummoinen, mutta ajaa asiansa. Oli aivan mahdotonta saada kaikki kolme katsomaan kameraan, koska aina täytyi yhden olla naurattamassa Elistä, kun ei siellä kameran takana ollutkaan ketään naurattajaa. TAAS kerran sain kyllä todeta, että tarvitsen ehdottomasti valovoimaisemman objektiivin, mutta sen verran ovat tontut kuiskineet, että sellaista olisi luvassa joululahjaksi. :)

Ifolorilla on nyt tarjous 10.12. asti kaikista tuotteista -10% ja jos tilaa kaksi samanlaista, niin -15%. En tosin tiennyt tästä tarjouksesta ennen kun aloin tilaamaan omaa kirjaani, joten oli mukava yllätys. :) Kuvakirjasta lisää, kun se saapuu kotiin!

Tänään aamulla huomasin, että Elikselle on puhjennut ensimmäinen hammas, jee! Se ei vielä näy, tosin ei Elis kovin mielellään anna katsoakaan suuhunsa, mutta tuntuu selvästi terävä reuna. Tajusin kurkata suuhun, kun Elis on nyt kaksi päivää pelleillyt kielensä kanssa, mikä tosin ei välttämättä liity hampaan puhkeemiseen milläänlailla, mutta herätti ainakin minun vaistot!

perhekuva_blogiin.jpg