River Islandin alennusmyynnit

meitsi-10.jpg

Sovittiin ystäväni kanssa jo viikolla, että hän ottaisi asukuvia uusista vaatteistani, jotka hetken mielijohteesta tilasin River Islandin alennusmyynneistä. Olen muutaman kerran tilannut River Islandin verkkokaupasta vaatteita ja vasta sovitellessani niitä viime Tukholman reissulla Gallerian ostoskeskuksessa sijaitsevassa liikkeessä, tajusin mitoituksen heittävän yhdellä koolla. Normaalisti koon 36 vaatteita käyttävänä, tilasin tällä kertaa koon 34 vaatteita ja ensimmäistä kertaa ne istuivat päälleni kuin nakutettu.

Tykkään River Islandin vaatteita ihan hirveästi, mutta en raaski yleensä ostaa niitä normaalihintaisina vaan odottelen kiltisti alennusmyyntejä. River Islandin toimituskulut ovat onneksi ilmaiset, kun ostaa yli 60 eurolla, mutta koska palautus ja vaihto onkin Britteihin hankalampaa ja maksullista, en viitsi kovinkaan mielelläni tehdä hutiostoksia ja myös siksi suosin alennusvaatteita. Zalandolla on valikoimassaan jonkin verran River Islandin vaatteita ja sieltä taisin ensimmäiset kyseisen merkin vaatteet tilatakin, mutta valikoima on huomattavasti suppeampi.

Tilasin alennusmyynneistä mm. tämän kuvissa näkyvän ihanan mekon ja neuleen. Tällä kertaa tilaukseni meni niin nappiin, ettei yhtäkään vaatekappaletta tarvinnut miettiä käyttäisinkö ja siksi innostuinkin heti pitkästä aikaa asukuvien ottamisesta. Tuo musta mekko ei ehkä tuolla pellolla vallinneessa tuulessa päässyt edukseen päälläni, mutta tykkään siitä kyllä kovasti. Erilaisilla paidoilla, kengillä ja asusteilla siitä saa helposti muokattua toimistokäytöstä bilekäyttöön ja arkikäyttöön sopivan mekon.

Mitäs tykkäätte uudesta ”granny” tukastani? Instagramissa ja Snapchatissa seuraavat ovatkin jo tukan nähneet. Ehdin yhden päivän nauttia pastellinsinisestä tukasta, mutta koska luottokampaajani halusi tehdä muodonmuutoksen mahdollisimman hellävaraisesti hiuksilleni, ei väri oikein tarttunut latvoihin ja jouduimme käsittelemään tukkaa seuraavana päivänä uudelleen, lopputuloksena sinisenvioletinharmaa tukka. Yritämme vielä uudelleen palauttaa pastellinsinisen oikeanlaisella lopputuloksena, mutta annamme tukan nyt hetken levätä.

meitsi-4.jpg

meitsi-11.jpg

meitsi-12.jpg

meitsi-18.jpg

meitsi-2.jpg

meitsi-22.jpg

meitsi-24.jpg

meitsi-9.jpg

meitsi-21.jpg

meitsi-29.jpg

Akkujen latausta

kotona.jpg

Vaikka ulkona ei näytä yhtään niin ihanalta kun viime viikolla, niin toivottelen silti kaikille mukavaa alkanutta viikkoa. Vaikuttaako muillakin sää mielialaan? Viime viikolla aurinko helli ja nyt taas sataa räntää, on pimeää ja märkää ja se heijastuu ainakin omaan fiilikseen.

Viikonloppuna saatiin onneksi ladata akkuja tekemättä mitään erikoista. Sain perjantaina postista Noshin vaatekutsuilta tilaamani vaatteet ja niitä sitten soviteltiin viikonloppuna. Lauantaina vietimme koko päivän yhdessä ystäväni ja hänen lapsen kanssa molempien miesten ahkeroidessa töissä. Iltapäivällä pyörähdettiin vielä Ikeassa ja se oli kyllä historiani nopein ja edullisin Ikeareissu.

