Aamukuuden herätys

Tiistaiaamu käynnistyi kukonlaulun aikaan, kun aamuseitsemältä kurvasin Studio Vassin pihaan tukan päivitykseen. Luottokampaajani Anu antoi hieman noottia siitä, kun hoidan hiuksiani niin huonosti. Kampaajalla käyn kerran puolessa vuodessa ja lämpösuojasta ei tietoakaan hiuksia käsitellessä suoristusraudoilla ja kihartimilla. Okei, viime kerran jälkeen olen ottanut lämpösuojan käyttöön, mutta kampaajalla pitäisi varmaan käydä hieman useammin siistimässä latvoja ainakin.

Kesällä haaveilin pastellinsinisestä tukasta, mutta sellainen sävy ei kovin helppo ole toteuttaa. Sainkin tuolloin nauttia muutaman päivän ajan ihanasta pastellinsinisestä, mutta sitten se olikin jo pelkkä muisto vain. Pikkuhiljaa sävyn poistuessa palautui hiukseni takaisin kusenkeltaiseksi ja nyt eilen kävin sitten laittamassa takaisin kylmää sävyä niihin. Päätin nyt ottaa projektikseni hoitaa hiuksiani, sillä latvat olivat taas niin kuolleet, ettei kylmä sävy oikein mahtanut tarttua niihin, Anu on kuitenkin melkoinen taikuri.

Ei voisi kyllä melkein paremmin aamu alkaa, kun vaihtamalla kuulumisia ystävien kanssa kampaamon tuolissa, lattea nautiskellen. 🙂 <3

hiukset_nettiin.jpg

Valokuvaamisesta

Heidi-7.jpg

Poistutaan vielä hetkeksi sisustusaiheisista postauksista, haluan nimittäin valottaa teille vähän suhdettani valokuvaamiseen. Valokuvaamisesta on muodostunut itselleni todella tärkeä harrastus bloggaamisen myötä ja pyrin jatkuvasti kehittymään siinä. Olen aina pitänyt valokuvaamisesta ja sain jo ala-asteikäisenä ensimmäisen kamerani, joka on itseasiassa vieläkin tallella! Filmikamera-ajoista kuvaaminen on muuttunut radikaalisti ja opettelemista jo pelkän tekniikan kanssa piisaa loputtomiin.

Yläasteella ja lukioikäisenä vaihtui digipokkarikamerat ja kuvaaminen keskittyi lähinnä selfieihin, juuri niihin aikoihin IRC-Galleria oli kova sana. Aloitettuani mediatekniikan opiskelut, panostin ensimmäiseen järkkäriini ja kuvauskohteet vaihtuivat. Aikaisempaa kokemusta järkkäreistä oli vain muutamasta Canonin kroppikennoisesta järkkäristä, mutta päätin silti uhmata tottumuksiani ja täysin ummikkona ostin Nikonin kroppikennoisen järkkärin.

En jaksanut tuolloin koskaan kuitenkaan opetella tekniikkaa ja kuvaamista manuaaliasetuksilla, vaan räiskin lomakuvia automaatilla ja puoliautomaatilla. Lähes kolme vuotta kuvasin vain kameran mukana tulleella kittiobjektiivilla tajuamatta miten tärkeä rooli myös linssillä on. Bokeh-efektistä sain vain haaveilla, kunnes vihdoin otin asiasta selvää ja sain joululahjaksi vuonna 2012 kiinteän 50mm f1.8 linssin. Johan alkoi taustat sumenemaan ja kuvat saivat kaivattua efektiä. En kuitenkaan jaksanut vieläkään opetella riittävästi tekniikkaa, jotta kuvaaminen olisi tuntunut mielekkäältä ja iso järkkäri unohtui kaapin perälle. Samaan aikaan Olympukselta alkoi tulla ensimmäisiä Micro Four Thirds kameroita ja blogivillityksen seurauksena hankin myös sellaisen ja samaan syssyyn 45mm f1.8 linssin. Kevyen ja helposti mukana kulkevan kameran ansiosta aloin innostua myös siitä tekniikasta ja löysin nopeasti itseni kuvaamassa ainoastaan manuaaliasetuksilla.

Tekniikan opettelun myötä aloin kaipaamaan taas monipuolisempaa kameraa ja erilaisia linssejä. Olin ehtinyt jo myymään Nikonin järkkärini, joten syksyllä 2014 hankin Olympuksen OM-D E-M1 mikrojärkkärin, jonka mukana tuli M.Zuiko 12-40mm f2.8 Pro linssi. Paketti oli tuntuvassa tarjouksessa Stockmannin Hulluilla Päivillä. Tämä yhdessä 45mm linssin kanssa on ollut ihan mieletön kombo ja olen päässyt valokuvaamaan jo muutakin kuin pelkkää kotia ja omaa lasta. Nöyrästi suhtaudun vieläkin omiin kuviini, enkä esimerkiksi voisi koskaan kuvitella tekeväni tätä työstä.

