Kakkupajalla lapsen ehdoilla

Olen seurannut Kakkumuijaa eli Mona Tähtistä sosiaalisessa mediassa alusta saakka ja hänen upeita luomuksiaan. Paremmin hänet tunnetaan varmaan Say it with a cake! -nimellä, jolla hän tekee tilauskakkuja, järjestää kakkupajoja ja on hän yhden kirjankin ehtinyt julkaista. Hänen kakut ovat aina gluteenittomia ja ne on kuin taideteoksia.

Huomasin muutama kuukausi sitten hänen Facebook-sivullaan ilmoituksen Kakkupajasta lapsilta isille, vaareille ja papoille ja päätin heti, että osallistumme Eliksen kanssa sinne. Halusin yllättää Eliksen kanssa hänen isänsä isänpäiväkakulla. No yllätys ei nyt ihan mennyt nappiin, sillä sainkin tietää viikkoa aikaisemmin Eliksen isän olevan ulkomailla lomalla isänpäivänä. Kakkupaja oli kuitenkin jo maksettu, joten päätin mennä sinne silti.

Yllätyin miten innoissaan Elis oli kakun koristelusta. Saimme jokainen valmiit 12-16 hengen kakut, joita lapset pääsivät koristelemaan elintarvikemaaleilla, riisipaperilla, karkeilla ja glitterillä. Elis maalasi ensin riisipaperille itsensä ja isänsä luistelemassa ja toiselle riisipaperille itsensä äidin kanssa luistelemassa. Liimasimme kreemillä muotoonleikatut riisipaperit kakun kylkeen ja lopuksi Elis koristeli kakun valitsemillaan karkeilla. Hän teki todella tarkkaa työtä ja huvituin huomatessani, että hän esimerkiksi laittoi hopeiset nonparellit järjestelmällisesti kakun päälle. Äitin poika. <3

Kakku itseasiassa odottelee vieläkin jääkaapissa syömistä, koska emme raaskineet korkata sitä ilman Eliksen isää. Toivottavasti se maistuu vielä huomenna tiistainakin, kun Elis pääsee vihdoin isänsä luokse.

Mitäs tykkäätte Eliksen taidonnäytteestä?

 

Geelilakkaukset – arjen helpotus

Katsokaa nyt noita ihania hempeän roosan sävyisiä kynsiäni, eikö olekin upeat? Kyllästyin siihen, kun edellisenä iltana lakkaan kynnet, niin jo seuraavana päivänä ne on ihan hirveän näköiset. Peilikaappini hyllyt pursuaa erilaisia kynsilakan pikakuivattajia ja laadultaan erilaisia kynsilakkoja, mutta vielä en ole löytänyt ratkaisua siihen, että kynsilakka näyttäisi edes yhden kokonaisen päivän ajan nätiltä. Toinen ongelmani on herkästi katkeilevat kynnet, johon ei tunnu löytyvän pelastusta mistään pillereistä tai kynnenkovettajista.

Niinpä päätin kokeilla geelilakkauksia, koska niiden sanotaan kestävän hyvänä jopa kolme viikkoa ja lisäksi ne suojaavat omaa kynttä ja toivottavasti kynteni eivät enää katkeile niin herkästi. Geelilakkaushan on vanha juttu, mutta jotenkin itse en ole ikinä ajatellut miten paljon iloa siitä oikeasti olisi. Geelilakka levitetään niin kuin tavallinen kynsilakka, mutta se kovetetaan joko LED- tai UV-uunissa. Geelilakalla ei missään nimessä voi rakentaa kynttä kuten akryylillä, joten ei pidä luulla että kyse olisi rakennekynsistä.

Omat geelilakkaukseni tehtiin Studio Vassilla ja heillä on koko marraskuun ajan tarjous geelilakkauksista 40 euroa, kun normaalihinta näille on 50 euroa. Suosittelen siis ihmeessä kokeilemaan geelilakkauksia, jos vaivanasi on myös herkästi katkeilevat kynnet sekä nopeati kuluvat kynsilakat. 🙂 Ajan pääset varaamaan täältä (click!).