Päätimme laittaa kukkaronnyörit kiinni loppukuukaudeksi ja nimenomaan herkut ja roskaruoka on pannassa, samoin sisustushömpötykset ja vaatteisiin törsääminen. Se ei estänyt kuitenkaan herkuttelemasta, perjantaina leivoin kaapista löytyvistä tarvikkeista suklaakakun vieraille, jota sitten mussutettiin koko viikonloppu ja lauantaina tehtiin hampurilaisia.

Sunnuntaina sain rauhassa leikkiä viherpeukaloa, kun mieheni lähti peliin ja mummi vei Eliksen katsomaan isin peliä. Sain yllättäen sitä kuuluisaa omaa aikaa, kun sain viestin, jossa mieheni äiti tarjoutui viemään Eliksen peliin ja sen jälkeen syömään. Olin kyllä niin hukassa ja sormi suussa tuon oman aikani kanssa, etten tiennyt mitä sillä tehdä. Päädyin siis upottamaan sormeni multaan ja katsomaan yhden hömppäelokuvan.

kotona-2.jpg

viikonloppu-4.jpg

viikonloppu-6.jpg

viikonloppu-14.jpg

viikonloppu-2.jpg

viikonloppu-7.jpg

viikonloppu-8.jpg

viikonloppu-10.jpg

viikonloppu-11.jpg

viikonloppu-13.jpg

Väärä hälytys

elispelaa-5.jpg

Voi vitsit, nyt kävi kyllä ohrasesti. Olin aluksi hieman vastahakoinen viikonloppureissusta Tallinnaan, tuntui että se tulee vähän liian yllättäen. Lopulta aloin kuitenkin lämmetä ajatukselle ja aloin jo oikein odottaa viikonloppua. Juuri kun eilen sain kirjoitettua aiheesta blogiin ja julkaistua sen, soittikin äitini että reissu peruuntui. Ei siis hotelliaamiaista, kylpylässä lillumista ja puhtaita lakanoita tiedossa. Höh.

Mutta onneksi reissun peruuntumista ei tarvitse sen enempää surra, nimittäin ilman menoja meidän ei tarvitse viikonloppua viettää. Lauantaina juhlitaan siskoni esikoisen 5-vuotis syntymäpäiviä ja sunnuntaiksi ystäväni on järjestänyt Nosh lastenvaatekutsut. Sen verran houkuttelevalta tuo kylpyläreissu kuitenkin kuulosti, että taidampa alkaa suunnittelemaan keväälle reissua sinne perheen kesken.

Kävimme tiistaina lääkärireissun jälkeen ostamassa Elikselle vähän jotain rauhallisempaa viihdykettä, hän kun ei oikein malta kipeänäkään rauhoittua. Olen monta kertaa hypistellyt Oppi&Ilon erilaisia puuhakortteja ja nyt nappasinkin lopulta tällaisen Minä itse osaan vastata -paketin. Näitä on eri ikäluokille ja ostin meille 3-5 vuotiaille tarkoitetun pakan, kohtahan meillä saadaan jo juhlia 3v syntymäpäiviä. Yllätyin miten hyvin Elis osasi, koska kaikki läpikäydyt kortit menivät oikein. Nämä on kyllä ihan mainiot kortit, vaikka onkin myönnettävä että hieman on vaikeuksia saada Elis asettumaan aloilleen, hän kun haluaisi vaan pelata lätkää…

elispelaa-2.jpg

oppiilo-6.jpg

elispelaa-9.jpg

oppiilo-5.jpg

elispelaa-11.jpg

oppiilo-2.jpg

elispelaa-15.jpg

oppiilo-4.jpg

elispelaa-19.jpg

Yllätyslähtö

sairaspaiva-2.jpg

Terveisiä sairastuvasta! Meille tarjoutui Eliksen kanssa yllätyslähtö viikonlopuksi Tallinnaan Tallink Spahan, sillä äitini on lähdössä sinne kaitsemaan pikkuveljeäni ja hänen tyttöystäväänsä ja pyysi meitä kaverikseen. Miehelläni on juuri samana viikonloppuna PT-koulun näyttökokeet, joten hän joutuu jäämään pois reissusta, harmi.