Olen päässyt kuvaamaan vastasyntyneitä, taaperoita, aikuisia ja juhlia ja jokaisessa on omat haasteensa. Mieluisinta puuhaa on ollut taaperoiden ikuistaminen, mutta viimeisimpänä olin kuvaamassa kesän alussa hyvää ystävääni ja koska hänellä oli todellakin homma hallussa kameran edessä, tuntui kuvaaminen niin supersiistiltä, että janoan päästä kuvaamaan häntä uudelleen. Mallinani toimi vloggaaja Heidi. Pääsette katsomaan hänen huumorilla maustettuja kauneusvideoita täältä ja sen lisäksi Heidi löytyy Instagramista nimellä @kauneusmatka.

Tykkään kuvata vallitsevalla valolla, ainoana lisänä olen hankkinut heijastimen. Heijastimen käytössä vain tarvitsee usein toisen henkilön sitä pitelemään, joten sitä ei ole tullut niin paljon käytettyä. Olisi mahtavaa joskus päästä opiskelemaan studio-olosuhteissa valokuvaamista ja tutustua salaman käyttöön sekä lisävaloihin, mutta kaikki aikanaan.

Nyt kun olen kohta kaksi vuotta kuvaillut tuolla Olympuksen vähän järeämmällä mikrojärkkärillä, olen alkanut janoamaan täyskennoista järkkäriä. Olen miettinyt jälleen Canonin ja Nikonin välillä, Suomessa tunnutaan suosivan paljon Canonia, kun taas muualla maailmassa Nikonia. Kävin kesällä hipeltämässä molempia ja kyllä vain omaan käteen Nikon tuntuu niin paljon paremmalta. Olympuksen OM-D E-M1 nappuloihin tottuneena, Nikonissa on paljon samaa ja suljinajan ja aukon rullat löytyvät samoista paikoista, mitkä tuntuvat itselleni luonnollisilta.

Tässä lisää kuvia Heidistä, eikö hän olekin aivan mieletön?

PS. Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta, kuvat pakkautuvat todella huonolaatuisiksi tänne ladattaessa ja olenkin asiaan hieman pettynyt. :/

Heidi-4.jpg

Heidi-41.jpg

Heidi-6.jpg

Heidi-27.jpg

Heidi-10.jpg

Heidi-35.jpg

Heidi-33.jpg

Heidi-5.jpg

Heidi-31.jpg

Heidi-14.jpg

Heidi-28.jpg

Heidi-25.jpg

Heidi-3.jpg

Toipilaana

smokeyeye.jpg

Viime viikolla Snapchatissa seuranneet tietävätkin joutuneeni viikko sitten lauantaina yllättäen sairaalaan ja siitä tähystysleikkaukseen. Viime viikko kuluikin sitten kotona toipuessa ja maanantaina palasin takaisin töihin ja alan jo voimaan paremmin.

Huomasin itsessäni hauskoja piirteitä toipuessani, enhän ole koskaan ennen pakotettu ns. vuodelepoon. En malta pysyä paikoillani juuri lainkaan ja tylsistyminen oli suurin kiukun aiheeni kuluneella viikolla. Pistin hanttiin niin lepäämisen kuin särkylääkkeiden syömisenkin suhteen.

Kaksi ensimmäistä päivää meni vielä suhteellisen kivuttomasti, heh heh. Silloin oli suorastaan mahdotonta nousta ylös kivuilta, mikä pakotti lepoon. Keskiviikkona lähdin jo lyhyelle lenkille koiran kanssa, jonka jälkeen innostuin kaivamaan meikkipussini esiin ja läppäristä YouTuben auki ja muutamat meikkitutoriaalit esiin. Olen yksi niistä, jotka päättävät kokeilla uusia meikkejä h-hetkellä kun pitäisi olla lähdössä ulos ja sehän ei koskaan pääty hyvin. Niimpä päätin nyt testata uusia juttuja kun en muutakaan tekemistä keksinyt ja olin itseasiassa aika tyytyväinen lopputulokseen.

Kerrankin onnistuneen meikin jälkeen päätin kaivaa kamerankin laukusta ja napsia muutamat kuvat. Olisihan se tietysti kiva jos joskus joku muu ottaisi näitä kuvia, mutta toisaalta itselleni ei ole ollenkaan luontevaa olla kameran edessä, joten yksin ollessa uskaltaa vähän hullutellakin. 😀 Kuvista ei ehkä uskoisi, että kyseessä on leikkauksesta toipuva henkilö, mutta mitäpä ei meikillä saisi taiottua. 🙂

kuva3.jpg

kuva2.jpg

kuva1.jpg

River Islandin alennusmyynnit

meitsi-10.jpg

Sovittiin ystäväni kanssa jo viikolla, että hän ottaisi asukuvia uusista vaatteistani, jotka hetken mielijohteesta tilasin River Islandin alennusmyynneistä. Olen muutaman kerran tilannut River Islandin verkkokaupasta vaatteita ja vasta sovitellessani niitä viime Tukholman reissulla Gallerian ostoskeskuksessa sijaitsevassa liikkeessä, tajusin mitoituksen heittävän yhdellä koolla. Normaalisti koon 36 vaatteita käyttävänä, tilasin tällä kertaa koon 34 vaatteita ja ensimmäistä kertaa ne istuivat päälleni kuin nakutettu.