Omasta kokemuksesta voin myös mainita, että geelilakkojen päälle voi laittaa omia kynsilakkoja, jos haluaa vaihtelua sävyyn ennen seuraavaa aikaa. Kynsilakat pysyvät paljon paremmin geelilakkauksen päällä kuin oman kynnen päällä eli hyötyjä on geelilakkauksella useampi. En tiedä suositteleeko ammattilaiset niiden päälle lakkaamista, mutta minähän teen aina niin kuin itse haluan. 😉

DIY-talosänky lapselle

Pitkän harkinnan jälkeen tuli meillekin jo tovin somessa ihastuttanut talosänky. Mutta koska tykkään paljon puuhastella itse, päätin tässä kohtaa säästää pitkän pennin ja tehdä sängyn itse. Näin yksinhuoltajana kun ei tuota rahaa säästy sukan varteen ihan hirveästi, oli ihan suotavaakin tehdä sänky itse, koska rahaa sängyn runkoon meni vain n. 30 euroa.

Suunnittelin sängyn rungon koneella miettien mittasuhteet sopiviksi, tein tarkat mitat, myös jiiriin sahattaville kattopuille ja suuntasin mittojeni kanssa rautakauppaan. Olin jo etukäteen katsonut netistä sopivan puutavaran ja siskoni mies tuli mukaani käyttämään sirkkeliä. Saatiin heti rautakaupassa jo sahattua kaikki puuosat oikeaan mittaan ja kattopuut siskoni mies sahasi vielä jiiriin.

Kotona sitten vain hioin puut, ruuvasin osat yhteen ja sänky oli valmis. Vielä pitäisi päättää minkä väriseksi tuon sängyn maalaan, mutta taidan kääntyä mustan suuntaan. Sellainen mattamusta voisi olla aika komea.

Tämän sängyn mitat ovat 70 cm leveys ja 160 cm pituus.

Mitä mieltä olette sängystä, minkä väriseksi te maalaisitte sen?

Nopean aikataulun Halloween juhlat!

Eliksen sanoja lainaten, tulipa järjestettyä parhaat juhlat mitä on koskaan ollut. En olisi voinut kuvitellakaan vielä maanantaina ystäväni kanssa jutellessani, että tulevana lauantaina meillä on täällä luonani ihan kreisit lasten Halloween kekkerit!

Maanantaina nimittäin siis ystäväni heitti ihan ohimennen, että pitäisikö järkätä lasten Halloween juhlat. Innostuin ajatuksesta ja loin samantien whatsapp-ryhmän meidän ystäväpiirille. Ehdotin sinne lauantaiksi pirskeitä nyyttärimeiningillä ja kuinka ollakaan, lähes kaikki olivat heti mukana ajatuksessa.

Itse vastasin koristeluista ja jäätelökakusta, jonka lisäksi toki hostasin koko bileet luonani. Nämä nopean aikataulun Halloween juhlat olivat niin onnistuneet, että kaikki kiittelimme vielä perästä päin toinen toisiamme whatsapp-ryhmässämme.

Itse juhlia pääsi näkemään Instagramin Storyssa, mutta tässä vielä kuvia toinen toistaan herkullisemmista tarjoiluista, joita täynnä tämä Halloween -teemalla koristeltu pöytä notkui. Juhlissa oli kaiken kaikkiaan 13 lasta ja 7 aikuista, joten meininkiä ei bileistä puuttunut. Elis todella tuli syliini kuiskaamaan jossain välissä juhlia, että ”Äiti, nämä on parhaat juhlat ikinä mitä on ollut!” Noin tuntia myöhemmin hän tuli myös kuiskaamaan että ”Äiti, en jaksa enää juhlia..”.

Juhlat vedettiin tietysti pitkän kaavan mukaan ja luoksemme jäi vielä yökylään kolme pikkuprinessaa ja noitaa sekä kaksi ystävääni. Ihana viikonloppu siis takana. <3

Lapsen suusta

Kaikki meidän läheiset sekä sosiaalisessa mediassa perheemme elämää seuraavat ovat varsin tietoisia siitä, millainen marakatti Elis on. Hän on sellainen hassutteleva duracellpupu ja hän ei kyllä koskaan jää sanattomaksi. Hän on niin mahtava persoona, etten osaa edes sanoin kuvailla. Olimme ottamassa eräänä kauniina sunnuntaina kuvia Eliksestä ja nämä kuvat kyllä puhuvat puolestaan. Kuvat kuvastavat Eliksen persoonaa juuri oikein. Siihen kun lisätään vielä ylös kirjoittamiani hauskoja kommentteja hänen suustaan, niin paketti on valmis.