Mutta itse en voinut kieltäytyä tuosta, koska nyt jos joskus (taas) tulee kylpyläloma tarpeen. Viimeisten viikkojen häistä aiheutunut stressi ja nyt Eliksen kipeäksi tulo ovat kyllä ajaneet itseni taas ihan loppuun ja lähden siis enemmän kuin mielelläni nauttimaan hotellielämää. Tietysti pitää toivoa, että Elis ehtii parantua tätä ennen, koska muuten reissulta menee kyllä pohja.

Kävimme eilen Pikkujätissä ja Eliksellä todettiin kurkunpääntulehdus. Saimme yskänlääkettä ja neuvoiksi illalla höyryhengittelyä vaikka kylvyn muodossa ja yöllä jotain kylmää juotavaa. Kai sitä voisi laittaa lapsen yöllä ulos hengittelemään pakkasilmaakin, mutta se kuulostaa melko karulta eikä meillä onneksi tarvinnut tähän turvautua.

Tämä viikko menee siis töiden sijaan kokonaan kotona Elistä hoivaten ja vaikka vielä maanantaina ajatus tuntui ihan kivalta viikonlopun aiheuttaman väsymyksen jälkeen, niin nyt täytyy jo sanoa, että kaipaan tavallista arkea, rutiineja ja työkavereita. Jotenka siis viikonloppua odottaen ja sitten toivottavasti ollaan kaikki terveitä, voimissaan ja valmiita palaamaan vihdoinkin siihen perusarkeen.

Mielenkiintoista, miten sitä nykyään itsekin tarvitsee tiettyjä rutiineja selvitäkseen arjesta. Tuntuu, että kuuppa menee ihan sekaisin tällaisesta ja ahdistus valtaa mielen. Johtuuko se sitten siitä, että ikää on tullut itselle lisää vai siitä että lapsiperheessä rutiinit ovat todellakin tärkeitä ei ainoastaan lapselle vaan myös vanhemmille, mutta nuorempana sitä pystyi kyllä elämään täysin toisenlaista, ihanan huoletonta elämää.

Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin, mukavaa pikkulauantaita kaikille! Tälle viikolle luvassa vielä jonkinnäköistä sisustuspostaustakin, joten olkaapa kuulolla.

sairaspaiva-3.jpg

kotikuvat-11.jpg

sairaspaiva-1.jpg

sairaspaiva-6.jpg

sairaspaiva-8.jpg

Vuoden ensimmäiset tulppaanit

tulppaanit-7.jpg

Ostin tällä viikolla vuoden ensimmäiset tulppaanit ja voi vitsit miten niinkin pienellä teolla voi saada itsensä iloiseksi. Olisin ehkä yhtä Muuton Elevated maljakkoa vailla, kun aina sama probleema iskee vasten kasvoja kun noita kukkia tuon kotiin ettei löydy sopivaa maljakkoa. Tuo Iittalan laakea Aalto Maljakko on niin kaunis, mutta niin epäkäytännöllinen.

Tarkoitus ei ollut kuitenkaan puhua tulppaaneista ja maljakoista. Viikon päästä koittaa ystäväni häät ja täällä alkaakin olla jo aikamoinen tunnelma, kun koristeita pitäisi vielä tehdä ja aika on kaikilla kortilla. Huomenna olisi tarkoitus mennä ainakin auttamaan.

Kävin eilen ottamassa ripsipidennykset häitä varten ja katsotaan kauan näitä jaksaa taas pitää häiden jälkeenkin. Tunnetusti kyllästyn näihin jo muutamassa kuukaudessa, rakastan enemmän hieroa silmiä kuin näyttää hyvältä. ;D

Ihanaa kun päivät ovat alkaneet pikkuhiljaa pidentyä, eikä töistä kotiin lähtiessä ole enää pilkkopimeää. Eikä myöskään tarvitse kuulla lapsen suusta ensimmäisenä päiväkodista haettua ”Mennäänkö nyt nukkumaan?”. Raukkaparka kun on ollut ihan ihmeissään pimeydestä ja luulee, että äiti tulee hakemaan vasta illalla. Sydäntä särkevää, mutta nyt vihdoin kevättä kohti!

