Jos jotain olen lomaillessa Kosilla tajunnut niin sen, että nyt se on revittävä itsensä sieltä sohvan uumenista karkkia mässäilemästä ja aloitettava liikkuminen. Ensimmäisenä kun pääsen kotiin, niin heitän hitsiin kaikki häistä ylijääneet karkit ja sitten teen pitävät suunnitelmat miten ehdin töiden ja Eliksen hoitamisen ohella salille. Muutama juoksulenkkikin pitää mahduttaa viikkoon. En ole yleensä mikään karkin mussuttaja, vaan paheeni on ollut roskaruoka, mutta nyt häiden jälkeen olen ruvennut mussuttamaan ylijääneitä karkkeja kaksinkäsin ja sen huomaa. Puntari ei kerro mitään, mutta peilikuva ja vaatteet sitäkin enemmän.

Pakkasin reissuun kesävaatteita sovittamatta, sillä en voinut kuvitellakaan vartaloni muuttuneen niin radikaalisti ettei ne mahtuisi enää päälle. Tässä on nyt sitten viikon verran puristeltu maha- ja perseläskejä itku kurkussa aina tilaisuuden tullen kun näkee peilikuvan vaikka ikkunasta tai istuu lysyssä. Viime kesänä melkein roikkuvat mikroshortsit yhtäkkiä kiristävätkin ja peilikuvasta näkyy kun pepun alla ja kyljistä tursuaa makkarat. Ihan kuin naamakin olisi levinnyt ja käsivarret paksuuntuneet ja olkapäät kadonneet. Phyi.

En osaa sanoa olenko näyttänyt tältä koko kuluneen kesän vai onko tämä kaikki tapahtunut vasta häiden jälkeen, mutta tiedostan kyllä imeneeni itseeni karkkia melkoiset määrät häiden jälkeen. Kamala on huomata, että olen nyt löysempi kuin viime kesänä muutama kuukausi synnytyksen jälkeen. Muistan viime kesänä kuulleeni monen suusta olenko laihtunut ja miten näytän hyvältä, mihin on kadonnut se nainen. Toki lihakset olivat silloin tipotiessään, mutta eipä ne ole vieläkään tulleet takaisin kun en mitään ole asian eteen tehnyt. Viime kesänä sen sijaan edes kävin päivittäin pitkillä kävelylenkeillä sään salliessa, Eliksen kasvaessa sekin on jäänyt.

Nyt siis potkimista persuksiin ja lomalta palattua alkaa se paljon lupauksia saanut urheileminen.

Sellaisia terveisiä siis täältä Kosilta. Palataan iloisemmin tunnelmin muutaman päivän päästä, kun saa taas vetää verkkarit ja collegepaidan päälle.