Tässä siis muutamia viimeisen vuoden varrelta kerättyjä juttuja Eliksen suusta. 🙂

Lapset käyvät takapenkillä keskustelua.
Kaveri ”Jos Nina menee metsään, niin karhu voi syödä sen.”
Elis ”Ei voi kun sillä on niin iso pää.”

***

Käyn keskustelua kaverin kanssa Eliksen kuunnellessa.
Kaveri ”Noh, onks siel salilla näkynyt kuumia kolleja?”
Elis ”Mä oon kuuma kolli.”

***

Juteltiin ystävän kanssa lihansyömisestä ja Elis päätti osallistua keskusteluun.
Elis ”Mä syön kaikki lihat!”
Ystävä ”Sä oot kun äitis.”
Elis ”Oonko mä lihava?”

***

Olin luvannut Elikselle herkun jälkkäriksi ja sanoin, että katoppas mitä äitillä on sulle, samalla kun kävelen keittiöön.
Elis ”Ai mitä sulla on, se ruma kakkuko?”

***

Elis laittaa välillä vieläkin käsiä mun paidan sisälle ja yksi aamu käsi oli siellä taas, kun hän itse totesi ennen kuin ehdin sanoa mitään: ”Okei äiti, mä lopetan tän tissipelleilyn.”

***

Ollaan menossa nukkumaan, valot on jo pois päältä ja silittelen Eliksen selkää kun yhtäkkiä Elis kuiskaa: ”Äiti mitä sä toivot joululahjaksi?”
Minä ”En mä tiedä.”
Hetken hiljaisuuden jälkeen Elis jatkaa ”Toivotko sä uutta laturia?”
Minä ”Hehh, no voisin mä toivoakin.”
Siihen Elis vastaa ”No toivo sitten.”

***

Selaan Instagramia sängyssä ja Elis katsoo vierestä ja kysyy ”Onko toi äiti hieno kämppä? Muista laittaa siihen sydän.”

***

Ajeltiin keskustassa ja katselin ihmisiä huudellen itekseni että missähän on mun elämäni mies.. Takapenkiltä Elis vastaa ”Voin kuule kertoo että ei missään!”

***

Ollaan mökillä ja siellä sataa, niin Elis sanoi siskontytölle ”Mennään kattoon kun vesipisarat tippuu veteen.”

***

Minä ”Elis älä viitti äitil on kuuma.”
Elis ”Niin sulla on kuuma mut mä teen susta viel kuumemman.”

***

Ajetaan Kaivarista kotiin, pojat takapenkillä:
Elis ”Laita kättä syvemmälle.”
Kaveri ”Ei peppuun.”

***

Elis on mukana töissä ja kysyi ”Äiti, sitten kun sä otat siitä talosta kuvan niin sanooko se muikku?”

***

Minä ”Elis syös nyt!”
Elis ”Mä haluun juotavaa!”
Minä ”Mä toin sulle siihen pöydälle.”
Elis ”Aha, katotaas mitä jätkä toi!”

***

Elis lähti isänsä luokse ja vaihtaessamma pihalla moikat, huutaa Elis vielä perään ”Äiti, muista sitten illalla ottaa sun lääkkeet!”

***

Elis mietti asumista kahdessa kodissa ”Aina kun mä meen toisen luokse niin mulla tulee toista ikävä.”

***

Elis ”Äiti voitaisiinko me hankkia toinen lapsi että mulla olis sitten kaveri?”

***

Luin iltasatua ja yhtäkkiä Elis laitto käden kirjan päälle ja keskeytti ”Äiti, lopetetaan tähän ja jatketaan tästä huomenna, me luettiin jo aika monta sivua.”

