Mulla ei ole ystäväpiirissä ketään joka myös bloggaisi eikä siis ketään kenen kanssa jutella ja vaihtaa ajatuksia näiden hommien tiimoilta. Välillä se tuntuu jopa ahdistavalta. Olisi välillä mukava esimerkiksi laittaa blogiin asukuvia, mutta ei ole ketään joka kuvaisi ne. C on niin huono ottamaan kuvia tai käyttämään edes kameraa ja usein tuhahteleekin turhautuneena jos pyydän ottamaan kuvan jos toisen. Sen vuoksi blogissa ei juuri asukuvia nähdäkään.

Bloggaaminen menee jollain tapaa myös harrastuksesta ja yleensä on aina joku kenen kanssa jakaa harrastus ja viettää sen parissa aikaa, mutta itselleni tämä on melko yksinäistä puuhaa. Aluksi se ei haitannutkaan, sillä tein sitä vain omaksi iloksi ja teen toki edelleen, mutta nyt n. 1,5 vuotta tätä tehneenä haluaisin tämän olevan enemmän ja haluaisin panostaa tähän enemmän.

Täten ajattelinkin tässä ehdottaa josko siellä ruudun toisella puolella olisi myös muita jotka kokevat samoin ja haluaisi vaikka yhdessä järjestää jonkin tapaamisen ja kenties näin löytäisimme toisistamme blogiystäviä. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä että tätä pitäisi rajoittaa tänne pk-alueelle ja parashan olisi jos löytyisi espoolaisia bloggaajia, jotka haluaisivat tutustua myös kasvotusten.

Kuulostaako tämä ihan pöllöltä vai olisiko tässä ajatusta jopa ihan toteutukseen asti?