P1110002-1.jpg

P1110003-2.jpg


Sunnuntaina olimme Eliksen ensimmäisillä kaverisynttäreillä. Teimme yhdessä Eliksen kanssa onnittelukortin synttärisankarille, Elis piirsi ja minä leikkasin ja liimasin.

Olen tähän saakka ajatellut etten aio järjestää Elikselle vielä tänäkään vuonna kaverisynttäreitä, mutta taidan ehkä sittenkin taipua. Vaikka kaksivuotias ei vielä ehkä ymmärrä päivän tarkoitusta, niin kyllä ne silti jo leikkii yhdessä, joten olisihan se ihan mahtavaa järjestää synttärit myös kavereille. Meillä vain pienen ongelman aiheuttaa se, että kolme Eliksen leikkikaveria on syntynyt viikon sisällä Eliksestä, joten synttäripäivistä tulee varmasti tappelu. :)

Minkä ikäisenä teidän mielestä lapselle kannattaa jo järjestää kaverisynttäreitä?