Tänä vuonna en ole liiemmin ehtinyt miettiä mitä haluaisin joululahjaksi itselleni. Elis on nyt siinä iässä, että ymmärtää jo jotain joulusta, joulupukista ja joululahjoista ja leikitkin alkaa olla jo sellaisia, että joululahjojen hankkiminen on mielekästä. Olen siis koko syksyn hamstrannut kaappiin lahjoja alennusmyynneistä. Nyt kun kaappi on pullollaan lahjoja lapselle, voin pysähtyä miettimään itseäni ja omia tarpeita.

Tottakai sitä mieli haluaisi kaikkea kaunista ja joululahjalistasta olisi saanut helposti pitkänkin, mutta ajattelin tähän nyt koota ne tarpeellisimmat asiat joita kotiimme kaipaan. Ensinnäkin olohuoneeseemme siirtynyt String System kaipailee valkoista kaappimoduulia. Kyseessä on kuitenkin sen verran hintava moduuli etten sitä vielä ole ennättänyt hankkia. Kylpyhuoneemme kaipailee myös pyyhekoukkuja sekä shampoopullotelineitä ja lukuisten etsintöjen jälkeen olen päätynyt hankkimaan Normann Copenhagenin Dropit -pyyhekoukut sekä Pocket säilyttimiä shampoopulloille.

joululahjat_itselle.png


Katseenkestäviä shampoopullotelineitä on todella vaikea löytää ja yhden bbuddy-merkkisen löysin, mutta ollakseen vain shampoopulloteline, hinta kirpaisee niin, että päätin sen unohtaa. Sen jälkeen en sopivaa olekaan löytänyt, kunnes törmäsin Pinterestissä Normann Copenhagenin Pocket säilyttimiin kylpyhuoneessa. Totesin siltä seisomalta, että näitä olenkin etsinyt. Ainoa ongelma tulee siitä, että vesi ei pääse valumaan sieltä pois, mutta asian voisi korjata pienellä tuunauksella poraamalla pohjaan minikokoisen reiän. Materiaali sinänsä kestää kosteutta.

Katselin viime vuonna tekemääni joululahjalistaa (klik) ja mietin mitkä toiveistani toteutui. Mitään en listalta saanut joululahjaksi, mutta eipä se ole sen tarkoituskaan. Olen kuitenkin tänä vuonna hankkinut itse Singerin ompelukoneen sekä Ikean tarjoiluvaunun. Artekin puunkantoteline on poistunut listalta kokonaan sen tarpeettomuuden vuoksi, meillä kun ei tuota takkaa lämmitelläkään (mieli tosin saattaa muuttua paukkupakkasten iskiessä) ja Hayn naulakolle ei toistaiseksi olisi paikkaa vaikka sitä vieläkin himoitsen. Sama koskee Everyday Designin Porvoo -sarjapöytää, sen hankkisin heti kun keksisin sille paikan. String Pocket on vähän sellainen, että haaveilen siitä, mutta en osaisi päättää mihin sen laittaisin, keittiöön, olohuoneeseen vai makuuhuoneeseen, joten päätöksenteko vaikeuden iskiessä sekin on jäänyt hankkimatta.

Jos nyt ihan saisi villiksi heittäytyä ja pyytää kaikkea, niin listani kasvaisi ainakin muutamalla Aarikan Keisarinna-kynttilänjalalla, Kuningatar-tarjoiluvadilla, Nuppu-maljakolla sekä Muuton Elevated-maljakolla. Lisäksi pyytäisin kameraani Olympuksen 75mm f1.8 objektiivin. Ihan oikeasti haluaisin kokonaan uuden kameran, Canonin 6D:n tai Nikonin D610:n, mutta se nyt ei ole mitenkään päin mahdollista.

Ja jos unohdetaan materiaali, haluaisin pyytää aikaa. Haluaisin aikaa niin itselleni, kuin parisuhteelle ja perheelle. Meillä on valitettavan vähän yhteistä aikaa niin, että koko perhe olisi läsnä, saati kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa, puhumattakaan omasta ajastani. Eläkepäiviä odotellessa... :D

Mitäs te toivotte joulupukilta? :)