Jospa se sisustuskärpänenkin sieltä puraisisi ja saataisiin uutta sisältöä blogiin sitä kautta, nyt kun tuntuu että kaikki junnaa paikoillaan. Muutamia ideoita jo onkin ja niistä lisää myöhemmin!

Täten toivotan kaikille ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa, toivottavasti tekin alatte heräämään siitä talvikaamoksesta! 🙂

tulppaanit-10.jpg

tulppaanit-4.jpg

Vuoden 2016 värit

pantone-2.jpg

Huhh, pahoittelut radiohiljaisuudesta. Viimeiset pari viikkoa on mennyt rakkaan ystäväni polttareita suunnitellessa ja viime viikonloppuna vihdoin koitti the päivä, joka onnistui kyllä ihan täydellisesti. Alkuviikko meni vielä toipuessa ja vihdoinkin ollaan elävien kirjoissa. Tänään oli tarkoitus kertoa teille polttareista, mutta pakko jättää se myöhemmälle ja ihmetellä muita juttuja.

Onko teille tuttu yritys Pantone? Pantone on yritys, joka aikoinaan on luotsannut painoteollisuuden värijärjestelmän, tutummin Pantone Matching System (PMS). Pantonella on ollut vuosittain tapana koota yhteen alan ammattilaisia, jotka valitsevat vuoden värin. Vuoden värin arvioidaan valloittavan tulevissa trendeissä, niin sisustuksessa, vaatteissa kuin meikeissä. Tämä vuosi on poikkeuksellinen aikaisemmista, nimittäin Pantone valitsi kaksi väriä vuoden väreiksi, Rose Quartzin (13-1520) ja Serenityn (15-3919).

Tällä viikolla ajellessani iltapäivällä kotiin, en ole voinut olla huomaamatta yhtäläisyyttä taivaan väreissä ja eilen oli pakko taltioida ne värit kameralle. Ajoin töistä suoraan kotiin, juoksin sisältä hakemassa kameran ja ajoin pellon reunalle, tarpoen lumikinosten välissä korkkareissani, polviin asti lumessa. Ja annoin kameran laulaa.

Mitäs mieltä te olette tästä yhtäläisyydestä? Sanomattakin on selvää, että taivas oli livenä vielä kauniimpi.

Rose-Quartz-and-Serenity.jpg
pantone-4.jpg

pantone.jpg

pantone-3.jpg

Blogi täyttää vuosia

3v-1.jpg

Huhh, hoksasin juuri että blogini täytti eilen 3 vuotta, julkaisin ensimmäisen kirjoitukseni 12.1.2013. Voi vitsit, miten paljon on siitä muuttunut. Tekisi välillä mieli hävittää bittiavaruuteen ensimmäiset tekstini. En ole ikinä ollut mikään kirjoittaja ja jo se aiheuttaa itsessänikin paljon kysymyksiä, miksi päätin edes perustaa blogin. 😀

Blogi alkoi puhtaasti vauvajutuilla ja nykyään se on aika pitkälti sisustuspainotteinen lifestyle-blogi. Nimikin vaihtui sisältöä vastaavaksi ja liityin ihanien Lumobloggaajien joukkoon. Lukijoita on tullut tasaiseen tahtiin lisää ja osa on hypännyt kelkasta poiskin. Kaikkia ei voi aina miellyttää, mutta olen niin onnellinen teistä jokaisesta lukijasta, jotka jaksatte juttujani lukea.

Blogin tulevaisuutta en juurikaan mieti eikä tämä ole prioriteetti ykkönen elämässäni, mutta nautin tästä ja tämä on oma juttuni, harrastukseni. Jokainen kommentti on minulle kullan arvoinen, se saa minut jatkamaan tätä ja on aivan ihanaa nähdä ja kuulla, jos joku inspiroituu blogistani, kodistamme ja kuvistani.
Pyrin nyt ja aina pitämään blogini positiivisena paikkana, jossa jutut ovat kevyitä ja runsain kuvin varusteltuja. Välillä on vähän vähemmän asiaa ja välillä vähän enemmän, mutta tämä ei ole mikään sellainen paikka, jossa saa lukea kärkkäitä mielipiteitä ajankohtaisista asioista. Niistä keskustelen sitten läheisteni kanssa jos keskustelen. Olen myös jo aikaisemmin sanonut, että Eliksen kasvun myötä olen jättänyt häntä enemmän pois jutuistani, mutta toki häntä tullaan täällä jatkossakin näkemään.

