Heidi-7.jpg

Poistutaan vielä hetkeksi sisustusaiheisista postauksista, haluan nimittäin valottaa teille vähän suhdettani valokuvaamiseen. Valokuvaamisesta on muodostunut itselleni todella tärkeä harrastus bloggaamisen myötä ja pyrin jatkuvasti kehittymään siinä. Olen aina pitänyt valokuvaamisesta ja sain jo ala-asteikäisenä ensimmäisen kamerani, joka on itseasiassa vieläkin tallella! Filmikamera-ajoista kuvaaminen on muuttunut radikaalisti ja opettelemista jo pelkän tekniikan kanssa piisaa loputtomiin.

Yläasteella ja lukioikäisenä vaihtui digipokkarikamerat ja kuvaaminen keskittyi lähinnä selfieihin, juuri niihin aikoihin IRC-Galleria oli kova sana. Aloitettuani mediatekniikan opiskelut, panostin ensimmäiseen järkkäriini ja kuvauskohteet vaihtuivat. Aikaisempaa kokemusta järkkäreistä oli vain muutamasta Canonin kroppikennoisesta järkkäristä, mutta päätin silti uhmata tottumuksiani ja täysin ummikkona ostin Nikonin kroppikennoisen järkkärin.

En jaksanut tuolloin koskaan kuitenkaan opetella tekniikkaa ja kuvaamista manuaaliasetuksilla, vaan räiskin lomakuvia automaatilla ja puoliautomaatilla. Lähes kolme vuotta kuvasin vain kameran mukana tulleella kittiobjektiivilla tajuamatta miten tärkeä rooli myös linssillä on. Bokeh-efektistä sain vain haaveilla, kunnes vihdoin otin asiasta selvää ja sain joululahjaksi vuonna 2012 kiinteän 50mm f1.8 linssin. Johan alkoi taustat sumenemaan ja kuvat saivat kaivattua efektiä. En kuitenkaan jaksanut vieläkään opetella riittävästi tekniikkaa, jotta kuvaaminen olisi tuntunut mielekkäältä ja iso järkkäri unohtui kaapin perälle. Samaan aikaan Olympukselta alkoi tulla ensimmäisiä Micro Four Thirds kameroita ja blogivillityksen seurauksena hankin myös sellaisen ja samaan syssyyn 45mm f1.8 linssin. Kevyen ja helposti mukana kulkevan kameran ansiosta aloin innostua myös siitä tekniikasta ja löysin nopeasti itseni kuvaamassa ainoastaan manuaaliasetuksilla.

Tekniikan opettelun myötä aloin kaipaamaan taas monipuolisempaa kameraa ja erilaisia linssejä. Olin ehtinyt jo myymään Nikonin järkkärini, joten syksyllä 2014 hankin Olympuksen OM-D E-M1 mikrojärkkärin, jonka mukana tuli M.Zuiko 12-40mm f2.8 Pro linssi. Paketti oli tuntuvassa tarjouksessa Stockmannin Hulluilla Päivillä. Tämä yhdessä 45mm linssin kanssa on ollut ihan mieletön kombo ja olen päässyt valokuvaamaan jo muutakin kuin pelkkää kotia ja omaa lasta. Nöyrästi suhtaudun vieläkin omiin kuviini, enkä esimerkiksi voisi koskaan kuvitella tekeväni tätä työstä.

Olen päässyt kuvaamaan vastasyntyneitä, taaperoita, aikuisia ja juhlia ja jokaisessa on omat haasteensa. Mieluisinta puuhaa on ollut taaperoiden ikuistaminen, mutta viimeisimpänä olin kuvaamassa kesän alussa hyvää ystävääni ja koska hänellä oli todellakin homma hallussa kameran edessä, tuntui kuvaaminen niin supersiistiltä, että janoan päästä kuvaamaan häntä uudelleen. Mallinani toimi vloggaaja Heidi. Pääsette katsomaan hänen huumorilla maustettuja kauneusvideoita täältä ja sen lisäksi Heidi löytyy Instagramista nimellä @kauneusmatka.

Tykkään kuvata vallitsevalla valolla, ainoana lisänä olen hankkinut heijastimen. Heijastimen käytössä vain tarvitsee usein toisen henkilön sitä pitelemään, joten sitä ei ole tullut niin paljon käytettyä. Olisi mahtavaa joskus päästä opiskelemaan studio-olosuhteissa valokuvaamista ja tutustua salaman käyttöön sekä lisävaloihin, mutta kaikki aikanaan.

Nyt kun olen kohta kaksi vuotta kuvaillut tuolla Olympuksen vähän järeämmällä mikrojärkkärillä, olen alkanut janoamaan täyskennoista järkkäriä. Olen miettinyt jälleen Canonin ja Nikonin välillä, Suomessa tunnutaan suosivan paljon Canonia, kun taas muualla maailmassa Nikonia. Kävin kesällä hipeltämässä molempia ja kyllä vain omaan käteen Nikon tuntuu niin paljon paremmalta. Olympuksen OM-D E-M1 nappuloihin tottuneena, Nikonissa on paljon samaa ja suljinajan ja aukon rullat löytyvät samoista paikoista, mitkä tuntuvat itselleni luonnollisilta.

Tässä lisää kuvia Heidistä, eikö hän olekin aivan mieletön?

PS. Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta, kuvat pakkautuvat todella huonolaatuisiksi tänne ladattaessa ja olenkin asiaan hieman pettynyt. :/

Heidi-4.jpg

Heidi-41.jpg

Heidi-6.jpg

Heidi-27.jpg

Heidi-10.jpg

Heidi-35.jpg

Heidi-33.jpg

Heidi-5.jpg

Heidi-31.jpg

Heidi-14.jpg

Heidi-28.jpg

Heidi-25.jpg

Heidi-3.jpg