Marenkikokeilua

7vuotiskakku-5.jpg

Pääsin taas leipomaan viikonloppuna kakun, kun tuttavani tytär täytti 7 vuotta. Sain jälleen vapaat kädet kakun toteutukseen ja olin jo pitkään haaveillut päästä kokeilemaan marengin tekemistä itse. Ajatuksena oli tehdä monivärisiä marmorikuvioituja marenkeja, mutta ei niistä nyt ihan sellaisia tullut. Söpöjä ne kuitenkin on ja niitä tulikin kaksi pellillistä. Marengin tekeminen oli kyllä sen verran hauskaa puuhaa, että taidanpa ottaa tästä haasteen itselleni ja tavoitteena on onnistua vielä tekemään niistä monivärisiä marenkeja. 🙂 Netti on täynnä erilaisia ohjeita niiden tekoon, täytyykin ensi kerralla kokeilla erilaista ohjetta.

Nämä marengit on myös siitä kivoja, että ne näyttävät todella söpöiltä esimerkiksi lasipurkissa tai sellofaanissa ja niitä voisi viedä vaikka päiväkodin tädeille tai muuten vaan kylässä käydessä lahjaksi.

7vuotiskakku-11.jpg

7vuotiskakku-9.jpg

7vuotiskakku-6.jpg

7vuotiskakku-2.jpg

7vuotiskakku-11.jpg

7vuotiskakku.jpg

Nasukakku

nasukakku-4.jpg

Olin jakanut myös omalla Facebook sivullani nyt tänne jakamani 1-vuotiskakkujen kuvat (tämä ja tämä) ja ne aiheutti niin paljon ihastusta lähipiirissäni, että kakkutilauksia on sen jälkeen tipahdellut yksi jos toinenkin. Tämä nasukakku haluttiin toteuttaa samalla tavalla kuin aikaisempi kakku, mutta pienenä lisänä tuo Nasu ja koska kyseessä oli 30-vuotis synttärit, piti päälle taiteilla myös oikeat numerot.

Itseasiassa Nasusta oli ollut vain puhetta, mutta halusin yllättää kakun tilaajan muovailemalla sokerimassasta pienen Nasun kakun päälle. Sivusuunnasta olisi huomannut pientä turvotusta Nasussa, mutta edestä päin se näytti oikein somalta. Nämä kaikki kolme kakkua on toteutettu samalla tummalla sokerikakkupohjalla ja vadelma-vaniljamoussella. Makoisaa sanoisinko.

nasukakku-6.jpg

nasukakku-5.jpg

nasukakku-15.jpg

nasukakku-13.jpg

nasukakku-10.jpg

nasukakku-14.jpg

Metsän eläimet kakussa

metsakakku.jpg

Kakkutilauksia sen kuin tipahtelee ja viime viikot onkin mennyt melko pitkälti köökin puolella niitä suunnitellessa ja tehdessä. On ollut todella mukava päästä tekemään erilaisia kakkuja ja kaikista paras tunne on ollut se onnistumisen tunne kaikkien mahdollisten vastoinkäymisten jälkeen.

Muutama viikko sitten lähti tällainen nakukakku, jonka valtasivat ihanat metsän eläimet. Ensimmäistä kertaa tein kerroskakun ja se olikin yllättävän helppoa. Käytin Ikean isoja pillejä tukina alemmassa kakussa ja ne toimi oikein mainiosti.

Instagramissa kakkujen kuvat ovatkin päivittyneet jo ajantasalla, mutta laitan ne nyt vielä tännekin. 🙂

metsakakku-4.jpg

metsakakku-6.jpg

metsakakku-11.jpg

metsakakku-19.jpg

metsakakku-21.jpg

metsakakku-28.jpg

Kakku 1-vuotiaalle prinsessalle

jennankakku-11.jpg

Muutama viikko takaperin sain tehdä kakun ihanalle 1-vuotiaalle prinsessalle. Kakun valmistus ei sujunut kuitenkaan ihan ongelmitta ja lievä paniikki ehti tulla juhlapäivänä. Ei ole ensimmäinen kerta suinkaan, kun äitini joutuu rientämään apuun uusien kakkutarvikkeiden kanssa kun meikäläinen säätää ja sählää.

