KappAhlin kevätmallisto

Harvoin jaksan tänne blogin puolelle ilakoida jotain lastenvaatteita tai vaatteita ylipäänsä. Olen monta kertaa sanonut, ettei se lastenvaatehypetys ole oma juttuni ja siksi blogin tyylisuunta ja nimikin vaihtui aikapäiviä sitten. Nyt oli kuitenkin ihan pakko, sen verran innoissani olen KappAhlin kevätmallistosta.

Sain eilen aamulla sähköpostiini KappAhlin kanta-asiakaskirjeen ja olin jo klikkaamassa sitä suoraan roskakoriin, kun rullailin samalla ihan alas ja näin ne upeat kuosit. Eikä siinä vielä kaikki. Klikkasin itseni sivuille ja sieltä löytyi jotain parempaa.

Olen valitellut pitkään ettei poikalapsille löydy kivoja ulkovaatteita, ellei halua maksaa niistä satoja euroja. Itse en kuitenkaan ole valmis sijoittamaan niihin ihan sellaisia summia. Viime syksynä selailin H&M:n aletuotteita ja bongasin sieltä aivan uskomattoman söpön lumileopardikuosisen toppahaalarin pinkeillä yksityiskohdilla ja harmittelin niin paljon, että vain tytöille löytyy söpöjä juttuja. Vinkkasinkin haalarista ystävälleni ja hän heti nappasi sen itselleen ja nyt saan sentään ihastella sitä hänen tyttönsä päällä. 😉

Muutama viikko sitten heräsin metsästämään Elikselle kevääksi ulkovaatteita, mutta ei ollut kovinkaan yllättävää ettei mitään kivaa löytynyt. No nyt tosiaan löytyi. Siispä sen enempiä miettimättä tämä ihana keltainen koalatakki löysi tiensä ostoskoriin, kaveriksi mustat ulkoiluhousut ja monen monta ihanaa paitaa ja collegehousua. Nyt on kevääksi ja kesäksi meidän vaatehankinnat tehty!

Harvoin itselleni iskee sellaista lastenvaatehulluutta, että oli pakko ostaa ne nyt heti, samantien eikä odottaa mitään mahdollisia alennuskoodeja, koska nämä jos jotkut viedään käsistä! Vai mitäs mieltä te olette tästä KappAhlin mallistosta?

kappahl.png

Lindexin lasten syysmallisto

Olen peukuttanut Lindexin lastenvaatteita alusta saakka, siis jo ollessani raskaana. Ne on ehdottomasti kuoseiltaan ja laadultaan parhaimpia hintaansa nähden. Ne sopii myös malliltaan meidän pojalle kuin unelma, joten niitä on kyllä ostettu alusta saakka kaapit täyteen. Hommaahan ei helpottanut yhtään, että meille lähin Lindex oli ennen muuttoamme ihan kiven heiton päässä, joten mammalomallakin sitä saattoi Eliksen nukkuessa vaunuissa vaan kävellä sinne tuhlaamaan viimeisetkin rahat.

Eliksen vauvavuotena tulikin uusia vaatteita hamstrattua ehkä liikaakin, mutta nyt taas viimeisen vuoden ajan olen kokenut jonkinlaista lastenvaateähkyä eikä niitä olekaan ostettu juuri ollenkaan. Onhan asiaan toki vaikuttanut sekin, että kasvu on hidastunut, eikä uusia vaatteita tarvitse jatkuvasti olla hankkimassa, mutta täytyy kyllä myöntää että olen jopa vähän laiminlyönyt uusien vaatteiden hankkimista ja lapsemme on ajoittain kulkenut jopa liian pienissä vaatteissa.

Nyt olen alkanut taas vähän enemmän seuraamaan lastenvaatemuotia ja Lindexin uusi syksyn mallisto on aivan ihana! Toki tyttöjen puoli on vieläkin ihanampi, mutta kyllä tuo pojillekin suunnattu mallisto on aika valloittava. Kävinkin viime viikolla hakemassa muutamista vaatteista viimeisiä kokoja. Tässä meidän saalis, tuo ihana harmaa tekstiprinttipaita on oikeasti yöpuvun paita, mutta sanoma sopii pojallemme paremmin kuin hyvin, niin aion pukea sitä ehdottomasti päivälläkin. Tuo harmaa college onkin jo aikaisempaa droppia, liekö edes virallista syysmallistoa. Olisin halunnut hankkia Elikselle myös Lindexissä myynnissä olleen leijonakuosisen bombertakin, mutta se taitaa olla jo loppuunmyyty.

