Nyt on toka viikko startannut töissä äitiysloman päätyttyä ja täytyy kyllä sanoa, että blogin suhteen on aika tyhjä olo. Töistä kun en halua täällä kirjoittaa ja lapsen kanssa vietetty aika on nykyään kallisarvoisempaa, ei oikein tahdo jäädä aikaa bloggaamiselle. Olisi toki kaikenlaista kirjoiteltavaa, vaikkakin edes omaksi iloksi. En kuitenkaan tiedä, mitä te lukijat haluatte kuulla ja mitä ette, koska en ole oikein rajannut blogia millekään tietylle aihealueelle. Tällä hetkellä päässä pyörii mm. häät ja koulu ja sisustaminen ja vauvan kanssa arki on jäänyt vähemmälle. Myös vaateshoppailut on nyt taka-alalla, kun kovasti koitamme ponnistella viimeisten säästöjen kanssa häitä varten.

Olisikin kiva kuulla mitä te lukijat haluaisitte lukea minun kirjoittamanani ja minkälaisia lukijoita sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy. Pahoittelen myös hidastunutta postaustahtia, eiköhän se taas aika ajoin vauhditu, kun saan koulun päätökseen sekä uuden arjen rullaamaan. :)