Tykkään River Islandin vaatteita ihan hirveästi, mutta en raaski yleensä ostaa niitä normaalihintaisina vaan odottelen kiltisti alennusmyyntejä. River Islandin toimituskulut ovat onneksi ilmaiset, kun ostaa yli 60 eurolla, mutta koska palautus ja vaihto onkin Britteihin hankalampaa ja maksullista, en viitsi kovinkaan mielelläni tehdä hutiostoksia ja myös siksi suosin alennusvaatteita. Zalandolla on valikoimassaan jonkin verran River Islandin vaatteita ja sieltä taisin ensimmäiset kyseisen merkin vaatteet tilatakin, mutta valikoima on huomattavasti suppeampi.

Tilasin alennusmyynneistä mm. tämän kuvissa näkyvän ihanan mekon ja neuleen. Tällä kertaa tilaukseni meni niin nappiin, ettei yhtäkään vaatekappaletta tarvinnut miettiä käyttäisinkö ja siksi innostuinkin heti pitkästä aikaa asukuvien ottamisesta. Tuo musta mekko ei ehkä tuolla pellolla vallinneessa tuulessa päässyt edukseen päälläni, mutta tykkään siitä kyllä kovasti. Erilaisilla paidoilla, kengillä ja asusteilla siitä saa helposti muokattua toimistokäytöstä bilekäyttöön ja arkikäyttöön sopivan mekon.

Mitäs tykkäätte uudesta ”granny” tukastani? Instagramissa ja Snapchatissa seuraavat ovatkin jo tukan nähneet. Ehdin yhden päivän nauttia pastellinsinisestä tukasta, mutta koska luottokampaajani halusi tehdä muodonmuutoksen mahdollisimman hellävaraisesti hiuksilleni, ei väri oikein tarttunut latvoihin ja jouduimme käsittelemään tukkaa seuraavana päivänä uudelleen, lopputuloksena sinisenvioletinharmaa tukka. Yritämme vielä uudelleen palauttaa pastellinsinisen oikeanlaisella lopputuloksena, mutta annamme tukan nyt hetken levätä.

meitsi-4.jpg

meitsi-11.jpg

meitsi-12.jpg

meitsi-18.jpg

meitsi-2.jpg

meitsi-22.jpg

meitsi-24.jpg

meitsi-9.jpg

meitsi-21.jpg

meitsi-29.jpg

Kuulumisia

lepoa-13.jpg

Nyt täytyy kyllä sanoa, että mulla on ihan totaalinen kirjoitusblokki. Taas vierähti viikko enkä ole saanut tuotettua blogiin mitään. Olen aivan lukossa kirjoittamisen kanssa enkä jotenkin saa itsestäni mitään irti. Kirjoitettavaa olisi vaikka ja kuinka, mutta en hyväksy julkaistavaksi mitään. Ne mitä olen luonnoksiin kirjoittanut, tuntuu tällä hetkellä sellaiselta turhanpäiväiseltä, pinnalliselta lätinältä ja jotenkin uin niin syvissä vesissä oman mieleni kanssa ettei moinen pinnallisuus sovi.

Sitten taas mitään liian syvällistäkään en jaksaisi tai haluaisi tänne teille kirjoitella, kevätkin tekee tuloaan, joten haluatte varmaan nauttia sellaisista positiivisista asioista. Ei sinänsä ettäkö täällä meillä kotona menisi jotenkin huonosti, vaan enemmänkin ajattelen, että ehkä nämä paniikkihäiriöt ja ahdistukset sekä lääkkeiden aloitus ei ole sellaista mieltä piristävää luettavaa.

Olen itseasiassa voinut yllättävän hyvin viimeisen viikon ajan. Aurinko on paistanut, olen ollut sairaslomalla ja saanut omaa aikaa. Olen alkanut hoitamaan paniikkiani monellakin osa-alueella. En ole ainoastaan aloittanut lääkkeiden popsimista, vaan käyn tällä hetkellä myös juttelemassa psykoterapeutilla kerran viikossa ja olen innostunut taas liikunnasta. Tällä kertaa en kuitenkaan suinpäin rynnännyt takaisin sinne salille, vaan aloitin ensin lenkkeilemällä työmatkat muutaman kerran viikossa. Kaivoin kuitenkin hyvin nopeasti fillarin esiin ja innostuin monen vuoden jälkeen pyöräilystä. Olen nauttinut viime viikolla joka päivä lyhyistä ja vähän pidemmistäkin pyöräretkistä auringon porottaessa ja meidän koiran juostessa vieressä. Samalla olen saanut aktivoitua vähän koiraammekin, jolla on liikunta jäänyt vähemmälle lopetettuani meidän yhteisen agilityharrastuksen. Tämäkin on omalta osaltaan lisännyt hyvää mieltäni, kun ei ole tarvinnut potea kamalaa huonoa omaatuntoa koiran liikunnan laiminlyömisestä.

