Itse en oikein perusta ystävänpäivästä tai lähinnä siinä ärsyttää se kulutus. En ole edes muistanut ystäviä kiittää tänään heidän olemassaolostaan. Viimeinen vuosi on mennyt niin perhepainotteisesti, että podenkin usein morkkista siitä miten vähälle yhteinen aika ystävien kanssa on jäänyt. Tämä uusi elämäntilanne on ollut todella haastavaa sovittaa yhteen entisen elämäni kanssa, jossa ystäviä näki harvase päivä. Ystävät käyvät töissä ja ennen näimme iltaisin töiden jälkeen ja viikonloppuisin ravasimme ulkona. Enää kumpikaan ei ole oikein mahdollista. Meillä alkaa iltapuuhat lapsen kanssa jo kuuden maissa, joten ei tässä oikein mihinkään ehdi enää töiden jälkeen lähteä. Viikonloppu menee myös perheen kanssa puuhaillen ja todella harvoin enää käyn ulkona. Siihen voisi kyllä tulla muutos. Välillä tuntuu, että 9kk raskaana ollessa siitä tuli kaikille itsestäänselvyys, että en voi lähteä ulos ja nyt kukaan ei enää ymmärrä soittaa minua mukaan ulos. Voisin ehkä olla hieman oma-alotteisempi, mutta toisaalta minulle on todella iso kynnys lähteä ulos viihteelle. Osittain seuraavan päivän olon vuoksi, joka ei saisi olla syy laiminlyödä lasta ja osittain sen vuoksi, että kärsin niin kamalasta univajeesta että en tiedä jaksaisinko iltaa loppuun asti ja pettäisinkö vain ystäväni painuen aikaisin kotiin nukkumaan. Ompa ongelmat minulla, mutta tällaista tämä äidin arki on. Työelämään palaaminen oli kyllä ehdottomasti yksi parhaimpia juttuja vähään aikaan ja saan sillä tavalla hieman omaa aikaa Eliksestä ja jatkuvista kiukutteluista. :)

Toivonkin tälle vuodelle muutosta ystävien suhteen ja yritän enemmän pitää huolta ystävyyssuhteista ja käydä ulkona, sillä sekin on tärkeää jokaiselle meistä. Olen kiitollinen kaikille ystävilleni, että he ovat pysyneet mukana elämässäni tämän hullun vuoden aikana. <3