ruukut-4.jpg


Muutama viikko takaperin kävin Plantagenista hakemassa multaa ja ruohonsiemeniä ja samalla yritin pälyillä kivoja ruukkuja ja kukkia pihalle. Siltä seisomalta en osannut vielä päättää, mitä meidän pihaan laittaisin, mutta ihastuin siellä olleisiin betonisiin ruukkuihin, mutta tsissus minkä hintasia ne oli. Ei puhettakaan, että sellaisia summia olisin niihin laittanut. Ostin muutaman Pelargonian jo olemassa oleviin kahteen valkoiseen ruukkuun, jotka onnistuin tappamaan heti seuraavana yönä, kun tulikin vielä yöpakkaset.

ruukut-3.jpg


Viime viikolla käväisin Clas Ohlsonissa metsästämässä muovista vauvakeinua, kun siellä oli keltaisia moisia, mutta ne olikin jo loppuunmyyty. Päädyin sitten Plaston valkoiseen keinuun, jonka löysin Prismasta. Reissu ei kuitenkaan ollut turha, koska (yllättäen) sieltä löytyi betoniruukkuja huomattavasti edullisempaan hintaan kuin Plantagenin lähes vastaavat. Betoniruukut myydään kahden kappaleen seteissä, joista isomman halkaisija on 29 cm ja pienemmän 23 cm. Nämä on toki pienemmät kuin Plantagenin, mutta koot ovat riittävät meidän pihalle. Niitä oli jäljellä enää kaksi settiä ja minähän nappasin molemmat.

oliivipuu-1.jpg

oliivipuu-2.jpg


Ruukut seisoivat viikon verran tyhjillään, kunnes näin nuo laventelit Hong Kongissa tuijia ostaessani. Violetti sopii aivan täydellisesti harmaan betonin kanssa. Tänään kävimme vielä hakemassa pienempiin betoniruukkuihin oliivipuut. Oliivipuiden lehtien väri mätsää ihanasti laventelin lehtiin, joten ne muodostaa kivan asetelman yhdessä. Olen kyllä aivan myyty noille!