Olen myös kiinnostunut ahdistuksesta kirjoitetusta kirjallisuudesta ja olin kirjastossa jo toista kuukautta jonossa Vapaaksi ahdistuksesta -kirjaan, jota psykologini suositteli. Kirja on todella kiinnostava ja hyvin kirjoitettu ja jos aikaa olisi enemmän, olisin varmasti sen jo lukenut kannesta kanteen. Valitettavasti sain kirjan käsiini vasta viime viikon perjantaina, juuri sairaslomani viimeisenä päivänä, joten en ennättänyt hyödyntämään tuota luppoaikaani kirjan lukemiseen. Suunnittelin jo kirjan ostamista itselleni, sillä siitä olisi varmasti hyötyä myöhemminkin. Tuota kirjaa voisin suositella kenelle vaan, vaikka ei paniikkihäiriötä sairastaisikaan.

Lainasin myös ekirjana jo pitkään haaveilemani Konmarin ja olen sitä nyt muutaman sivun verran lukenut. Harmi kun kirjaston ekirjojen lainausaika on vain 14 päivää ja jono tuolle kirjalle aivan järkyttävä, taitaa kirja jäädä pahasti kesken. Senkin ostamista itselleni olen siis jo miettinyt, sillä se vaikuttaa mielenkiintoiselta. Olen tämän kevään aikana ehtinyt päästä jo hyvin eroon ylimääräisestä tavarasta ennen tuon kirjan saamista käsiini, mutta uskon kirjasta olevan silti vielä paljon apua meidän kodin järjestykselle! Mitenhän saisin miehenikin sen lukemaan. 😉

Terassia ja takapihaammekin olen tässä sairasloman aikana ehtinyt miettimään ja taidamme jatkaa tuota terassia vielä sivusuunnassa muutaman metrin, vaikka viime kesänä olin toista mieltä. Ihastuin myös Weekday Carnival blogissa mustaan terassilaudoitukseen ja kävinkin jo Bauhausissa viikonloppuna vähän tutkimassa tuota Tikkurilan Valtti Plus terassiöljyä ja ajatukseni saivat vain lisävahvistusta siitä, että meille tulee musta terassi. <3 Tänään kävi puutarhuri siistimässä meidän etupihalta löytyvät isot puut, jotka hipoivat jo talon kattoa, voiden aiheuttaa pidemmällä aikajaksolla suurtakin tuhoa sekä takapihan puskat, jotka myös olivat päässeet kasvamaan aika massiivisiksi.

Monta projektia siis menossa ja paljon taas lisää ideoita ja itseni parantelua. Toivottavasti tulevasta kesästä pääsen vielä nauttimaan ilman jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta. 🙂 Kuvissa näkyy muuten tämän hetken lempipaitani, Tallinnan kylpyläreissulta Bershkasta mukaan tarttunut ihanuus!

lepoa-16.jpg

lepoa-4.jpg

lepoa-6.jpg

lepoa-7.jpg

Kuukauden ostolakko

rahi-9.jpg

Olipa kyllä rankkaa viettää kuukauden ostolakko, eikä se nyt ihan suunnitelmien mukaan mennyt muutenkaan. Ihan viime metreillä sorruin tilaamaan Kodin1 verkkokaupasta Annon ihanan villaisen rahin nahkaisella hihnalla. Se pomppi Facebookin news feedissä niin aktiivisesti -50% hintalapulla, että enhän voinut olla sitä ostamatta. Hain sen kuitenkin vasta toissapäivänä postista, joten lasketaanko se leikisti vasta huhtikuun puolelle ostokseksi? 😉

Annoin itselleni ennen Tallinnan reissua luvan vähän höllätä blogin kanssa ja sitä olen tehnytkin. Huono omatunto kuitenkin soimaa siitä, mutta yritän muistuttaa itselleni tämän olevan ihan hyvä juttu. Paniikkilääkitys on nyt aloitettu ja se on myös verottanut paljon jaksamistani ihan kaiken suhteen. Päivät menee ihan kohtalaisen hyvin, vaikka töihin en ole kyennytkään menemään, mutta onneksi olen pystynyt etänä hoitamaan lähes kaikki työni. Kiitos kehittynyt tietotekniikka <3

Oli toisaalta mahtavaa viettää kuukauden ostolakko, ensimmäistä kertaa ei pelota laskupino jonka pian kaivan esiin palkan kilahdettua tilille. Olen verkkokauppojen suurkuluttaja, en vain jaksa lähteä ryysäämään kauppakeskuksiin ja se on niin helppoa aina tilata laskulle ja maksaa vasta myöhemmin. Palkkapäivänä sitä sitten kiroaa, mutta tällä kertaa tilille saattaa jäädä muutakin kun pelkkiä murusia.

Aktivoiduin myös viime viikolla laittamaan myyntiin kaikennäköistä kodintekstiiliä, omia vaatteita ja Eliksen pieneksi jääneitä ulkovaatteita ja kenkiä Facebookin kirppisryhmiin ja kauppa onkin käynyt kuumana. Eilen ovi kävi moneen otteeseen ja tälle viikolle on myös sovittu vielä useammat kaupat. Etätyöpäivien ansiosta onkin ollut aikaa kuvata tuotteita ja laittaa niitä myyntiin, ilman että yksi taapero häärää jaloissa.