Seuraavaksi pitäisi vielä käydä läpi ulkovaatteet ja miettiä mitä pitää hankkia uusia. Tuntuu, että monella on jo nämäkin valmiina hankittu lapsille, eli pitäisi varmaan itsekin vähän ryhdistäytyä. 🙂

lindex-1.jpg

lindex-2.jpg

lindex-3.jpg

Ensiaskelkengät

kylassa-3.jpg

Elis sai tänään ensiaskelkengät. C:n äiti oli ostanut ne Elikselle 1-vuotis syntymäpäivälahjaksi, mutta oltiin etukäteen sovittu, että Elis saa ne jo nyt sillä ne tulee jo tarpeeseen. Lähdimme lauantaina siis kyläilemään C:n isovanhemmille, jonne myös C:n äiti tuli kenkien kanssa. Eliksen ensiaskelkengiksi valikoitui Eccon mallistosta komeat ruskeat nahkakengät, joissa on limenvihreät nauhat ja vetoketju sivulla helpottamassa jalkaan laittoa.

kylassa-1.jpg

Huonona äitinä kiinnitin huomiotani vain kenkien ulkonäköön niiden hyvien ominaisuuksien sijaan, mutta koen voivani luottaa Eccon kenkiin myös laadukkuuden suhteen, joten pystyin hyvin mielin tuijottaa ulkonäköä. En siis tehnyt mitään vertailua minkä merkkiset kengät olisivat ne parhaat ensiaskelkengät lapselle, vaan päätin hetken mielijohteesta että nämä hankitaan Elikselle. Ja pirun hyvännäköiset onkin! Iso kiitos Eliksen mummille.

Elis pääsi heti testaamaan kenkiä ja ne olivat juuri oikean kokoiset, eikä mennyt kauaakaan, kun Elis jo hiffasi homman näiden kenkien kanssa ja esitteli taitojaan isovanhemmille seisten ilman tukea ja intoutui jopa hieman ottamaan tanssiaskelia ja taputtamaan käsiä yhteen. Hurraa!

kylassa-5.jpg

kylassa-4.jpg

Olimme käyneet etukäteen sovittamassa kenkäkaupassa Eccon kenkiä mikä olisi Elikselle oikea koko, mutta tätä kyseistä mallia oli vaikea löytää, sillä edes Eccon omassa liikkeessä Tammistossa ei tätä ollut. Toki tätä olisi ollut saatavilla samantien keskustan Stockalta, mutta Jumbon Stockalla saivat tilattua yhden parin heidän myymäläänsä. Elis on niin pienikokoinen kaikinpuolin, että tästäkin kengästä pienin sitä valmistettava koko oli Elikselle juuri passeli. En tosin tiedä tehdäänkö edes kokoa 19 pienempiä ensiaskelkenkiä?

kylassa-2.jpg

kylassa-6.jpg

kylassa-7.jpg

kylassa-8.jpg

Gugguun ihana jumppis

Mulle termi Black Friday oli ihan uusi juttu, mutta hihkuin onnesta kun mun Facebookin etusivulle pomppasi aamulla Gugguun mainos Black Fridayn kunniaksi kaikki -30%. IHANAA! Nimittäin viime viikon torstaina, kun nuo ihanaakin ihanemmat jumppikset tuli Gugguun verkkokauppaan, latasin virtuaalisen ostoskorin täyteen jumppista, hupparia, pöksyjä ja pipoa. Kaikkea keltaista ahh ihanaa ja nuo on niin kauniita, että ihan villiinnyn täällä vieläkin ajatuksesta. Mutta kun katsoin ostoskorin loppusummaa, jouduin toteamaan ettei meillä ole ikipäivänä varaa laittaa sellaista summaa lastenvaatteisiin. Mietin mielessäni, että tuleekohan nämä ihanuudet koskaan alennukseen ja nehän tulivatkin nopeammin kun osasin arvatakaan.

1477960_538613602901538_1702271435_n.jpg

Tilasinpa siis meille Gugguun keltaisen jumppiksen, keltaiset college housut, keltaisen pipon sekä harmaan hupparin keltaisella vetoketjulla. Alla vielä kuvat tilaamistani vaatteista, kuvat lainattu Gugguun sivuilta. Ja sanon nyt vielä, että en todellakaan ole mikään lastenvaatemerkkihifistelijä, kyllä meillä edelleenkin vaatekaapin täyttää Lindexin, KappAhlin ja Seppälän vaatteet.

ipod-nano.jpgjumpsuit-harmaa-keltainen-vetoketju.jpg
housut-keltaiset.jpgpipo-keltainen.jpg

Vielä on teilläkin aikaa kolme tuntia shoppailla Gugguun vaatteita -30%. Tämä tilaus meni itselläni melkein kun omasta joululahjasta, enkä malta odottaa että Elis vähän kasvaisi noihin vaatteisiin, ostin nimittäin vähän reilummassa koossa. Tosin nyt kun aloin miettimään, en tiedä lainkaan onko Gugguun vaatteet minkälaista mitoitusta. Noh, toivottavasti vastaavat kokoaan tai olisivat jopa vähän reilumpaa.

