poyta1.jpg

Eilen se tapahtui, kannettiin nimittäin pöytälevy kotiin ja iskettiin se Hay Loop pukkijalkojen päälle. Ja se oli täydellinen! Se oli hienompi mitä olin osannut edes kuvitella ja C:tä ärsyttää ihan kamalasti, kun jatkuvasti vain ihastelen sitä. Sanoinkin ensimmäisenä, että tämän pöydän päälle ei saa kasaantua kaiken maailman rojua niinkuin edellisen kohdalla kävi. Pöytä kun sattuu olemaan keskipiste koko asunnossamme, niin siihen oli aina helppo laskea tavarat ja pikkuhiljaa pöytä olikin aina tavaran peitossa.

poyta2.jpg

poyta.jpg

Pöytää ei ole vielä ruuvattu kiinni jalkoihin, mutta seisoo ihan tukevasti ilmankin. Ruuvaus on kyllä vielä edessä ja laitetaan varmaan vielä joku tukipalkkikin pöytälevyn pohjaan, jostain blogista löysin vinkin Elfan seinäkiskosta ajamassa tukipalkin virkaa. Täytyy käydä Ikeasta katsomassa, josko sieltä löytyisi edullisempi versio.

poyta4.jpg

poyta6.jpg

Pöytä siis hiottiin ja lakattiin kolmeen kertaan ja olisi varmasti voinut jatkaa useammankin kerroksen verran, mutta kolme sai riittää. Tämä on elämäni ensimmäinen DIY-projekti ja olen kyllä ylpeä siitä. Toki olen suunnitellut mm. meidän keittiön saarekkeen ja miten se toteutetaan, mutta itse en ollut kuitenkaan toteuttamassa sitä.

poyta3.jpg

Löysin sattumalta myös viikonloppuna Prismasta House -merkkiset pöytätabletit, jotka sopii kuin nakutettu tähän uuteen pöytään. Pitää käydä hakemassa niitä vielä kaksi lisää, niin on sitten vieraillekin jos tämän pöydän ääressä joskus syö 6 henkilöä.

Illalla syötiinkin ensimmäistä kertaa uuden pöydän ääressä herkullista perunasuikale-jauhelihalaatikkoa. Mitäs mieltä olette pöydästä? :)

poyta5.jpg