***

Elis ”Äiti koska tänään on äitienpäivä niin sovitaanko että mä saan syödä paljon karkkia?”

Pieniä uudistuksia olohuoneessa

Olen tässä syksyn mittaan hieman uusinut muutamia asioita olohuoneessa (aikaisempia kuvia löytyy täältä ja täältä). Kattovalaisimet on vaihtunut ja jo oli aikakin. Vanhat kattovalaisimet olivat Clas Ohlsonista ja ostettu silloin kun olin täysin hullaantunut turkoosiin väriin ja sitä alkoi olla jo liikaa. Pikkuhiljaa turkoosi sai lähteä ja viimeisimpänä on ollut jäljellä enää nuo vanhat kattovalaisimet.

Uudet valaisimet on Ikeasta, ja ne ihastutti yksinkertaisuudellaan. En halunnut mitään huomiota herättäviä kattovalaisimia, sillä olohuoneessa on jo ilman niitäkin tarpeeksi katseltavaa. Ehkä vähän liikaakin. 😉

Olen myös aivan hullaantunut kultaan ja kupariin ja se on hiipinyt kuin huomaamatta meidän kotiin. Viimeisimpinä ostoina H&M:n kynttelikkö sohvapöydällä ja Plantagenin kukkaruukku, jossa koreilee ihana Aloe Vera.

Ja niin vain kuin viimeksi olin luopunut pastellisista koristetyynyistä, yksi sellainen lähti kuitenkin taas kaupasta mukaan. Mutta se sopii aivan järjettömän hyvin Tigerista löytyneen petroolin värisen nappityynyn kanssa.

Viikonloppuna aurinko helli meitä pitkästä aikaa ja viikkoja kestäneen pimeyden ja sateen jälkeen oli mukava taas kaivaa kamera esiin ja ottaa kuvia. Sainkin kuvattua paljon juttuja, joista olen jo tovin halunnut tänne teille kirjoitella. 🙂

Mutta mitäs tykkäätte näistä pienistä uudistuksista olohuoneessa?

Deittailusta

Halusin kirjoittaa kuluneesta vuodesta deittailurintamalla, mikä on siis täysin erilaista nyt, 4-vuotiaan pojan äitinä, kuin viimeksi ollessani sinkku.

Vuosi on ollut sekä surullisen hupaisa että myös opettavainen ja kuluttava. Ensin en ollut missään nimessä valmis uuteen suhteeseen, vaan nautin yksinolosta. Lähdin kuitenkin uteliaana deittailemaan uusia ihmisiä ja viimeiseen vuoteen on mahtunut monenlaisia treffejä. Tuntuu, että nyt vihdoin tiedän millaisen ihmisen haluan rinnalleni. Lapsen saannin sekä muutaman ikään karttuneen lisävuoden ansiosta olen viisaampi ja oppinut myös itsestäni paljon. Olemme myös käyneet pitkiä ja syvällisiä keskusteluja ystävieni kanssa itsestäni, siitä millaisen miehen tarvitsen ja mikä aikaisemmissa suhteissa on mennyt pieleen.

Viime kesän koittaessa, eli juuri silloin kun sinkkuudesta pitäisi nimenomaan nauttia, aloin kuitenkin vähitellen kaipaamaan jotain toista aikuista ihmistä jakamaan arjen kanssani. Ja voin kertoa, että kulunut kesä olikin yhtä tunteiden vuoristorataa.

Deittailu yksinhuoltajana on huomattavasti vaikeampaa ja luo monia haasteita, kuten rajallisen vapaa-ajan käydä deiteillä sekä selkeästi huonomman markkina-arvon sinkkumarkkinoilla. On ollut hassua huomata miten erilailla vanhemmuus vaikuttaa olit sitten mies tai nainen. Miehen status sen kun paranee ja naiset suorastaan ui liiveihin. Naisilla ei ihan noin onnekkaasti käy, vaan miehet tuntuvat karttavan kuin ruttoa. Jostain syystä heti kuvitellaan, että ollaan etsimässä isäpuolta lapselle, mikä ei pidä paikkaansa. Itse olen esimerkiksi kokenut viimeisen vuoden aikana monet pakit, jotka enemmän tai vähemmän ovat johtuneet siitä, että olen 4-vuotiaan pojan äiti. Milloin syynä on se, ettei aikani lapsen vuoksi riitä miehelle tai mies ei pysty hypätä mukaan ns. valmiiseen pakettiin.

