Eilen töissä istuessani mietin tietokoneen ja puhelimen käyttöäni ja oikeastaan tämä ajatus on ollut päässä Kosin reissustamme saakka. Käytämme C:n kanssa hälyttävän paljon puhelimiamme ja vietämme aikaa tietokoneella istuen, minä työni puolesta vielä enemmän. Ollessani vielä raskaana lupasin itselleni ettei minusta tule äitiä joka "leikkii" lapsen kanssa kännykkä toisessa kädessä selaten mm. Facebookia. Noh, se minusta kuitenkin on tullut. Tässä hieman kärjistetysti peruspäivän kulkuamme siitä näkökulmasta, miten käytämme puhelintamme ja tietokonetta.

1. Herään, nappaan kännykän käteen ja katson onko sinne tullut mitään ilmoituksia. C tekee usein saman. Välillä Elis saattaa jo vieressä kitistä kun haluaisi tietenkin meidän huomion, mutta äitin huomion vie puhelin. Hyi!

2. Siirryn olohuoneeseen ja kävelen tietokoneen ohi painaen sen napista käyntiin (tätä en tosin tee läheskään päivittäin). Puhelin seuraa mukana siitä huolimatta ja selaan seuraamani blogien uudet kirjoitukset samalla kun laitan kahvin tippumaan tai teen Elikselle aamupalaa. Usein jopa oma aamupalani jää syömättä sen takia että räplään puhelintani ja tuleekin niin kiire, että venytän aamiaisen työpaikalle. Käymme myös vuorotellen C:n kanssa istumassa koneen ääressä jos se on avattu.

3. Ajan työpaikalleni ja mikäs muukaan kädessä kuin puhelin. Selailen taas Facebookia niin kuin sinne olisi jotain uutta tullut sen jälkeen kun lähdin kotoa. Tähän kyllä pienenä puolustuksen sanana jo vuodesta 2007 vaivanani ollut paniikkihäiriö, joka varsinkin pahiassa aamuruuhkassa tuntuu puskevan läpi ja ahdistun autojonossa, helpottuu hieman kun saan ajatuksia muualle juurikin tällä puhelimen räpläämisellä. Siltikään se ei ole suotavaa ja pitäisi ehdottomasti karsia pois ja keksiä muuta tilalle ajatuksia pois viemään.

kos_blogi-129.jpg


4. Pääsen työpaikalle ja istahdan koneen ääreen töitä tekemään. Yleensä aloitan suoraan töiden tekemisen ja saatan unohtaa aamupalan tekemisen pitkäksikin aikaa, jolloin se venyy jopa klo 11 saakka. Töiden lomassa välilehdistä löytyy usein myös Facebook, Bloglovin', Ilta-Sanomat ja milloin mitäkin ei töihin liittyvää. Niitä ei välttämättä tule selattua ollenkaan, mutta silti ne tottumuksesta avautuu omille välilehdilleen ensimmäisenä.

5. Iltapäivällä lähden kotiin päiväkodin kautta hakemaan Elistä ja automatka kuluu taas puhelin kädessä, tällöin huomattaavasti harvemmin, sillä ruuhkat ei ole niin pahat ja iltapäivisin paniikkikohtauksetkin osaavat pysytellä aamua paremmin loitolla.

6. Pääsemme Eliksen kanssa kotiin ja niinä viikkoina kun koiramme on meillä hoidossa, lähdemme säästä riippuen ulkoiluttamaan koiraa tai muuten vain pihallemme leikkimään. Saatan usein räplätä puhelinta toisella kädellä rattaiden työntämisen ja koiran taluttamisen lisäksi. Usein pihallakin saatan räplätä puhelinta ilman mitään järkevää syytä, se on vain tapa. Kaivan puhelimen esiin heti kun tylsistyn. En ole leikkivä äiti, en osaa keksiä leikkejä tai leikkiä mukana, joten usein juurikin sen takia nökötän puhelin kourassa Eliksen touhutessa. En osaa leikkiä tai keksiä meille tekemistä. Sisällä makaamme yhdessä sohvalla katsomassa televisiota, minä puhelin kädessä. Välillä television katsominen keskeytyy ja leikimme leluilla, teemme ruokaa ja syömme, katsomme kirjoja yhdessä. Me näemme todella harvoin ystäviäni ja olemmekin paljon kaksistaan kotona iltapäivisin. Meitä ei kutsuta kylään eikä kukaan kutsu itseään meille kylään, en tiedä miksi. Haluaisin ehdottomasti olla aktiivisempi äiti ja käydä kyläilemässä Eliksen kanssa tai toisinpäin, mutta ei. Paniikkihäiriöni takia en halua yksin lähteä Eliksen kanssa mihinkään iltapäiväkerhoihin, lähtisin jos olisi ystävä lapsineen jotka lähtisivät mukaan. Iltapäivät kuluu siis pääsääntöisesti ilman mitään tekemistä, Elis tylsistyy, minä tylsistyn, räplään puhelinta, Elis kitisee jaloissa koska on tylsistynyt eikä saa huomiota.