Haluan kiittää kaikkia lukijoitani viimeisestä kolmesta vuodesta ja toivottavasti myös tulevista ja otan mielelläni risut ja ruusut sekä mahdolliset ehdotukset vastaan. Kiitos siis. <3

3v-2.jpg

Kuumeinen jouluaatto

jouluaatto-10.jpg

Uusi vuosi on jo startannut, mutta palataan vielä hetkeksi jouluun ja jouluaattoon. Meni hetki, että sain kuvat siirrettyä jouluaatosta koneelle.

Ehdinkin jo mainita Ohi on -postaukessa, kuinka meillä kääntyi jouluaatto ikäväksi, kun miehelläni nousi aamulla 40 asteen kuume. Hän aloitti heti kaikenlaisten droppien vetämisen jaksaakseen iltaan saakka, mutta lopulta jouduimme poistumaan hänen isovanhempiensa luota kun olo muuttui niin kurjaksi.

Myös siskoni lapset sattuivat olemaan jouluaaton oksennustaudissa, joten meidän jouluaaton suunnitelmat ehtivät jo muuttua kertaalleen. Joulupukin oli tarkoitus tulla heidän luokseen jo lounasaikaan yhteisen riisipuurohetken jälkeen, mutta se jouduttiin lopulta perumaan. Kävin aamupäivästä kuitenkin heidän luonaan vaihtamassa lahjojen omistajia.

Iltapäivästä siirryimme hautausmaan kautta mieheni isovanhempien luokse syömään jouluaterian ja odottelemaan joulupukkia, joka saatiin sinne sitten järjestettyä. Hautausmaalla kävin muistamassa vaariani kynttilän kera ja upea oranssin punertava taivas näyttäytyi jälleen kerran hienon valoefektin kera. Elistä jännitti joulupukki niin paljon, ettei koko hommasta meinannut tulla yhtään mitään.

Meillä oli kaikinpuolin todella poikkeuksellinen jouluaatto, nimittäin omat vanhempani karkasivat Espanjan lämpöön ja tämä oli ensimmäinen jouluni, kun en viettänyt sitä oman perheeni kanssa. Jouluaaton kelikin oli kyllä erikoinen, ei olisi uskonut olevan joulu jollei tonttulakkeja olisi näkynyt siellä täällä.

Nyt kuitenkin katse tätä vuotta kohden ja huomenna alkaa taas normaali työviikko. Ajattelin käydä huomenna ostamassa itselleni maastohiihtosukset ja löytää uuden talviharrastuksen. Meidän lähellä on niin loistava pururata hiihtolatuineen, että olisi suorastaan sääli olla hyödyntämättä sitä. Vielä kun tuo lumi ja pakkaset pysyisivät. Sain mieheltäni joululahjaksi Polarin M400 sykemittarin ja vyön, joten olisi jo aika saada se käyttöön!

Postailen vielä alkuviikosta eräästä joululahjastani siskolleni, mutta sitten saa riittää joulujutut! Mukavaa uutta vuotta kaikille, toivottavasti se on lähtenyt käyntiin kivasti ja jaksaa taas läpi pimeyden kohti kevättä! 🙂

jouluaatto-1.jpg

jouluaatto-15.jpg

jouluaatto-7.jpg

jouluaatto-16.jpg

jouluaatto-22.jpg

jouluaatto-26.jpg

jouluaatto-27.jpg

jouluaatto-34.jpg

Kohti uutta vuotta

iltapaiva-41.jpg

Tänään on 29-vuotis syntymäpäiväni. Jee! Viimeinen vuosi kakskymppisenä hurahtaa käyntiin siis tästä ja seuraavan kerran luku alkaakin kolmosella ja juhlitaan pyöreitä. Synttäreistä huolimatta ei tämä päivä poikkea mitenkään normaalista, aamupäivä töissä ja iltapäivä kotosalla Eliksen kanssa.