Mutta mitäs tykkäätte tästä Annon rahista? Vaikka tämä nyt ei varsinaisesti ollut mikään ostoslistalla oleva hanke, on tämä jo nyt osoittautunut erittäin käteväksi. Tykkään itse iltaisin istua Ikean nojatuolissa ja on mukava kun siinä saa nostaa jalat tuolle rahille.

rahi-2.jpg

rahi-6.jpg

rahi-5.jpg

rahi.jpg

rahi-8.jpg

Valoa tunnelissa

mina-13.jpg

Jälleen avautumista tiedossa. Maaliskuun ostoslakko on tehnyt tehtävänsä ja sisustuspostaukset on jäänyt vähiksi ja on ollut enemmän aikaa keskittyä itseensä ja se näkyy blogissakin. En halua missään nimessä tehdä blogistani mitään mielenterveysblogia, mutta haluan toki tuoda tiettyjä asioita elämästäni myös tänne blogiin. Kerroinkin jo pinnan alla -postauksessa (klik) kärsimästäni sairaudesta, paniikkihäiriöstä ja siitä aiheutuvista ahdistuskohtauksista. Olen aikaisemmin kuvitellut saavani joka kerta paniikkikohtauksen, mutta viime aikoina on käynyt ilmi, että kyseessä onkin ollut ahdistuskohtaus, todennäköisesti. Ahdistuskohtaus taas syntyy siitä paniikkikohtauksen pelosta. Tai jotain. Ahdistuskohtausten määrä kasvoi räjähdysmäisesti talven aikana ja päätinkin hakea apua.

Olen päättänyt vihdoin aloittaa lääkityksen sekä mahdollisesti psykoterapian. Tarkoituksena olisi aloittaa psykoterapia, jos ja kun saan kelan avustukseen päätöksen. Lisäksi aloitan syömään lääkkeitä ahdistukseen. Olen hoitanut tätä kaikkea nyt julkisella puolella, koska sairaskuluvakuutukseni ei kata psykoterapiaa. Ihme kyllä lääkkeet se kuitenkin kattaa. Noh, oli miten oli. Tässä hieman ajatuksia tästä prosessista. Tapasin jo viime syksynä ensimmäisen kerran psykologini, jonka kanssa mietittiin tuolloin hoitamisen vaihtoehtoja. Päätettiin ensin kokeilla nettiterapiaa, joka ei kuitenkaan sopinut itselleni. Jatkuvasti pankkitunnuksien kanssa nettiin kirjautuminen ja sinne tuntemuksien sopertaminen tuntui todella hankalalta ja jätin koko leikin kesken. Jos nettiterapiaa jossain vaiheessa päätetään kehittää mobiilisovellukseksi, uskon sen toimivan paremmin.

Melkein puolen vuoden pituisen jakson olin tekemättä sairaudelleni mitään ja jatkoin kohtauksista kärsimistä. Kunnes huomasin kadottaneeni elämäniloni ja olevani jatkuvasti todella uupunut. En koe olevani mitenkään masentunut, mutta huomasin etten pystynyt enää nauttimaan kaikista kivoista asioista elämässäni ahdistuskohtauksien pelossa. Jännitin ja jännitän edelleen jokaista normaalista arjesta poikkeavaa tilannetta, vaikka kyseessä olisi Adelen keikka Tukholmassa tai hyvän ystävän synttäribileristeily. Haluaisin vain perua kaikki, mutta sekään ei ole ratkaisu.

Yhtenä päivänä sain ahdistuskohtauksen koiraa ulkoiluttaessa, Eliksen kulkiessa mukana rattaissa ja auringon paistaessa. Oli hiihtoloma ja kaikki oli oikein mainiosti. Tuo ahdistuskohtaus musersi itseni ihan totaalisesti ja purskahdin kotona vain itkuun ja soitin miehelleni, että nyt tarvitaan hoitoa! Varasin samantien, samalle päivälle ajan yksityiselle psykoterapeutille, halusin vain päästä purkamaan oloani. Hän oli sitä mieltä, että ehdottomasti nyt lääkitys kuntoon ja uskoi varmasti saavani kelan avustuksen psykoterapialle. Sitten varasin ajan terveyskeskukseen psykologille, samalle jonka luona kävin jo viime syksynä. Kävimme läpi kulunut puoli vuotta ja sovittiin, että varaan ajan terveyskeskuksen yleislääkärille koskien lääkitystä. Koska mielialalääkkeiden aloittaminen oli jo itsessään varsin kamala ajatus ja loi ahdistusta, olisin kovasti halunnut jutella asiasta alan ammattilaisen kanssa, yleislääkäreitä yhtään väheksymättä. Päätin kuitenkin varata ajan yleislääkärille, sillä lähes 200 euron käynti yksityisellä psykiatrille tuntui melko suurelta summalta. Myös moni läheiseni loi itselleni varmuutta sanomalla, että kyllä ne terveyskeskuksen yleislääkäritkin tietävät mitä tekevät, jopa psykologini puhui heidän puolestaan.