Ehtikö joku muu hyödyntämään Gugguun Black Friday -tarjouksen ja mitä tuli tilattua?

Uniikki päiväpeite

viltti+(1+of+3).jpg

viltti+(2+of+3).jpg

viltti+(3+of+3).jpg

Pyörin muutama kuukausi takaperin Facebookin kirppiksillä ja löysin ilmoituksen tilkkupäiväpeitteistä, joita sai tilata haluamillaan väreillä, haluamassaan koossa. Sain heti ajatuksen, että olisi ihana saada Eliksen huoneen väreihin sopiva päiväpeite pinnasänkyyn, joka toimisi samalla myös lattialla vilttinä hänelle. Niimpä siis teinkin tilauksen kelta-harmaa-valkoisesta päiväpeitteestä ja rohkenin jopa kysymään josko siihen saisi tuollaisen norsun kuvan, jota myöhemmin selvisi kutsuttavan aplikoinniksi. Eliksen huoneeseen on hankittu Ikeasta norsuaiheinen taulu sekä Finlaysonin norsuaiheinen sisustustyyny sekä Rätt Startin norsuaiheiset pussilakanat, joten norsukuvio päiväpeitteessä sopi hyvin tyyliin. Sain itse toivoa kaikki tilkkupeitteeseen tulevat kankaat ja meni kyllä ihan nappiin. Siitä tuli niin hieno, että en raaski pitää sitä lattialla. 😀 Jouduin kuitenkin sen väliaikaisesti laittamaan lattialle, kun Eliksen leikkimatto oli pesussa.

Meillähän kävi sellainen pieni tapaturma, jos sitä nyt tapaturmaksi voi kutsua, että leikkiessäni Eliksen kanssa lattialla, olin viereeni ottanut muutaman suklaaleivoksen lautasella ja hetken päästä olinkin katselemassa kamerasta ottamiani kuvia ja Elis oli hivuttanut itsensä lautaselle ja onnellisenä mussutti yhtä leivosta. Havahduin kameran kuvia selatessani Eliksen jo tovin kestäneeseen hiljaiseen tyytyväisyyteen ja kauhukseni huomasin suklaata joka paikassa leikkimattoa ja Eliksen käsiä ja suuta ja vaatteita. Onneksi ei aiheuttanut Eliksen masulle mitään oireita ja lähinnä Elis oli nauttinut suklaaleivoksen hakkaamisesta käsillään.

Meillä kävi myös toinen hauska tapatuma viime viikolla, kun olin Eliksen kanssa lattialla ja oltiin vaipanvaihtopuuhissa, kun sain työpuhelun johon erehdyin vastaamaan, kun oli tuntematon numero. Siinä sitten ihan ajatuksissani unohdin Eliksen ilman vaippaa lattialle ja kesken puhelun huomasin ison kakkakikkareen matolla ja Eliksen kädet olivat juuri hivuttautumassa läpsyttelemään sitä, kun kerkesin mennä väliin nappaamaan pojan pesulle. Siinä oli varmaan asiakkaalla ihmettelemistä kun alkoi puhelu yhtäkkiä kuulostamaan aivan kummalliselta. Onneksi suuremmilta vaurioilta vältyttiin. 😀

Tämän postauksen tarkoitus ei kyllä ollut kertoa näistä meillä käyneistä sattumuksista vaan oikeasti kehua tuota tilkkupeitettä, koska se on aivan ihana! Ja C jo sanoikin heti, että siitä tulee meidän perinneviltti, joka kiertää suvussa sitten. 🙂 Peitteen siis teki käsityöläisyrittäjä Nurmijärveltä ja hänen kotisivuiltaan pääsee tilaamaan myös oman viltin tai vaikka kukkaron, laukun tai muun sisustustekstiilin. Kotisivut löytyvät täältä ja Eusun Facebook-sivuilta voi myös tilata näitä ihania tuotteita. Ja tämä ei siis ole mikään yhteistyöpostaus vaan haluan vilpittömästi vain levittää hyvää sanaa ja ihana tukea yrittäjiä, olenhan itsekin sellainen!