Huomenna juhlitaan uutta vuotta ja saas nähdä lähdetäänkö mihinkään vai ollanko silloinkin vain perheen kanssa kotona. Ajatuksena oli kyllä kokoontua yhteen muutaman ystäväni ja heidän perheensä kanssa. Ihanaa kun yhä useampi alkaa olla perheellinen, niin nämä juhlapäivätkin menee samoissa merkeissä eikä tarvitse katkerana jäädä kotiin, kun muut laittaa jalalla koreasti.

Eilen oli aivan uskomattoman kaunis ilma ja lähdimmekin Eliksen kanssa heti aamupäivästä ulkoilemaan. Päätin napata myös kameran mukaan, toiveena saada kivoja kuvia Eliksestä. Homma meni kyllä ihan reisille, koska en saanut koiraamme sidottua mihinkään ja oli vaikea kuvata pitämällä hihnaa toisessa kädellä. Myöskään Elis ei ollut kovinkaan yhteistyökykyinen, vinkui ettei saa kuvaa.

Nyt lähden hakemaan postista toissapäivänä(!?!) netistä tilaamiani Nespresson kahvikapseleita meidän UMilk -koneeseen ja nauttimaan synttärieni kunniaksi oikein kunnon sumpista! Hankin vuosi sitten tuon UMilkin meille Stockalta alennuksesta ja alkupaketin mukana tulleiden kahvien jälkeen en ole saanut aikaiseksi tilattua niitä lisää, joten vuoden päivät on tuo kone ollut käyttämättä.

Toivotan jo nyt kaikille oikein mukavaa ja railakasta uutta vuotta, en varmaan ehdi tässä postailemaan ennen vuoden vaihdetta. <3

iltapaiva-10.jpg

iltapaiva-20.jpg

mina-1.jpg

iltapaiva-25.jpg

iltapaiva-29.jpg

iltapaiva-36.jpg

iltapaiva-5.jpg

iltapaiva-42.jpg

iltapaiva-43.jpg

Ohi on

jouluvalot-6.jpg

Joulu on nyt juhlittu ja sama tyhjä mutta huojentunut olo on taas täällä. Olen vanhemmiten alkanut huomaamaan itsessäni vanhempieni kaltaisia piirteitä, juhlapyhät eivät vain ole meikäläisen juttu. Siksi myös varasin meille ruotsinristeilyn joulupäivästä tapaninpäivään, jotta päästiin karkuun sitä ahdistavaa tunnelmaa, kun kaikkialla on ihan hiljaista ja pitäisi vain rauhoittua kotona. En osaa rauhoittua enkä osaa vain olla.

Valitettavasti meidän joulu meni vähän ikävissä tunnelmissa muutenkin, nimittäin miehelläni nousi jouluaattona 40 asteen kuume. Siitä huolimatta tsemppasimme itsemme mieheni isovanhempien luokse syömään ja vastaanottamaan joulupukkia.

Risteilymme menomatkalle sattui todella kova myrsky, tuntuu että keikkuu vieläkin ja eilinen sekä tämä päivä on mennyt vellovissa tunnelmissa mahassa. Lähipiirissä on vatsatautikin liikkunut, joten toivon ettei tämä tästä ylly moiseksi, vaan johtuisi juurikin tuosta laivan keinumisesta.

Ostin viime viikolla Kodin1:stä ihanat paperipallovalot, jotka sopivat vaikka joulu on jo ohi. Meillä ei ole vielä kotia riisuttu joulusta, olen niin ihastunut tämän vuoden joulukoristeisiimme, että katsotaan millon raaskin ne siivota pois. Jouluvalot saavat mielestäni jäädä pidemmäksikin aikaa, ne piristävät tätä pimeää vuodenaikaa.

Palailen vielä myöhemmin risteilyymme ja joululahjoihin. Yksi joululahjoistani liittyy kuvissa näkyvään Stringiin, saatatte sen arvatakin. Ylihuomenna on synttärini ja täytän 29 vuotta. Ikäkriisi painaa päälle, en olisi ikinä uskonut mutta niin vain on. Suunnittelen jo kaikennäköisiä toimenpiteitä kasvoilleni, mutta toivottavasti ei niihin tarvitse turvautua. ;D

jouluvalot.jpg