Tämä sinkkuvuosi on ollutkin melkoista itsetunnon koettelemista. Olen ennenkin puhunut kolmenkympin ikäkriisistäni, joka vaikuttaakin paljon tämän hetkiseen itsetuntooni eikä hommaa helpota yhtään toistuvat torjutuksi tulemiset. Sitten on taas niitä hetkiä, kun pienikin sana tai teko saa itsetuntoni kohoamaan pilviin. Voin myöntää, että itsetuntoni on tällä hetkellä kuin tasapainovaaka, joka horjahtaa pienestäkin.

Ja mitä tulee Tinderiin, tähän mahtavaan kumppanin metsästyssovellukseen, se on kyllä sellainen saatana. Tinderissä ollaan kertakäyttökamaa, ihmisiltä puuttuu kaikki kunnioitus toista kohtaan. Mutta ei siitä sen enempää.

Aikamoinen seikkailu on siis ollut viimeinen vuosi. Olen kokenut pettymyksiä ja ihastuksia, isompia ja pienempiä, ja olen jopa itkenyt sydän syrjällään ja syyttänyt kaikkia ja kaikkea ja menettänyt toivon itseni sekä miesten suhteen. Olen yrittänyt olla avoimin mielin liikenteessä, tuomitsematta ketään ensisilmäykseltä ja täten deittaillut hyvin erilaisia persoonia. Olen yllättänyt itseni ihastumalla täysin päinvastaiseen kuin ennen olisin ihastunut ja toisaalta taas en olekaan ihastunut sellaiseen, josta ystävätkin olisivat voineet lyödä vetoa, että nyt viedään tyttöä. Ennen ihastuinkin herkästi, nykyään olen paljon varovaisempi. En kuitenkaan niin varovainen ettenkö nyt taas olisi murtunut yhden kaksilahkeisen vuoksi.

Flanellirakkautta

Hei tässä olisi nyt vihdoin ja viimein tuoreita kuvia makuuhuoneestani, lattian remontin jälkeen. Tuo ihana mattokin on päässyt viimein takaisin omalle paikalleen, kesän ajanhan siitä nautittiin olohuoneessa. Televisio on myös vihdoin saatu kiinni seinään, mutta kerrotakoon, että noin kauniilta viritykseltä se ei käytössä näytä. Nimittäin näitä kuvia varten irroitin siitä kaikki johdot, muuten ne roikkuvatkin rumasti pitkin seiniä ja lattioita.

Mutta miksi oikeasti otin nämä kuvat, johtuu niissä näkyvistä pussilakanoista. Ja voin kertoa, että nyt on kyllä meikäläisen maailmankirjat mennyt sekaisin. Vannoutunut pellavalakanoiden fanittaja päätti kokeilumielessä tilata Finlaysonin flanellilakanat ja voi terve! En tiedä mitään niin ihanaa ja hipiää hivelevämpää kuin pujahtaa illalla noihin flanellilakanoihin. Tuntuu kuin unenlaatukin olisi parantunut kertaheitolla, niin ihanaa noihin on kietoutua.

Kyllähän kaikki on varmaan joskus elämässään pujahtanut flanelliyökkäriin ja jo ajatuskin siitä lupaili positiivisen kokemuksen näistä flanellilakanoista ja kyllä, nämä lunastivat täydellisesti kaikki odotukseni ja ylikin. En usko enää ikinä haluavani käyttää mitään muita lakanoita.

Onko kukaan muu törmännyt aikaisemmin flanellilakanoihin ja millaisia ajatuksia ne herättää teissä? 🙂

Mitä tarttui mukaan Habitare-messuilta?

Noniin, lupsin palata kertomaan mitä kivaa sieltä Habitare-messuilta tarttui mukaan. 🙂 Mitään mullistavia hankintoja en tehnyt, mutta muutaman pienen jutun kyllä ostin.