Onko teillä kertynyt jo tällaisia perinnejuttuja, jotka jatkavat sitten suvussa kiertoa? Meillä on lisäksi Elikselle ostettu Mamas & Papasin kehto tarkoitus laittaa kiertoon sukuun. 🙂

Lastenhuoneen sisustus

Nyt on taas kaikki aika koneella mennyt sisustusideoita etsiessä lastenhuonetta varten. C:n lempiväri on keltainen ja koska tän huushollin muiden huoneiden sisustuksessa en kyseistä väriä halua käyttää, ajattelin sen olevan oikein passeli lastenhuoneeseen. Nythän on muodissa harmaan ja keltaisen yhdistely ja sehän sopii ihan loistavasti poikalapsen huoneen väriteemaksi. Ei liian tyttömäinen, ei liian vauvamainen. Ja koska meidän perheessä tehdään Paavo Pesusienestä se ykkösjuttu pojalle (lue: aivopestään), sopii väriteema tähänkin. 🙂

P8140003.JPG
Brion keltainen pehmoauto, kirppislöytö.

Huoneen lähtötilannehan on ihan kaaos, sillä tällä hetkellä huone toimii edelleen ns. varastotilana meillä ja tulee olemaan vielä niin kauan kun nuo myynnissä olevat huonekalut, vaatteet ja tavarat eivät löydä uusia omistajia. Tosin osan tavaroista saisi nyt vietyä jo kellariin, mutta kun vain saisi aikaiseksi. Alla olevasta kuvasta myynnissä mm. verhot, Elfa -säilytysjärjestelmä, Stokken Bounce ’n’ Sleep -kehto ja sitteri, Mamas ja Papas Star-Lite Swing, Paul Frank -säkkituoli ja läjäpäin vaatteita… Huoh!

P8140005.JPG
Lastenhuoneen lähtötilanne.

Koko tämän sisustusprojektin aloitin keltaisten laatikkojen etsimisestä, jotka menisivät tuohon Ikean EXPEDIT -hyllyyn. Harmaat laatikot löytyivät jo entuudestaan ja keltaisten tilalla oli aikaisemmin kirkkaanpunaiset, jotka lahjoitin siskolleni. Laatikot löytyivät verkkosisustustavaratalo on24.fi:stä ja olin hieman pettynyt niihin, kun ne saapuivat postista. Materiaali on melko lötköä eikä laatikoihin uskalla laittaa kovin painavaa. Hinta oli melko tyyris laatuun nähden. Harmaat laatikot ovat Jyskistä ja huomattavasti jykevämmät ja niissä voikin sitten pitää vaikka läjän kirjoja pelkäämättä hajoamista.

Seuraavaksi alkoi verhojen metsästäminen, halusin keltaiset verhot. Ensiksi ajattelin että ne saisivat olla kelta-valkoiset, mutta puhtaan keltainen väri ei näytä olevan tällä hetkellä muodissa kankaissa ja niistä harvoista mitä löytyi, ei kuviointi miellyttänyt. Lähdin metsästämään Eurokankaasta yksiväristä keltaista verhokangasta ja sekin vaati kolmen eri Eurokankaan myymälän läpikoluamisen, kunnes Sellon Eurokankaasta bongasin kangastilkkuja, joista löytyi täydellinen keltainen sävy. Hintakaan ei päätä huimannut, sillä oli 17,90e/m ja kankaan leveys 230cm eli sama kuin verhokorkeus, joten selvisin kahdella metrillä. 🙂 Otin tosin yhden ylimääräisen metrin vielä, ajatuksena tehdä koristetyynyjä samasta kankaasta. Seuraavaksi pitäisi etsiä vielä jotain kivaa harmaa-valkoista kangasta muutamaan muuhun koristetyynyyn, niin on mukava balanssi niissä. Olenkin jo selannut Etsyä ja sieltä löytyisi kivoja kangaskuoseja näihin harmaisiin tyynyihin.

20130814_114241.jpg
Keltainen kangas Eurokankaasta.

il_570xN.393199546_jhj9.jpg
Kuva lainattu täältä.

Koska pinnasänky on vielä meidän makuuhuoneessa, en ole siihen miettinyt päiväpeittoa tai muutakaan. Sen aika on vasta kun vauva siirtyy omaan huoneeseen nukkumaan. Seuraavaksi oli siis kattolampun vuoro. Kattolamppu ei voi olla pojan huoneessa maalaisromanttinen kattokruunu, joten lähdin metsästämään keltaita lamppua. Ensiksi silmääni pisti Ikean SKOJIG -kattovalaisin, mutta koska olen perso designtavaroille, oli minun pakko saada Muuton Unfold -kattovalaisin, jonka tilasin Scandinavian Design Centeristä.

skojig-kattovalaisin__0099514_PE241580_S
SKOJIG -kattovalaisin. Kuva lainattu täältä.
111Muuto10_iso.jpg
Unfold -kattovalaisin. Kuva lainattu täältä.

