huopapallomatto-2

Yhteistyössä Sukhimatot

Meillä on eteiskäytävällä ihastuttanut jo joulusta saakka uusi ihana pastellisävyinen matto, joka on todella kerännyt kehuja vierailta. Kyseessä on huopapallomatto, joka on nepalilaisten käsityöläisten valmistama. Näitä ihania, jo monen kodissa ihastuttavia huopapallomattoja jälleenmyy Sukhimatot. Sukhi on nepalia ja tarkoittaa onnellista. Sukhimattojen sivuilla lukee, että monet asiakkaat ovat sanoneet näiden huopapallomattojen tehneen heidät onnelliseksi ja niin paljon kun materia voi ihmisen tehdä onnelliseksi, niin kyllä vain tämä oma räätälöity matto on tehnyt minutkin onnelliseksi.

Oma mattoni on tosiaan räätälöity niin, että valitsin siihen itse värit Sukhimattojen sivuilla olevasta helposta ja yksinkertaisesta värikartasta. Ja täytyykin sen verran kehaista, että hyvin vastasivat värit todellisuutta, sillä sitäkin on nähty, että värit ei pidä lainkaan paikkaansa todellisuudessa. Omassa matossani yhdistyy väriyhdistelmä valkoinen, keltainen ja pastellinsininen. Olen täysin hurahtanut pastellisävyihin minkä huomaa myös meidän olohuoneen tekstiileistä.

Sukhimatot on näiden huopapallomattojen lisäksi tuttu myös Beni Ouarain mattojen jälleenmyyjänä. Meiltäkin löytyy tällainen paimentolaistyylinen matto olohuoneesta, mutta valitettavasti meidän matto on Ellokselta tuttu ns. halpa kopio, jonka alkuperästä ei ole tietoa. Nämä paimentolaistyyliset Beni Ouarain matot on kyllä siitä upeita ja mielenkiintoisia, että mielestäni ne sopii täydellisesti ihan kaikenlaisten sisustustyylien kanssa. Ei tarvitse olla boheemi tai vaalea ja moderni sisustus voidakseen hankkia tällaisen maton. Sopiihan se meidänkin kotiin kaikkien niiden ihanien pastellisävyjen kaveriksi.

Sukhin valikoimaan kuuluu näiden sisustushittien lisäksi myös intialaiset villamatot sekä tilkkumatot, jotka ovat käsintehtyjä itämaisia mattoja suoraan Turkista. Etenkin itseäni ihastuttaa todella paljon nuo värikkäät tilkkumatot ja jos sisustustyylini olisi yhtään sellainen boheemi vintagetyyppinen, niin meillä olisi jo tuollainen matto. Täytyy tässä kohtaa kyllä myöntää, että kaksi vuotta sitten ostettuamme tämän nykyisen asuntomme, halusin juuri toteuttaa erilaisia sisustustyylejä kodissamme ja olinkin jo suunnitellut yläkertaan tällaista tyyliä. Mutta koska tuntuu, että kokoajan on jotain kesken jossain ja aina yksi tila toimii jonkinlaisena varastona, ei yläkertaa olla vieläkään päästy sisustamaan. Se onkin sitten tämän vuoden projekti... :)

Tähän pastellisävyiseen huopapallomattoon liittyen löytyy kodistamme eräs toinenkin juttu, mutta siitä lisää vähän myöhemmin ja suosittelen pysymään kuulolla, koska tiedossa on jotain kivaa myös teille!

huopapallomatto-8

huopapallomatto-9

huopapallomatto-6

huopapallomatto-7

huopapallomatto-5