Kaunis turkoosi (vai minttu?) tarjoilualusta nahkaisella yksityiskohdalla on Think Today nimisen yrityksen tuote, joka muokkaa ja valmistaa sisustus- ja käyttöesineitä pääasiassa rakennusalan hukkamateriaalista kuten keraamisista laatoista, laminaatista ja tapeteista. Tarjoilualusta on keraamista laattaa ja sen voi esimerkiksi pakastaa, jonka jälkeen se toimii coolerina.

Petroolin värinen keraaminen raastin on Porvoon Pajan käsialaa ja siis aivan mieletön keksintö. Yritin etsiä netistä sen käytöstä videota, mutta en valitettavasti löytänyt sitä. Tuote-esittelijä raastoi sillä niin näppärästi kaikkea suklaasta porkkanaan ja pähkinöihin. Tämän keraamisen raastimen idea on siinä, että sillä pystyy raastamaan viimeistä palaa myöten viiltämättä sormia mikä tällaiselle tunarille kun minä itse, on ihan mainio juttu!

Näiden lisäksi mukaan lähti Mujin osastolta muutama pieni juttu, mutta niissä ei juurikaan ole esittelemistä. 🙂

Kävittekö te Habitare-messuilla ja mitä teille tarttui sieltä mukaan?

Yksi toteutunut haave

Kaikilla meillä on haaveita, vähän isompia ja vähän pienempiä ja kaikkea siltä väliltä. Jotkut haaveet tiedostamme saavuttamattomiksi, mutta sellaisiakin pitää olla. Ihmisen on hyvä haaveilla ja unelmoida. Sitten on niitä haaveita, joita voimme saavuttaa. Niitäkin on eri asteisia. Toiset haaveet vaativat enemmän työtä ja ponnistelua ja toiset on saavutettavissa pienemmällä vaivalla. Puhumattakaan siitä, että jollekin toiselle sama haave voi olla suuremman ponnistelun takana kuin toiselle, koska olemme jokainen erilaisia, yksilöitä.

Olen ennenkin maininnut etten ole koskaan ollut mikään urheilijaluonne. Toki pidän urheilusta ja varsinkin iän myötä siitä on tullut entistä tärkeämpi osa niin henkistä kuin fyysistä hyvinvointia. Mutta en ole koskaan ollut intohimoinen urheilija, en ole löytänyt sitä urheilulajia jolle sydän todella sykkisi. Minua on lapsena viety eri harrastuksiin ja olen saanut kokeilla kaikkea, mutta ei. Muistan peruskoulussakin inhonneeni liikuntatunteja, koska olin surkea kaikissa lajeissa ja tunsin häpeää ollessani niin kömpelö kaikessa.

Muistan kun joskus parikymppisenä päätin yhtenä syysiltana mennä ensimmäistä kertaa elämässäni juoksulenkille. Se oli kamalaa. Jalkoihin särki, askel tuntui raskaalta ja hengittäminen oli suorastaan tuskaista. Jossain vaiheessa ymmärsin, että sitäkin pitää harjoitella. Pitää osata oikea hengitystekniikka, oikeanlainen askel ja erittäin tärkeä rooli on tietysti hyvillä juoksukengillä. Niitä kausia tuli ja meni kun innostuin enemmän lenkkeilystä, mutta koskaan en yli 5 km juoksulenkkiä onnistunut juoksemaan. Päätin silti jo kauan sitten, että joskus vielä onnistuisin juoksemaan 10 km.

Viime viikolla se sitten tapahtui, täysin yllättäen. Yhtenä iltana päätin mennä kuntosalille purkamaan pahaa mieltä ja aloin tekemään juoksumatolla alkulämmittelyä. Siinä sitten jo tovin juostuani sain idean kokeilla josko pystyisin siihen. Ja niin vain, pienellä raivolla runnottuna 65 minuutin jälkeen kymmenen kilometriä oli saavutettu. En ole varmaan koskaan ollut niin loppu, mutta samaan aikaan niin onnellinen. Onhan se tietysti eri asia juosta juoksumatolla kuin maastossa, mutta kyllä tässä itsellä yksi haave toteutui ja matka on vain ylöspäin.

Kohti seuraavan haaveen tavoittelua!