Kattovalaisin on vasta matkalla uuteen kotiinsa, mutta jatkoin jo muiden sisustusideoiden metsästämistä. Lastenhuoneen matto on vielä todella hakusessa enkä oikein edes tiedä millaista etsin. Se voisi olla jotain mustan, harmaan ja valkoisen väliltä. Seinälle haluan laittaa jonkun ihanan taulun, jossa on sekä keltaista, harmaata että valkoista ja sen lisäksi jonkun hyllyn. Ensiksi olin ajatellut ihan Ikean LACK -hyllyä, mutta ihastuin monessa blogissa jo nähtyyn String Pocket -hyllyyn, jossa tulisi samaa teollisuusfiilistä kuin kattovalaisimessa. Siinä olisi tarpeeksi designia yhteen lastenhuoneeseen. En vain osaa päättää haluanko sen harmaana vai keltaisena, mutta ehkä keltaista alkaa olla jo liikaa makuuhuoneessa? Löysin myös Ikean sivuilta edullisen vaihtoehdon tälle hyllylle, mutta sitä on vain valkoisena ja eihän se nyt ole läheskään yhtä hieno kuin aito String Pocket? 🙂

01+(1).jpg
String Pocket, keltainen. Kuva lainattu täältä.

01.jpg
String Pocket, harmaa. Kuva lainattu täältä.

ekby-jarpen-ekby-gallo-seinahylly__01856
EKBY JÄRPEN, Ikean edullisempi vaihtoehto. Kuva lainattu täältä.

Meiltä löytyy tällä hetkellä lastenhuoneesta myös keväällä sinne Jyskistä hankittu Paul Frank -säkkituoli, mutta nyt kun se ei enää sovi väriteemaan, niin täytyy se varmaankin laittaa vaihtoon ja haaveilenkin jo tilalle Fatboyn keltaisesta Junior-kokoisesta säkkituolista.

FATBOY_junior_yellow_SMALL.jpg
Keltainen Fatboy. Kuva lainattu täältä.

Kantoreput, kantoliinat, rintareput…

Nyt kun ollaan toivuttu puolialastonkuvan julkaisemisen aiheuttamasta itsehäpeästä, voisin tehdä aikaisemmin puhumani pienen vertailun Manducasta ja Tulasta. Tämä on siis vain oma mielipiteeni ja vertailuni omien kokemuksien perusteella.

Babyshowereissani selvisi minulle, että on erikseen rintareppuja ja kantoreppuja. Rintareppuja ovat mm. BabyBjörnin reput, joissa vauvaa voidaan kantaa vain etupuolella. Kantoreppuja ovat sitten Manduca ja Tula, joissa vauva voidaan myös hieman isompana pitää selkäpuolella. Itselläni on toistaiseksi kokemusta vain kantorepuista.

Manducan sain siis siskoltani lainaan täysin tietämättömänä mitään kantorepuista ja rintarepuista ja niiden eroista. Siskoni kehui Manducaa parhaaksi ja vinkkasi Tulan olevan lähes vastaavanlainen. Manduca tuntuikin käytössä todella hyvältä, ei mitään miinuksia paitsi kuosi. Mielestäni Manducan ulkonäkö oli tylsä. Ja siihen ei saanut kotiavaimia tai puhelinta mihinkään, kun lähti vauvan kanssa lenkittää koiraa. Kiinnostuin Tulasta sen kuosien takia ja koska hintaero oli hyvin pieni Manducaan ja molempiin sai vauvan laitettua jo ihan pienenä, päätin aivan sokkona tilata Tulan, Happy Dills -kuosilla.

Yllätyksekseni koin Tulan vielä Manducaakin paremmaksi. Tuntui, että siinä oli parempi tuki vastasyntyneelle ja säädöt kävivät todella näppärästi sen olevan päällä ja siinä oli lisäksi riittävän iso tasku vyötäröllä avaimille ja puhelimelle. Manducassa on ns. integroitu vauvatuki ja Tulaan tuli ostaa vauvatuki erikseen. Tulan vauvatuki on paksu vaipan näköinen lisäosa mihin vauva ensin puetaan ja sitten sujautetaan kantoreppuun. Manducassa se taas on vain ohut vaipan näköinen kangasriepu kantorepun sisällä. Toisaalta Manduca itsessään on sitten hieman jämäkämpi, kun taas Tula tuntuu olevan ohuempaa. Mielestäni myös Tula kuormitti itselläni niska-hartia seutua vähemmän ja Tulassa sai ylimääräiset hihnat kerittyä mukana roikkuviin kuminauhoihin pois roikkumasta.