Ja niin vaan eilen koitti se päivä, kun kävelin yleislääkärin vastaanotolle omaan terveyskeskukseeni ja pahin pelkoni kävi toteen. Vastaanottamassa oli nuori mieslääkäri, josta valitettavasti paistoi läpi tietämättömyys. Kaikki hänen elekielestään lähtien puheisiin viittasi siihen, että nyt ollaan väärällä alueella. Sain kuitenkin lääkkeet ja uskon niiden olevan hyvät minulle, mutta koska yksi suurimmista peloistani tässä sairaudessa on nimenomaan lääkkeiden aloittaminen, ei tuo 20 minuutin käynti helpottanut oloani yhtään. Päästyäni vastaanotolta, purskahdin aivan lohduttomaan itkuun soittaessani yhdelle parhaista ystävistäni ja hän sai lopulta rauhoitettua minut. En siis missään nimessä halua arvostella lääkärin ammattitaitoa, mutta koska jo itse lääkkeiden aloittaminen on itselleni todella iso kynnys, olisin todella kaivannut varmuutta puhkuvan lääkärin, jolla olisi ollut selkeät vastaukset kaikkeen.

Tänään aloitin lääkkeiden syömisen ja jouduin jo toistamiseen aamulla soittaa ystävälleni, joka patisti minua. Yritän siirtää ajatukseni mahdollisista sivuoireista ja ahdistuskohtauksien voimistumisesta positiiviseen ajatteluun, että nämä lääkkeet auttavat minua ja pian saan taas elää normaalia elämää ja nauttia siitä.

Haluaisin kovasti kertoa tästä matkastani ahdistuneisuudesta onnellisuuteen myös täällä blogissa, jos se vaan teille sopii. Ymmärrän kyllä, jos näistä asioista ei halua täällä positiivisuuden keskellä lukea. Tämän bloginhan pitäisi olla se pakopaikka, jossa voi lukea niitä positiivisia asioita ja paeta omaa arkea. Mutta itselläni tämä kulkee nyt vahvasti mukana arjessa ja tuntuu jopa jotenkin tärkeältä saada vuodatettua fiiliksiä tänne. Sopiihan se teille?

Hierojasta personal traineriksi

personaltrainer-2.jpg


Huomio, täällä puhuu nyt ylpeä ja tyytyväinen vaimo! Mieheni valmistui lopultakin personal traineriksi ja olo on koko perheellä vähintäänkin huojentunut. Sen lisäksi että hänellä on taas yksi ammatti lisää, on jatkuva oppikirjojen levittely keittiön pöydälle ja yötä myöten pänttääminen ohi. En ole ikinä tavannut ketään, joka ottaisi opiskelun näin vakavasti vaikka huono asiahan se ei missään nimessä ole. Mutta kun homma menee siihen pisteeseen, että koko huushollin ilmapiirin valtaa hirveä stressi ja sen myötä kiukku, ei kellään ole enää kovin hauskaa.

Itselleni oli täysin selvää, että mieheni suoriutuu koulusta erinomaisesti, niin tunnollinen ja motivoitunut hän oli. Miehelleni tämä taas ei ollut laisinkaan selvää, epävarmuus iski joka ilta. Mieheni on entuudestaan urheiluhieroja ja se tuo mielestäni erinomaisen pohjan personal trainerin työhön. Olen päässyt ihailemaan hänen kykyä tuoda aikaisempaa osaamistaan mukaan uuteen ammattiinsa.

Ehdotin viikonloppuna yhteiseksi puuhaksi salilla käyntiä ja mieheni suunnitteli pikaisesti kokonaisvaltaisen treenin pyynnöstäni ja lähdettiin sitä sitten testaamaan. On aivan mahtavaa huomata, miten hän nauttii ohjauksesta, kertoo todella tarkasti mitkä lihakset tekevät töitä, mikä auttaa mihin, miten pienellä liikkeen muutoksella saa aikaiseksi erilaisia juttuja ja seuraa, neuvoo ja auttaa liikeratojen kanssa. Viikonloppuna esimerkiksi hän halusi viilata kyykkyni kuntoon, eikä tyytynyt mihin tahansa suoritukseen. Toistoja tehtiin, otettiin pallokin avuksi, jotta saatiin liike oikeaksi.

Liikkeitä tehdessäni, hän tunnusteli lihaksia ja sitä kuinka ne työskentelivät ja hänen silmistään paistoi se ilo ja tyytyväisyys, kun hän huomasi että siellä ne oikeat lihakset tekevät työtä ja liike tehtiin oikein. Hierojana hänellä on todella laaja tietämys ihmisen lihaksistosta, joka koostuu yli 600 lihaksesta ja mainiolla päättelykyvyllään se tuo uskomattoman lisän personal trainerin työhön.

Ei voi painottaa liikaa miten usein salilla näkee ihmisten tekevän liikkeitä väärin. Sen lisäksi, että siitä ei ole mitään hyötyä, niin se voi olla myös pahimmassa tapauksessa jopa vaarallista. En ikinä unohda kun siskoni kanssa kummasteltiin eräänkin nuoren jantterin tyyliä salilla, joka ei selvästikään tiennyt mitä on tekemässä (EDIT: kyseessä oli siis tällainen hyvinkin itsetietoinen saliniilo kavereineen, u know…) Kyllä oli naurussa pidättelemistä. En ole alan asiantuntija, eikä tarvitsekaan, koska voin vain olla kiitollinen että oma mieheni on. Hän hanskaa nämä hommat aivan erinomaisesti ja toivonkin, että hänen tietotaito pääsee pian tositoimiin.

