seinakello-5.jpg


Muistattekohan kun pähkäilin seinäkellon parissa ja tilasinkin sen upean keraamisen kellon, joka lopulta valitettavasti osoittautui hieman liian kermanväriseksi ja kellotaulukaan ei toiminut? Sen jälkeen seinäkellon metsästys on jäänyt kokonaan ja olemme tihrustaneet kellonaikaa pienenpienestä n. 10 cm halkaisijaltaan olevasta seinäkellosta, joka meillä oli entuudestaan.

Viime viikolla ollessamme ruokaostoksilla Prismassa, kiinnittyi katseeni kuitenkin tähän kelloon, ruusukultaisilla kehyksillä, isoilla numeroilla ja viisareilla. Ihastuin tähän samantien ja hintaakin kellolla oli alle 20 euroa. Ruusukulta on kyllä nyt todella ihastuttava ja sainkin syntymäpäivälahjaksi mieheltäni ruusukultaisen siron rannekellonkin. :)

seinakello-3.jpg

seinakello-7.jpg

seinakello-4.jpg