Molemmat tuntuvat kuitenkin hyvältä päällä ja ovat riittävän tukevia pienenkin vauvan kantamiseen. Ilmeisesti kummassakaan ei saa lasta kantaa kasvot menosuuntaan, mikä on pieni miinus, mutta toisaalta kuka ei haluaisi lapsen olevan kasvot sinuun päin. Valitettavasti en saanut tähän mitään vertailukuvia Tulasta ja Manducasta, mutta siinä meidät pelastaa Googlen kuvahaku. 🙂

Tulan jälleenmyyjiä oli vaikea löytää, mutta lopulta löysin googlettamalla Espoon Olarissa ihanan pienen lastentarvikemyymälä Villiankan, joka sitä myi ja palvelu oli aivan huippua. Laitoin sinne kyselyä sähköpostitse sieltä löytyvistä kuoseista ja nopeassa vastauksessa sain valita kuosin, jonka he tilasivat minulle myymälään. Tulaa myy myös mm. Ipanainen -verkkokauppa ja huomasinkin juuri heille tulleen uusia kuoseja ja voi vitsit siellä oli ihania kuoseja taas.

Manducaa löytää useammalta jälleenmyyjältä, mutta mm. BabyStyle, jolta löytyy sekä verkkokauppa että myymälä Espoon Olarista, samasta rakennuksesta, missä Villiankka.

IMG_20130725_120626.jpg

Lisäksi olen saanut siskoltani lainaan kantoliinan, joka nyt hieman poikkeaa tästä vertailusta, mutta ajattelin kehaista sitäkin. Saadessani sen babyshowereissani, ajattelin aluksi, että sille ei tule ikinä käyttöä kun näytti niin monimutkaiselta. Leveä ja viisi metriä pitkä musta trikooliina. Siskoni piti näyttää minulle miten se kiedotaan ympärille, mutta hätäisenä löysin netistä Kantoliinayhdistyksen nettisivut, joista löytyi videotutoriaaleja erilaisten liinojen kietaisuille. Muutaman yrityksen jälkeen olin saanut pienen vauvani kiedottua tiukasti syliini kantoliinaan ja se tuntui todella kevyeltä pitää. Muutaman kerran olen kotitöitä tehnyt vauva kantoliinassa, mut nyt Eliksen viihtyessä jo maassa tai sitterissä on sen käyttö vähentynyt. Yritinpä kerran jopa imettää Elistä samalla sen ollessa kantoliinassa, kun olin siitäkin mahdollisuudesta lukenut. Se ei kuitenkaan meillä onnistunut, ei ihan ollut vauvan pää ja tissi samalla korkeudella. 😀

Babyshowerit

Kauan odotetut babyshower -kutsuni olivat viime viikonloppuna, lauantaina, ja niitä minulle järjesti pääasiassa siskoni, mutta kutsut olivat äitini luona, joka oli myös osallistunut mm. leipomiseen. Leivoin tosin itsekin sinne porkkanakakun sekä jonkun epämääräisen suklaakakun, jonka reseptin otin Arla Ingmanin sivuilta.

