miniatyyripipo-19.jpg

Oon taas kerran seurannut ihan kauhistuneena, kun joulu on tehnyt tuloaan jo lokakuusta saakka. Kauppojen hyllyille tuli joulukalenterit ja jouluvalot ennätysaikaisin ja sisustuksissakin on ruvennut jo tupsahtelemaan jouluista tunnelmaa. Lievästi sanottuna pieni ahdistus iski päälle heti ja mietin, että miten ihmeessä saan tänä vuonna joulumoodin päälle. Olin jopa jo päättänyt ettei meidän kotiin tänä vuonna tule yhtäkään joulukoristetta.

Viime viikolla kuitenkin iski töissä tunne, että olisi kiva sinne laittaa muutama jouluinen asetelma ja uppouduinkin nopeati Pinterestin ihmeelliseen maailmaan. Siellä ideoita hakiessa törmäsin maailman söpöimpiin miniatyyripipo joulukoristeisiin ja koska niiden toteutus oli maailman helpoin ja tarvikkeetkin löytyi niihin jo valmiiksi kotoa, päätin samantien väkertää muutaman sellaisen meillekin. Itseasiassa päätin sitten myös, että Elis saa osallistua niiden tekoon ja saadaan niistä mainiot lahjat päiväkodin tädeille.

Halusin jakaa ohjeen tänne teillekin, joten tässäpä tämä.

Tarvitse näitä varten

- villalankaa
- sakset tai mattoveitsi
- vessapaperi- tai talouspaperirullia

Ensin leikkaa vessapaperirullasta tai talouspaperirullasta n. 1,5cm paksuinen rengas. Sen jälkeen pätki villalangasta todella monta n. 20-25 cm pituista langanpätkää. Yksi langanpätkä kerrallaan solmi se tiukasti vessapaperirullan ympärille kuvan mukaisesti.

miniatyyripipo-3.jpg

miniatyyripipo-4.jpg

Parhaimman tuloksen saat, kun solmit niitä siististi vieretysten.

miniatyyripipo-7.jpg

Kun olet saanut koko rullan ympäri lankoja solmittua, käy ne vielä kerran läpi ja kiristä tarpeen mukaan.

miniatyyripipo-9.jpg

Tämän jälkeen työnnä langat renkaan sisältä toiselle puolelle ja liikuttele niitä sen verran, että solmukohta siirtyy rullan sisäpuolelle piiloon.

miniatyyripipo-13.jpg

Sitten siisti langat suoriksi ja solmi ne tiukasti langalla. Tämän jälkeen pipoa voi vähän muotoilla sisäpuolelta työntämällä solmukohtaa eteenpäin, jotta saat pipoon oikean koon ja muodon.

miniatyyripipo-15.jpg

Lopuksi tasoita pipon tupsu sopivan kokoiseksi ja näköiseksi.

miniatyyripipo-16.jpg

Tadaa, helppoa ja sopii amatöörillekin! Pipoista tuli aivan syötävän söpöjä.

miniatyyripipo-23.jpg

miniatyyripipo-24.jpg