Olen tänään lukenut monesta blogista ja Facebookista uudesta villityksestä missä etsitään päivästä viisi positiivista asiaa. Se sai itseni ajattelemaan miten negatiivinen ja masentunut olen viime aikoina ollut. Viimeksi eilen sanoin hyvälle ystävälleni puhelimessa että tuntuu kuin eläisin jossain sumussa vain odottaen että jotain tapahtuisi mutta mitä, en tiedä. Odotan vain päivien menevän eteenpäin ja aamulla jo ajattelen että koitetaan nyt selvitä tästä jotta huominen tulisi. Ei ihmekään että syksy on tuntunut menevän nopeasti kun elän näin. Tästä syystä näiden positiivisten asioiden miettiminen on entistä tärkeämpää itselleni. En muista koskaan eläneeni syksyä näin sumussa, vaikka syksy tunnetusti on melko masentavaa aikaa. Siispä tässä tämän viikon positiivisuuksia:

1. Elis on jäänyt joka päivä päiväkotiin hymy naamalla ja maanantaina vilkutti äitille katsomatta taaksepäin. <3

2. Ensimmäisen oman asunnon metsästys on vihdoin saanut virallisesti alkaa, josta olen melkoi innoissani.

3. Tilaamani Naketanon huppari ja takki olivat odotettuakin ihanammat ja voisin pukeutua niihin kokoajan.

4. Hyvä ystäväni sai alkuviikosta hyviä uutisia mikä teki myös itseni onnelliseksi hänen puolestaan.

5. Sain vanhan kameran myytyä ja odottelen uuden saapumista kotiin.

6. Varasin tänään meidän perheelle matkan Khao Lakiin, jonne suuntaamme maaliskuussa.

Näitä positiivisia asioita on todella vaikea keksiä, sen sijaan olisi liuta negatiivisia. Tässä muutama esimerkki:

1. Ulkoinen kovalevy kosahti ja pahoin pelkään menettäneeni kaikki kuvat Eliksen syntymästä saakka.

2. Olen nyt kaksi päivää kärsinyt järjettömästä pääkivusta ja niskahartiaseudun kivusta, joihin ei ole auttanut särkylääkkeet, hieronta eikä sirdalud.

3. Olemme tuhlanneet kaikki rahamme ja loppukuukausi meneekin sormia imeskellen

4. Olen ehtinyt käymään vain maanantaina salilla ja pelkään innostukseni urheiluun katkeavan tähän.

5. Kirjaston kirjat ovat myöhässä ja olen taas unohtanut irtisanoa salijäsenyyteni joutuen maksamaan vielä seuraavastakin kuukaudesta.

6. Äitini ehti jo pelotella tulevaa matkaamme kaikilla taudeilla, tsunamilla ja koneen kaappauksella.

Negatiivisten asioiden listauksen jälkeen tajusin ettei niitä olekaan niin montaa ja itseasiassa yhtä monta kuin positiivisiakin eli täällä menee aika tasaisilla fiiliksillä.

Olisi kiva lukea muiden positiivisia juttuja, jos niistä saisi vähän imettyä energiaa itsellekin. :)