Tällä kertaa ongelmaksi koitui kakkupohja, joka ei täyteläisyydeltään aivan sopinut korkean kakun tekoon ja kakku olisi varmaan pitänyt kasata vuokaan, jonka lisäksi täytteeseen olisi ehkä ollut suotavaa lisätä liivate. Nämä kaikki kun jättää tekemättä, voit olla varma että kakku kirjaimellisesti räjähtää. Siinä sitten äkkiä uutta kakkua valmistamaan, huhhuh. Noh, kakku saatiin kuitenkin kaikista vastoinkäymisistä tehtyä ja tällainen siitä sitten tuli. Lopussa vielä kuva epäonnistuneesta kakusta, joka kyllä tuli myös syötyä. 😀

jennankakku-14.jpg

jennankakku-3.jpg

jennankakku-13.jpg

jennankakku-2.jpg

jennankakku-15.jpg

Itsetehtyä omenamehua

omenamehu-2.jpg

Ystäväni äiti toi meille viikko sitten ison kassillisen tuoreita omenoita suoraan heidän mökiltään. Omenoita oli niin paljon ettemme millään ehtinyt niitä syödä, eikä niitä saanut upotettua edes pellilliseen omenapiirakkaa. Hölmöinä annoimme omenoiden pilaantua ja ne piti lopulta heittää pois. Viikon päästä ystäväni äiti toi meille taas ison kassillisen tuoreita omenoita. Tällä kertaa muistin meidän mehulingon kaapin perukoilla ja päätettiin siltä istumalta tehdä vastapuristettua omenamehua. Siitä yhdestä isosta kassillisesta ei tullut kuin yksi kannullinen mehua, mutta mehu maistui kyllä NIIN hyvältä.

Tarkoituksena oli myös kokeilla tehdä omenahilloa, mutta siihen ei omenoita enää riittänyt. Toivottavasti meidät vielä yllätetään omenasäkillä, niin pääsisimme kokeilemaan myös omenahillon tekoa. 🙂

omenamehu-10.jpg

omenamehu-9.jpg

omenamehu-8.jpg

omenamehu-6.jpg

Rocky Road keksit purkista

rockyroadkeksit-4.jpg

Olen todella herkkä houkutuksille ja uutuuden viehätys saa käyttäytymään harkitsemattomasti. Viikonloppuna olin Citymarketissa ja en voinut olla huomaamatta näitä söpöjä lasipurkkeja. Ideahan on vanha ja olen itsekin joskus miettinyt esimerkiksi päiväkodin tädeille lahjaksi vastaavanlaisia ideoita, joissa purkkiin on valmiiksi laitettu esimerkiksi herkullisen kaakaon raaka-aineet. Näissä purkeissa oli kuitenkin kyse kekseistä, joita oli kolmea eri sorttia. Itseäni houkutteli tämä vaahtokarkeilla varustettu Rocky Road -keksipurkki ja se lähti mukaan kotiin. Hintaa purkilla oli 7,99 euroa eli melko paljon, kun miettii paljonko raaka-aineet maksaisi erikseen.

Keksien valmistukseen tarvittiin lisäksi 90 g voita sekä 1 kananmuna. Lasipurkin sisältö sekoitettiin voin ja kananmunan kanssa ja taikina jaettiin pellille 18 palloksi, jotka painettiin kevyesti. Mielikuva kekseistä valmiina oli aivan erilainen, vaahtokarkit nimittäin sulivat ihan kamalan näköisiksi. Maku oli kuitenkin aivan taivaallinen ja jos ulkonäön ei anna hämätä, voisi näitä popsia useammankin kerralla.

