Naisista ja autoista on keksitty lukematon määrä vitsejä. Muutama viikko sitten koin olon kuin olisin ollut suoraan yhdestä sellaisesta vitsistä. Oli varmasti yksi noloimmista hetkistäni. Lähdin siis koeajamaan uutta autoa. En ollut suunnitellut auton vaihtoa vielä muutamaan vuoteen, mutta kotiin tipahti mainoslärpäke, jossa pomppasi sanat "KORKEA ISTUINKORKEUS" ja "TILAIHME".

P2060070-2.jpg


Ostin siis 2,5 vuotta sitten ensimmäisen oman autoni, Kia Sportagen, uutena. Lisävarusteitakin piti saada mm. aukeava panoraamakatto. Olen nyt 2,5 vuotta maksanut itseäni ihan kipeäksi tuosta autosta, korkokin aivan järkyttävä. Olen sanonut miehelle alusta saakka vaihtavani auton vasta kun se on kokonaan maksettu pois, mutta nyt oli kyllä erinomaisen toimiva mainos.

Itselleni autossa on tärkeintä siis korkea istuinkorkeus, en tykkää istua siellä maan tasalla, joten lähdin into pinkeänä koeajamaan reippaasti edullisempaa Kia Vengaa, joka on myös siis nykyistä autoani pienempi. Autoa oli todella miellyttävä ajaa ja vaikka kyseessä on huomattavasti pienempi auto, ei se näkynyt juurikaan auton sisätiloissa. Takakontti oli vain aavistuksen pienempi ja takapenkin jalkatilakaan ei tuntunut ihan olemattomalta. Istuinkorkeus todellakin oli korkea, kuten citymaastureissakin on, joten miksipä en vaihtaisi pienempään ja edullisempaan. Onhan se toki vähän hassua logiikkaa naiselta vaihtaa pienempään autoon, kun ajatuksena olisi perheenlisäys, mutta uskon meidän perheen mahtuvan myös Kia Vengaan.

No mutta itse noloon osioon, mikä ei liittynyt itse koeajoon ja uuteen autoon milläänlailla vaan nykyiseen autoomme. Palattuani autokauppaan tyytyväisenä menin takaisin myyjän juttusille. Myyjä kertoi koeajaneensa autoani ja katsoneen huoltokirjaan. No mutta, huoltokirjapa näyttää tyhjää, ei yhtään merkintää. Mites se on mahdollista? Autolla on ajettu 2,5 vuotta ja noin 43.000 ajokilometria, eikä kertaakaan huollettu. Hups. Eipä ole vähään aikaan hävettänyt yhtä paljon kun siinä ja näin jo sieluni silmin miten myyjät kahvitauolla ringissä nauravat tälle eräälle naiskuskille.

P2060066-1.jpg


Eikä siinä oikein voinut puolustella itseään. Olen kyllä elänyt kuvitelmassa, että olisin auton huollattanut kun 15.000 ajokilometriä on tullut täyteen, mutta empä ollutkaan. Myyjä patisti heti varaamaan ajan huoltoon ja tein työtä käskettyä. Viikon verran elin jännityksessä, että mitä jos sieltä löytyy nyt joku vika ja pelkäsin ajaa autolla, koska jos siinä olisi nyt moottori leikannut kiinni, olisi Kian 7 vuoden takuu rauennut, eikä autoa olisi huolinut enää kukaan. Erittäin pitkältä tuntuneen viikon odotuksen jälkeen koitti huoltoaika ja kyllä oli neiti onnellinen kun autosta ei tosiaankaan löytynyt vikoja. Reissurahoistamme jouduimme toki osan laittamaan huoltomaksuun, mikä hieman harmitti, mutta kyllä tieto auton voivan erinomaisesti vei voiton siitä harmituksesta.

Tänään iltapäivällä olen sitten uuden Kia Vengan onnellinen omistaja ja sanon heipat nykyiselle Sportagelle, joka on kyllä palvellut meidän perhettä hyvin ja olen pitänyt siitä todella paljon. Kyllä ehkä vähän haikea olokin jää, kun se pitää luovuttaa autoliikkeelle. Mutta uusi auto ja uuden auton tuoksu saavat varmasti senkin kaikkoamaan!