synttarisankari-4.jpg

Tämän kuvien söpöliinin jouduin tänään aamulla hyvästelemään melkein neljäksi päiväksi, kun lähden suoraan töistä kohti Olympiaterminaalia. Vitsit, ette arvaakaan miten ristiriitaisin fiiliksin matkaan ystäväni kanssa Ruotsiin Adelen keikalle. Ystäväni Kaisa sai mieheltään synttärilahjaksi joulukuussa itselleen ja kolmelle ystävälleen keikkaliput Adelen Tukholman konserttiin sekä laivamatkat ja minä onnekkaana pääsin viemään yhden paikan. Reissua on kuitenkin varjostanut talven ja kevään aikana pahentunut paniikkihäiriöni ja olen pelonsekaisissa tunnelmissa matkaa odottanut.

Kuulostaa varmasti hullulta, että pelkään tätä reissua, jossa saan siis viettää reilut kolme vuorokautta ystäväni kanssa, shoppailla Tuhkolmassa, yöpyä hotellissa ja nähdä Adelen livenä. Takana on tänään tasan kuukausi paniikkilääkkeiden syömistä ja paniikki- ja ahdistuskohtaukset ovat alkaneet helpottamaan, illat ja nukkumaanmeno tuntuu tällä hetkellä luovan eniten ahdistusta. Toki olen tämän neljän viikon aikana välttänyt tilanteita, joissa paniikkikohtauksia esiintyy, olinhan kaksi viikkoa sairaslomallakin, mutta silloin kun niitä on tullut, on ne pysynyt jokseenkin hallinnassa eikä normaalia pakokauhua ole päässyt tulemaan.

Olin jo ehtinyt alkaa suhtautumaan tähän reissuun positiivisesti ja odotin jokseenkin innolla reissuamme, kunnes toissapäivänä luin uutisen Tukholmaa uhkaavasta terroristiuhasta. Voitte varmaan arvata millaiset tunteet moinen uutinen herätti, karvat nousi pystyyn ja loin jo kamalia mielikuvia päässäni. Mikäs sen parempi iskukohde kun tupaten täynnä oleva Tele2 Arena. No eilen luin jo päivitetyn uutisen, jossa mainittiin uhkan koskevan euroviisujen finaalia. Ei siinä että se olisi yhtään sen parempi, mutta kenties pystyn loppureissuksi rentoutua ja nauttimaan konsertista.

Onkos siellä muita Adelen konserttiin matkaavia?

Elis sai synttärilahjaksi lähes koko vaatekerraston Minionit teemaisia kuteita, on kengät, sukat, kalsarit, t-paita, takki ja lippis. Ja nehän piti sunnuntaina saada heti päälle pyöräilyretkelle. :)

synttarisankari-10.jpg

synttarisankari-6.jpg

synttarisankari-8.jpg