lVPb4SmOwOwM7XJDwwnXlm_d8vmAXqA2StJhhxlc

Olin siis tietoinen kutsuistani, mutta pääasiassa vain päivämäärän ja vieraslistan verran. Kutsut olivat täydelliset, vaikka hieman tuntui loppuvan ns. lyhyeen. Olin kovasti odottanut kavereiden näkemistä ja jutustelua, mutta jutustelu jäi aivan liian vähälle, kun pakollisten ohjelmanumeroiden jälkeen melkein kaikilla oli kiire jo muualle. Ehkä jos vieraslista olisi ollut pienempi, jutustelulle olisi jäänyt enemmän aikaa kaikkien kanssa, josta saan syyttää itseäni. 😉
MVklBOPS6Has9r9FRTgUEDb86CaHpzzUDnViD2Id
Minut yllätti lahjojen määrä, sillä olin painottanut siskolleni monta kertaa, että en missään nimessä halua babyshowereita lahjojen takia vaan jotta näkisin kaikki rakkaimmat ystäväni. Raskauden aikana kun ihmisten näkeminen on selvästi jäänyt vähemmälle. Tämä taas johtuu osittain myös siitä, että käteni ovat edelleen täynnä hommia, mitkä pitäisi saattaa valmiiksi ennen vauvan syntymää.
Melkein ensimmäisenä jouduin ihmettelemään ääneen miten yllättynyt olin siitä, että minulla on näin monta ystävää. Kun heitä ei enää näe joka päivä eikä tule oltua yhteydessäkään enää päivittäin, sitä unohtaa miten monta ystävää omistaa. Paikalle oli saapunut siskoni, äitini ja C:n äidin lisäksi 13 ystävääni. Kiitos kaikille todella paljon saapumisesta, se merkitsi minulle aivan älyttömän paljon. <3
Siskoni oli järjestänyt hauskan kolmiosaisen tietovisan, joka koostui äitiyteen, odotukseen ja yrittämiseen liittyvistä tehtävistä. Ensimmäisessä osiossa piti tunnistaa erilaisia tuotteita, toisessa osiossa piti osata erilaisia lyhenteitä ja kolmannessa erilaisia väittämiä. Olimme jakaantuneet viiteen ryhmään ja visailun hävisi ryhmä, johon kuului ystäväni jolla on laskettu aika minua 1 viikon ja 5 päivää ennen ja toiseksi viimeiseksi tuli minun ryhmä. Tulos oli kaikkien mielestä huvittava. 😀 Hyvin olemme ystäväni kanssa valmistautuneet äitiyteen. 😉
Lahjoja sain tosiaan enemmän kuin osasinkaan kuvitella, aivan liikaa. Parhaiten mieleeni jäi siinä paniikin omaisessa tunteessa, kun kaikki tuijottaa avatessasi nöyränä paketteja, mm. siskoni rakentama vaippakakku, hänen neuloma keltainen pipo vauvalle, ruskeat nahkakengät ja punaiset conversien tyyppiset kengät vauvalle, sini-valkoraidallinen neuletakki vauvalle, vauvakirja, valkoinen kissapehmolelu, lamaze-lelu, newbien body, sammakkoasu ja tietenkin 150 euron lahjakortti BabyStyleen. Pitääkin sieltä lähteä metsästämään mm. ammetta vauvalle.
427955_F_02.png

448753_F_02.png

Jellycat_Fuddle_Wuddle_cat_L.jpg

hmprod.jpeg

hmprod+(1).jpeg
Minunkirjani.jpg

lamaze-panda-blankie-LC27085.jpg
IMG-20130323-WA0000.jpg

Kehto tilattu

Ja niin siinä vaan kävi, että suuret suunnitelmat itse ompelemasta ja rakentamasta kehdosta muuttuivat valmiin kehdon tilaamiseen. Käyn siis ostamassa tuolta Lastenhuone.fi:stä Mamas & Papasin valkoiset puiset jalat korikehtoa varten ja tilasin Briteistä Elegant Babystä korikehdon.

Googlettelin aluksi netistä vain tavallisia koreja, kun suunnittelin tuunaavani edes korin itse, mutta jotenkin päädyin sivustolle, jossa oli upeita korikehtoja ja tuo musta korikehto sopii juuri meidän väreihin. Kehdolla oli hintaakin vain tuon 50£. Ajattelin, että nyt on niin edullinen korikehto, että en varmasti tuunaa itse kun tulisi vain kalliimmaksi.

Ongelmaksi kävi kuitenkin se, että Elegant Babyn sivuilta ei pystynyt tilata Suomeen. Olin kuitenkin tässä vaiheessa jo niin ihastunut juuri tuohon korikehtoon, että otin yhteyttä Englannissa asuvaan tuttavaani, josko hänen osoitteeseensa olisi tuon voinut tilata ja hän lähettää sen minulle. En enää miettinyt toimituskuluja ja minkä hintaiseksi kehto tulisi loppujen lopuksi. Hän kehotti kuitenkin ottamaan yhteyttä verkkokauppaan ja kysyä mahdollisuutta Suomeen toimittamiselle ja jos se ei onnistuisi, niin hän olisi valmis auttamaan minua. Laitoinkin heille samantien sähköpostia ja tänään aamulla sain vastauksen, että se onnistuu. Ja niin lähti tilaus samantien menemään!

Nyt jännitetään milloin korikehto saapuu ja vastaako kuvaa. Korikehdolle tuli lopulta hintaa n. 100e, joten pääsimme sentään 60 euroa halvemmalla kuin ostamalla Mamas & Papasin korikehto Lastenhuoneesta. Ja uskon tuon olevan myös kauniimpi kuin mitä omien kätteni jälki olisi ollut ;D

c_7703033.jpg_35c_2a8.jpg
Mamas & Papasin valkoiset jalat korikehtoon.
elegantbaby-cream-baby-giraffe-wicker-mo
Elegant Babyn korikehto.