Idea oli oikein hauska, mutta suolaisen hintansa vuoksi jäi kyllä yhteen kokeiluun. Sen verran kivaa leipominen on, että maltan kyllä jatkossakin valmistaa herkut ihan itse. 🙂

rockyroadkeksit-9.jpg

rockyroadkeksit.jpg

rockyroadkeksit-24.jpg

rockyroadkeksit-22.jpg

Juhlatarjoilut

synttarit-59.jpg

Viime perjantai meni töiden jälkeen keittiössä ja jalat kiitti kyllä illalla sänkyyn rojahtaessa, kun takana oli monen tunnin leivontasessiot seisten laattalattialla. Lisähaastetta hommaan toi siskon lapset, jotka tulivat meille illaksi hoitoon. Ensimmäiset 1,5 tuntia meni selvitellessä lasten riitoja, sitten ruokkiessa ja lopulta sain rauhassa leipoa synttäritarjoiluja 40 (huh huh) vieraalle.

Joka juhlan vakiotarjoiltavaksi noussut lohivoileipäkakku valmistui jo rutiinista, olin vain unohtanut ostaa muutamat raaka-aineet ja tein ensin täytteen valmiiksi jääkaappiin odottelemaan lopullista kasaamista.

Viime hetkillä päätin väsätä toiseksi suolaiseksi tarjottavaksi kinkkupiirakan, joka sekin seisoi kun olin unohtanut ostaa kinkun. Siinä sitten kolmen lapsen kanssa oli turha toivo lähteä kauppaan ostamaan puuttuvia raaka-aineita ja jouduin odottelemaan että äitini pääsi apuun.

Äitiäni odotellessa pystyin sentään valmistamaan Kinuskikissan uutuusreseptillä Missisippi Caramel Cake kakun, jossa pohja tuo mieleen chocolate chip cookiesit, sen päälle minivaahtokarkkeja, jonka kruunaa mokkakinuski. Tuo kakku oli niin herkullista, että sanat ei edes riitä sitä kertomaan. Huh!

Itse synttärikakku tuli tänä vuonna ammattilaiselta ja siinä mentiin minionit teemalla, jossa yhdistyi myös jääkiekko ja lempijoukkue HIFK. Kakku oli hieno, mutta odotukset olivat liian korkealla ja aavistuksen koin pettymystä nähdessäni kakun, jonka olisin pystynyt itsekin tekemään. Noh, kuten aikaisemmin mainitsin, stressitaso säilyi tällä jaottelulla matalammalla, kun vastuuta oli jaettu.

Muita tarjoiluja olivat vielä juhlapäivänä kaupasta haetut karkit, keksit, sipsit, suolatikut, popcornit ja cocktailpiirakat. Näillä tarjoiluilla selvittiin lopulta yli kuudeksi tunniksi venyneestä vieraiden kestitsemisestä ja jääkaappiin jäi vain jämät, jotka nekin on jo lusikoitu pois härnäämästä. 😉

synttarit-38.jpg

synttarit-27.jpg

synttarit-72.jpg

synttarit-43.jpg

synttarit-41.jpg

synttarit-50.jpg

synttarit-30.jpg

synttarit-32.jpg

synttarit-34.jpg

synttarit-29.jpg

synttarit-74.jpg

synttarit-31.jpg

synttarit-54.jpg

synttarit-67.jpg

synttarit-65.jpg

synttarit-63.jpg

synttarit-66.jpg

synttarit-76.jpg

synttarit-80.jpg

synttarit-79.jpg

Raakasuklaa

raakasuklaa-2.jpg

En voi varmaan tarpeeksi paljon hehkuttaa tätä raakasuklaata, jonka reseptin aikoinaan bongasin ihanan Saara Sarvaksen blogista. Olen harmitellut monesti Saaran lopettamista bloggaajana ja salaa toivonut, että hän vielä palaisi kirjoittamaan mahtavia juttujaan. No sitä odotellessa…

Jaoin blogissani viimeksi idean omatekemästä raakasuklaan aloituspakkauksesta lahjana. Se sisälsi käsinkirjoitetun reseptin sekä tarvittavat raaka-aineet. Kyseinen lahja meni siskolleni ja se taisi olla hyvin mieluisa, sillä raakasuklaata on huhupuheiden mukaan valmistettu jo useammankin kerran.