7. Iltapuuhat alkaa ja syömme puuron, vaihdamme vaipan ja yöpuvun päälle, hampaidenpesun kautta nukkumaan. Tämän jälkeen rojahdan takaisin sohvalle ja yllätys yllätys kaivan puhelimen käteen. Vuoroin katson telkkaria ja räplään puhelinta. Saatan kirjoitella ystävieni kanssa Whatsappissa tai todellakin vaan liu'utella sormella Facebookin etusivua ylösalas, pläräten samoja nähtyjä statuspäivityksiä huokaillen. Laitan Facebookin pois ja kurkkaan selaimesta jotain muuta ja lopetettuani sen, siirryn taas pläräämään Facebookia. Vihaan älypuhelimia.

kos_blogi-21.jpg
8. C tulee kotiin töistä tai treeneistä, tekee omat iltapalansa ja käy suihkussa. Ennen sentään teimme illallisen yhdessä ja söimme yhdessä pöydän ääressä, mutta C:n aloitettua FitFarmin Crossfit Challengen, emme voi enää sitäkään tehdä yhdessä. Sen sijaan minä edelleen röhnötän sohvalla odotellen vain että hän on tehnyt kaikki iltapuuhansa ja siirtyy sohvalle röhnöttämään kaverikseni. Voitte jo varmasti arvata mitä silloin tapahtuu? Ei ainakaan mitään halipusuja vaan molemmat räplää puhelinta. Vuorotellen nälvimme toisiamme kun toinen ei keskity televisiosta tulevaan elokuvaan tai sarjaan vaan selailee puhelintaan.

9. Siirrymme sänkyyn nukkumaan ja molemmat viimeisenä vielä katsoo puhelimesta kaikki mahdolliset jutut ennen kuin puhelimen näyttö menee taas muutamaksi tunniksi kiinni kunnes uusi aamu koittaa. Välillä öisin herätessäni Eliksen itkuun saatan vielä myös kurkata puhelimeen.

Siinäpä se, meidän päivämme (tai siis minun). Tämän järkyttävän ja itseni herättävän tekstin pohjalta, jonka julkaisua hieman jännitän, haluan haastaa itseni sekä C:n ja kaikki jotka vähääkään samaistuvat tähän älypuhelinten liialliseen käyttöön, laittamaan sen puhelimen pois. Älä avaa puhelintasi ensimmäisenä herätessäsi, vaan suukota läheisesi läpi ja toivota hyvät huomenet. Halailkaa ja köllötelkää yhdessä se aika minkä muuten käyttäisitte puhelimen räpläämiseen. Nouskaa tekemään koko perheelle yhdessä aamiainen, älkääkä vielä tässäkään vaiheessa avatko sitä puhelinta. Siellä ei voi olla mitään niin kiireellistä ja tärkeää mikä ei voisi vielä tässäkin vaiheessa odottaa. Jos jollain on hätä, hän soittaa. Työasiat voi odottaa sinne saakka kun olette työpaikalle päässyt. Äläkä missään nimessä räplää puhelinta autoa ajaessasi tai jutellessasi puolisollesi, lapsillesi, ystävillesi, läheisillesi tai työkavereillesi. Liikkuessasi julkisissa kulkuvälineissä, kahvitauollasi tai työpaikallasi riippuen työn luonteesta voit selailla puhelinta. Älä räplää puhelinta syödessäsi perheesi kanssa yhdessä vaan jutelkaa päivistänne. Illalla laita puhelin kokonaan pois ja vietä aikaa perheesi kanssa, olkaa sosiaalisia ja tehkää asioita yhdessä.

Tällä haluan parantaa meidän perhe-elämän laatua ja oman elämäni laatua. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon että puhelimeni käyttö vähenee tästä päivästä saakka. Annan itselleni korkeintaan 30 minuuttia aikaa koko vuorokaudesta olla puhelin kädessä lukuunottamatta puhelinsoittoja.

Miltäs kuulostaa, lähdettekö mukaan?

Edit: Tämähän alkoi loistavasti unohtaen samantien ensimmäisenä aamuna puhelimen kotiin, voitte kuvitella miten orpo olo on. ;)