Muuttuva mieli

Vihdoin ollaan kotiuduttu ja pystyy taas rentoutumaan ja elää normaalia elämää. Kaksi kissoista on vielä hoidossa, mutta muuten ollaan kaikki kotona. Tänään meni rikki myös raskausviikkoja 30.

rv30.jpg

Viikonloppuna voitiin vähän huonommin, kun perjantai-lauantain välisenä yönä heräsin kolmen aikoihin kamaliin viiltokipuihin alavatsassa ja vielä puoli kuuden aikoihin kiituuttelin hereillä kivuissani. Tässä vaiheessa herätin C:n ja soitettiin Jorviin, että mitäs tehdään. Jorvista käskettiin ottaa särkylääkettä ja jos kivut eivät lähde silläkään, niin soittaa uudelleen. En tiedä nukahdinko lopulta kipujen lakkaamiseen vai väsymykseen, mutta aamulla herätessä kivut olivat poissa. Suuntasin itseni läheisen ystäväni ihaniin häihin ja illalla kivut taas palasivat, mutta katosivat jo ennen nukkumaan menoa.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kivut palasivat taas samanlaisina kuin pe-la välisenä yönä ja tiesin jo heti kokeilla särkylääkettä. Taaskaan en tiedä nukahdinko lopulta väsymykseen vai kipujen lakkaamiseen, mutta aamulla herätessä kivut tulivat takaisin ja soitin vuorostani neuvolaan. Neuvolasta laitettiin lähete labraan hiivatesteihin ja ”samaan pakettiin” sain myös klamydiatestin ja sanottiin soittelevan viikon päästä. Olin aivan raivoissani ja purskahdin itkuun. Päätimme C:n kanssa samantien varata ajan yksityiselle lääkärille oman mielenrauhan saamiseksi ja haistatimme pitkät hiivatesteille. Saimme ajan samantien yksityiselle ja siellä katsottiin kohdunsuut ja ultrattiin. Vastausta viiltäville kivuille emme saaneet, mutta mielenrauhan saimme, sillä vauvallamme oli kaikki oikein hyvin. Hoikka hän oli, nimittäin rv 29+4 ja painoa 1166g. Lisäksi hän oli perätilassa, mutta ehtiihän tässä vielä oikein hyvin kääntyä. 🙂 Yksityisellä kysyttiin onko ollut ummetusta ja rupesin miettimään, että onhan siitä totta tosiaan jo muutamia päiviä kun on viimeksi tullut käytä ns. isolla hädällä. Luultavasti viiltokivut siis johtuneet tästä, mutta otettiin pissatestit varmuuden vuoksi ja siinä ei ollut mitään.

Saimme vihdoin myytyä elämäni kalleimman ostoksen eli suihkukaapin, jota mainostin jo ensimmäisten blogikirjoitusten joukossa. Tästä saadut rahat tosin menevät sohvan uudelleen verhoiluun sekä luottokortin poismaksamiseen. 😉 Mutta jes, vihdoin on vauvan huone ”tyhjä” ja päästään laittamaan sitä kuntoon. Aivan ihana tunne, olin jo nimittäin ehtinyt henkisesti valmistautumaan siihen, että suihkukaapin myynnissä tulee menemään vielä hetki jos toinenkin ja että huonetta ei päästäisi laittamaan valmiiksi ennen vauvan syntymää.

Eksyin myös alkuviikosta uuteen lastentarvikeliikkeeseen eli Lastenhuone.fi -myymälään ja voi ei mitä siellä olikaan heti sisälle astuessa, nimittäin maailman kaunein kehto. Mamas & Papas -merkkinen moses basket keinuvilla erikseen ostettavilla jaloilla. Aloin jo heti miettimään, että jos ostaisin pelkät jalat ja tuunaisin itse siihen korin, sillä pelkällä korilla oli hintaa huimat 159,-. Jalat olisivat olleet 62,-. Tiesin samantien kehdon nähdessäni, että suuret suunnitelmani kehdon itseompelemisesta olivat siinä ja tuon haluan. Otin kehdosta kuvan ja laitoin sen C:lle ja hän tiesi heti kuvan nähdessään, mistä oli kyse. 🙂 Meille siis tuleekin tuo aivan ihana Mamas & Papasin kehto tai siis sen jalat, mutta kori on vielä mietinnässä. Tästä tulee varmasti vielä oma postauksensa, sillä olen tehnyt jo suurta tutkimustyötä kehdon suhteen!

20130204_134156.jpg