Tältä ne suklaat sitten näyttävät ja ne on NII-IN herkullisia. Näille ei vedä vertoja mitkään valmiit raakasuklaapakkaukset, joiden avulla voit tehdä itse raakasuklaata saati kaupan valmiit raakasuklaapatukat. Hyh roskiin sellaiset. Suklaan kruunaa ehdottomasti nuo pop amarantit, jotka tuovat siihen sellaisen crispymäisen koostumuksen. Ilman Saaraa en varmasti edes tietäisi näiden olemassaolosta.

Jos siis et vielä tähän mennessä ole näitä kokeillut, niin nyt viimeistään kehoitan kokeilemaan! Aikaa valmistukseen menee n. 15 minuuttia, jonka jälkeen riittää puolisen tuntia pakastimessa ja herkuttelubileet voi alkaa!

Tarvitset vain

– 1 dl kaakaovoita
– 3/4 dl raakakaakaojauhetta
– 3/4 dl kookosöljyä
– 1 dl mulperinmarjoja
– 1-2 rkl hunajaa tai agavesiirappia riippuen kuinka makeaa haluat siitä
– 1/2 tl suolaa
(- 1 rkl toco- tai lucumajauhetta)
– 1 dl pop amaranttia

Ja jep, resepti on taas muokkautunut viime kerrasta. Se taitaa vähän muuttua joka kerta kun teen raakasuklaata. Vain oikeastaan kaakaovoin ja raakakaakaojauheen oikealla suhteella on merkitystä, loput on vain makukysymyksiä. Olen viime aikoina lisännyt sinne joko toco- tai lucumajauhetta tuomaan hieman kermaisuutta ja makeutta. Tämän myötä hunajaa tai mulperinmarjojen määrää voi hieman vähentää.

Ensin tosiaan kaakaovoi sulatetaan vesihauteessa, sen jälkeen lisätään raakakaakaojauhe ja muut tilpehöörit. Mulperinmarjat tulee blendata ennen lisäämistä joukkoon, mutta muut sellaisenaan vaan.

Nämä kuvat ovat viime sunnuntailta kun meillä oli ihanien lumotyttöjen kanssa treffit rentouttavien poreiden äärellä isossa Jacuzzi poreammeessa. Tapasimme nyyttärimeiningillä ja minä päätin loihtia paikalle näitä raakasuklaita. Tässä siis resepti myös kaikille lumoaville bloggaajakollegoilleni, jotka näihin ihastui sunnuntaina. 😉

Sen verran täytyy vielä huomiota tehdä, että tein viime sunnuntaina nämä raakasuklaat ensimmäistä kertaa tällaisiin suklaamuotteihin ja tykkään kyllä enemmän kun tämä suklaa on sellaisessa ohuessa levymäisessä muodossa. Aikaisemmin olen siis kaatanut suklaamassan vain johonkin laakeaan astiaan, joka kestää pakastusta ja sitten käsin lohkonut sen pieniksi paloiksi. Suosittelen siis suklaalevyn tekoa suklaakonvehtien sijaan.

raakasuklaa-4.jpg

raakasuklaa-3.jpg

Superhelppo tuorepuuro

tuorepuuro-9.jpg

Olen tunnetusti tällainen perästälaahaaja ja niin myös tässä jo hitiksi nousseessa tuorepuurossakin. Muistan kerran tehneeni sellaisen huonolla menestyksellä, yritin ehkä liikaa sovittaa siihen eri makuja ja epäonnistuin totaalisesti. Tuorepuurosta jäi kirjaimellisesti paska maku suuhun enkä vaivautunut enää yrittämään.

Kunnes mieheni kaipasi vaihtelua aamupaloihinsa ja kaivoin hänelle mahdollisimman iisit ohjeet sellaisen tekoon. Miehethän tunnetusti ei pysty kovin monimutkaisiin suorituksiin. 😉 Löysin mainion yleispätevän ohjeen, jossa kaikki rakentuu sen ympärille, että ensin laitetaan 1 dl kaurahiutaleita, 1 dl jogurttia, 1 dl nestettä. Loput härpäkkeet mielen mukaan. Sovelsimme tätä mieheni maun mukaan ja siitä tuli erinomainen seuraavanlaisella kokoonpanolla:

– 1 dl kaurahiutaleita
– 1 dl kaurajugurtti
– 1 dl mantelimaito
– 1 rkl 24h valon paahdettu rouhittu pellava + mustikka
– 30 g vaniljan makuista proteiinijauhetta
– 0,5 dl veteen turvotettuja chia siemeniä
– puolikas banaani
– ripotellen kaakaonibsejä

Sen enempää ottamatta kantaa tämän terveydellisiin vaikutuksiin, on tämä ihan mainio aamupala, joka vakiinnutti heti asemansa meidän aamupalana. Itselläni on tehnyt tiukkaa jopa tuon määrän syöminen ja yritin jo vähän pienentääkin määrää, mutta silti sitä jäi muutama lusikallinen purkin pohjalle. Toisaalta olen ollut itse niin huono aamupalan mussuttaja, että pikkuhiljaa rupeaa varmasti menemään koko annos. Tästä aamupalasta saa kuitenkin varmasti riittävästi proteiinia, kuitua, hiilareita, rasvoja, vitamiineja ja omega-3 rasvahappoja.

24h Valon paahdettu rouhittu pellava + mustikkatuote sisältää yhdessä ruokalusikallisessa tarvittavan määrän päivän omega-3 tarpeesta. Omega-3 rasvahappoja saa myös chia siemenistä, joista saa myös ällistyttävät määrät kaikkea muuta tarpeellista, kuten C-vitamiinia, kalsiumia, proteiinia, rautaa, antioksidantteja ja fosforia. En edes tiedä mitä kaikilla noilla ihmiskeho tekee, mutta varmasti tärkeitä juttuja. 😉

Jos mantelimaito ei uppoa, voi sen korvata esimerkiksi kookosmaidolla, tavallisella maidolla tai vaikka vedellä. Kaurajugurtin voi korvata millä tahansa jugurtilla ja tällä hetkellä meiltäkin löytyy jääkaapista soijajugurttia. Kaurajugurtti maistuu kuitenkin itselleni paremmin. Myös turkkilainen jugurtti toimi mainiosti, on kokeiltu.

tuorepuuro.jpg

tuorepuuro-5.jpg

tuorepuuro-12.jpg

tuorepuuro-8.jpg

tuorepuuro-7.jpg

tuorepuuro-10.jpg

Ystävänpäivän nopea herkku

ystavanpaiva-5.jpg

Huomenna koittaa taas ystävänpäivä ja vaaleanpunainen väri on taas vallannut joka paikan. Meillä ei oikein tuo ystävänpäivä ole koskaan kuulunut juhlittaviin päiviin, eikä myöskään tänä vuonna.

Kuten olen jo useampaan kertaan täällä blogissa toitottanut, niin tänään me juhlimme rakkaan ystäväni häitä ja siinä jos jossain on riittävästi rakkautta ystävänpäiväksi. Heidän oli tarkoitus mennä naimisiin jo vuotta aikaisemmin, jolloin hääpäivä olisi nimenomaan osunut ystävänpäiväksi. Rakas kummipoikani päätti kuitenkin ilmoittaa tulostaan, joten häitä lykättiin vuodella.

Muistatteko kuinka tein vuosi sitten isänpäivänä miehelleni aamupalaksi nopean suklaamukikakun mikrossa? Se oli kyllä niin superherkullista, mutta jäänyt meillä täysin unholaan sen jälkeen. Ajattelin kuitenkin, että sehän on ihan loistava herkku myös ystävänpäiväksi. Sen voi tehdä joko omalle puolisolleen tai miksi ei rakkaalle ystävällekin. Suklaamukikakun kruunaa vielä jäätelöpallo päälle, nam!

Suklaamukikakun resepti löytyy Kinuskikissan sivuilta, joten käykääpä kurkkaamassa sieltä! Reseptillä tekee tosiaan 2-3 mukikakkua, kun tavalliseen kahvikuppiin laittaa. 🙂

ystavanpaiva-13.jpg

ystavanpaiva-2.jpg

ystavanpaiva-6.jpg

ystavanpaiva-4.jpg