synttarit-25

Meillä vierähti viikonloppu Eliksen 4-vuotis syntymäpäiviä juhliessa. Mitään teemaa ei varsinaisesti ollut, inhoan kattaa pöydän jollain teemalla, mutta tietysti värisävyä yritin vähän katsoa että toimisi kakun kanssa. Kakkuna meillä oli Turtles-kakku, Eliksen lempivärit on vihreä ja punainen, joten kakun koristeeksi laitoin punaisella naamiolla varustetun Raphaelin.

Olin taas järjestänyt itselleni kyllä oikein sellaisen sopan, sillä lupauduin tekemään myös tutulleni ja hänen tyttärelleen 3-vuotis kakun samalle päivälle. Hommaa siis riitti torstaista saakka ja jalat kipeinä väänsin tarjoiltavia vielä lauantaina niin, että en ehtinyt itse laittautumaan ennen synttäreiden alkua lainkaan.

Synttärit menivät kuitenkin kaikenkaikkiaan mainiosti, vieraat saatiin kylläisiksi ja Elis sai toivomiaan synttärilahjoja. Tämä kevät tuntuu olleen poikkeuksellisen kiireinen kaikkien työ-, koulu- ja remonttikiireiden vuoksi ja siihen päälle vielä monen monet synttärit, niihin leipominen ja hohhoijaa. Blogi siis on joutunut väistämättäkin hieman koetukselle, mutta takataskussa on jo paljon juttuja teille. Pääsen vihdoin esittelemään teille meidän uuden lattian, pienen muutoksen keittiössä ja ehkä pian myös vessan remonttikuulumisia. Malttakaa siis!

synttarit-13

synttarit-3

synttarit-2

synttarit-16

synttarit-8

synttarit-18

synttarit-10

synttarit-26