Myöskään ruokapuolta ei pidä jättää varjoon, nimittäin se näyttelee aivan yhtä tärkeää roolia kuin oikein treenaaminenkin. Nykyään mieheni on jatkuvasti kiinnostunut kaikista ruoka-aineista ja niiden terveysvaikutuksista, ottaa selvää ja kokeilee itse. Okei, kasvikset jäävät meidän perheessä edelleen liian vähäiseksi, mutta suunta on oikea. Viimeksi eilen illalla hän luki sängyssä öljyistä ja ollessani jo puoliunessa kuulin epämääräisen kehoituksen jatkossa ostamaan vain tiettyä oliiviöljyä, koska siinä on sitä, tätä ja tota.. Saattoi mennä vähän allekirjoittaneelta ohi. 😉

Mutta jospa saataisiin pian tämäkin rouva kuntoon ikuisten jossittelujen sijaan. Oletteko koskaan itse turvautuneet personal traineriin tai voisitteko kuvitella treenavanne personal trainerin opastuksella?

personaltrainer-7.jpg

personaltrainer-3.jpg

personaltrainer-4.jpg

Pinnan alla

face-5.jpg
Nyt poiketaan rajusti blogin normaalista linjauksesta, jonninjoutavasta ja pinnallisesta lätinästä, mennään pintaa syvemmälle. Olen muutaman kerran sivunnut ohimennen sairastavani paniikkihäiriötä. En edes yritä enkä halua salailla sitä. En sinänsä osaa puhua sairaudesta, koska en koe sitä sairautena. En tiedä miksi sitä kutsuisin.
Kaikki alkoi siitä, kun vuonna 2007 olin bussissa matkalla kouluun. Kuuntelin nyyhkybiisejä erottuani silloisesta poikaystävästäni, kun yhtäkkiä silmissä alkoi sumentua. Ryntäsin ulos bussista heti seuraavalla pysäkillä säikähdyksissäni ja soitin itkien äidilleni. Ei mennyt montaakaan päivää, kun olin ensimmäistä työpäivääni silloisessa työpaikassani. Kävimme läpi esimiehen kanssa hyllyvälejä, kun alkoi taas pyörryttää. Tovin sinnittelyn jälkeen rohkenin sanomaan hänelle, että nyt täytyy päästä istumaan alas ja taas soitettiin äidille. Huolestunut äitini varasi heti ajan lääkärille ja diagnoosiksi sain samalta istumalta paniikkihäiriön. Aloitettiin lääkkeet, mutta silloiseen elämäntilanteeseen ne eivät sopinut lainkaan ja jätin ne kesken.
Paniikkikohtaukset menivät ohi ja voin hyvin. Välillä niitä tuli edelleen, mutta harvemmin. Kaikki hoitotoimenpiteet jätettiin siis kesken ja sain huokaista helpotuksesta. Välttelin silti joitakin asioita, kuten mm. elokuviin menemistä ja hankimme auton ettei tarvinnut kulkea bussilla kouluun. Toki oli lyhyitä kausia, jolloin oli vaikeampaa, mutta selvisin aina ilman hoitoa.
Yllättäen Eliksen vauvavuoden päätyttyä paniikkikohtaukset tulivat takaisin, ryminällä. Viimeinen puoli vuotta on ollut todella vaikeaa, puhumattakaan viimeisestä kahdesta kuukaudesta. Olen miettinyt pääni puhki, mikä on laukaissut ne näin yllättäen. En keksi muuta kun stressi ja ajanpuute. Oma aikani on muisto vain ja hyvästit on heitetty hömppäsarjojen katsomiselle yksin ja niihin mukaan heittäytyen itkien silmät päästä, liikunnalle ilman kiirettä ja tiukkaa aikataulua tai sisustuskaupoissa kiertämiselle. Kaikki päivät on aikataulutettu tiukasti ja läpsystä vaihdolla mennään miehen kanssa niinä päivinä, kun hän ei tee esimerkiksi iltavuoroa, jolloin olen taas kokonaan yksin Eliksen kanssa suoraan töistä tullessani.
Miten paniikkikohtaus ilmenee? Se voi ilmetä erilailla eri tilanteissa, mutta itselleni tällä hetkellä pahin on autolla ajaminen. Syke nousee, tulee epätodellinen olo, äänet kuuluvat voimakkaammin, rintaa puristaa, tuntuu ettei saa henkeä, saattaa iskeä paha olo ja alkaa oksettaa, pyörryttää ja silmissä alkaa sumentua. Kuulostaa todella miellyttävältä, NOT. Paniikkikohtauksen jälkeen olo on kuin raskaan aerobisen harjoittelun jäljiltä, olen väsynyt ja totaalisen uupunut. Jos näillä paniikkikohtauksilla myös laihtuisi kuten liikunnalla, niin en pistäisi pahitteeksi. 😉
Joka tapauksessa paniikkikohtaukset ja niitä edeltävät ahdistuskohtaukset hankaloittavat tällä hetkellä elämääni todella paljon, rajoittavat menemistä ja tekemistä ja vievät kaiken ilon mukavistakin tapahtumista. Esimerkiksi, en pysty tällä hetkellä iloita keväisestä reissustamme ystäväni kanssa Tukholmaan Adelea kuuntelemaan, koska ahdistun jo valmiiksi peläten paniikkikohtausta. Tai keväinen risteily juhlien toisen ystäväni kolmekymppisiä. Ääh ja puuh. Pelkkä kirjoittaminenkin saa sykkeeni nousemaan ja rintaa alkaa puristaa.
Nyt olen vihdoinkin päättänyt hankkia apua. Jouduin myöntämään itselleni etten selviä tästä yksin ja en pysty parantamaan tätä itse, eikä tämä ainakaan ole menossa ohi kuten ennen. Paniikkikohtaukset tai siis ilmeisesti niitä edeltävät ahdistuskohtaukset ovat läsnä päivittäin ja ne on niin uuvuttavia ja mehut vieviä, että olen illalla niin loppu etten jaksa enää edes välttämättä katsoa telkkaria. Ne rasittavat arkeani ja olen kerran jos toisenkin joutunut kieltäytymään näkemästä vaikkapa ystäviäni, koska en pysty ajamaan heidän luokseen kylään. Olen joutunut pyytämään äitiäni käymään meille kaupassa, koska en pysty ajamaan ruokakauppaan tai kulkenut kyydillä töihin, koska en ole pystynyt ajamaan itse. Joudun kieltäytyä, kun mieheni ehdottaa elokuvaan menemistä tai saan kutsun kivoihin juhliin.
Välillä synkimpinä hetkinä mietin, olenko tulossa lopullisesti hulluksi. Mitä jos kaikki läheiseni alkavat välttelemään seuraani, koska olen niin hankala. Mutta puhuminen helpottaa ja toivon, että muutkin paniikkihäiriöön sairastuneet uskaltavat puhua siitä avoimesti.
Onko itselläsi tai läheisilläsi kokemuksia paniikki- tai ahdistuskohtauksista?
face-3.jpg

face.jpg

Uuden me&i -malliston kuvausilta

057%2B25.1.2016.jpg

Sain viime viikolla yllättävän kutsun Mami Go Go -blogin Mintulta (kiitos kutsusta), kun hän pyysi mukaansa maanantaina uuden me&i -malliston kuvausiltaan. Enhän voinut kieltäytyä tuollaisesta, kun tuntuu että tänä päivänä kuljen vain kodin ja työpaikan väliä. Vaikka kieltämättä tähän kevääseen mahtuu paljon tapahtumia, josta olenkin enemmän kuin tyytyväinen.

Lähdin mukaan hieman jännittynein fiiliksin, kun aikaisempaa kokemusta tällaisista bloggaajatapahtumista ei oikeastaan ole. Kaksi kertaa olen ollut mukana Indiedaysin Inspiration Dayssa ystäväni avecina, joka kirjoittaa aivan ihanaa ja nokkelasti kirjoitettua Sata Aaria -blogia. Oli todella kiva tavata muita bloggaajia ja muutamat tunnistinkin heti.

Me&I on itselleni erittäinkin tuttu vaatemerkki ja Eliksen ensimmäiset kaksi vuotta tuli puettua häntä melkeinpä vain miikkarin vaatteisiin. Itseltänikin löytyy useampi miikkarin vaatekappale kaapista ja mukana on tullut oltua kotikutsuilla moneen kertaan. Pääsimme tosiaan hypistelemään tänään julkaistua vuoden ensimmäistä mallistoa muutaman päivän etukäteen ja sovittamaan niitä yllemme. Sieltä löytyi omatkin lempparit heti, nimittäin boyfriend jeansit (klik) ja struktuuripintaista trikoota oleva lyhyt, kaulukseton jakkutakki (klik).

Kuvausilta järjestettiin RUPLAssa, joka ihme kyllä oli itselleni entuudestaan jo tuttu. Samaisissa tiloissa järjestettiin vuosi sitten GreenStreetin raakasuklaakurssi, josta kerroin täällä. Tämän illan teemana oli kokkailu yhdessä villiruokiin erikoistuneen kokin, Ossi Palonevan, kanssa ja valmistimme yhdessä blinejä ja niiden lisukkeita. Lisukkeina oli kaikkea kivaa ja erikoista, kuten kalannahasta tehtyjä sipsejä ja nokkospestoa. Jälkiruoaksi oli karkeasti sanottuna valkosuklaata ja mustikkaa. Nam. Muutaman kännykkäkuvan julkaisinkin jo Instagramissa heti maanantaina, mutta tässä muutama paikalla olleen kuvaajan, Aki Raskin, ottama kuva.

006%2B25.1.2016.jpg

025%2B25.1.2016.jpg

026%2B25.1.2016.jpg

031%2B25.1.2016.jpg

035%2B25.1.2016.jpg

036%2B25.1.2016.jpg

057%2B25.1.2016.jpg

058%2B25.1.2016.jpg

060%2B25.1.2016.jpg

061%2B25.1.2016.jpg